Antaisitteko 5 vuotiaiden poikien ja 14 vuotiaan tytön matkustaa itse lentokoneella Suomesta Washingtoniin?
kysymys äideille
Marianna
151128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joskus aikaisemmin joillakin lentoyhtiöillä on ollut semmoinen kaitsemispalvelu alaikäisille yksin matkustajille, siiloin antaisin matkustaa. Muutoin en, ainakaan jos lento sisältää vaihtoja.
En antaisi 5-vuotiaita poikia mukaan.
Ps. Amerikassa on tiukat lait koskien lasten heitteillejättöä.
Olemme muuttamassa Washingtoniin vuodenvaihteessa, mutta mun ja mieheni täytyy mennä sinne töihin jo melkeen kuukauden ennen kuin koulu on päättyny täällä. Ja kasiluokkalaisemme ei saisi ollenkaan todistusta joka tarvitaan kun hän menee kouluun Amerikassa jos hän lähtisi samaan aikaan kuin me. 5-v taas jäävät myös koska alussa saattaa olla kaikkea sählinkiä ja pojat on joskus vähän hankalia, joten parempi että tulevat silloin kun siskonsakin. Lapset asuvat siis kuukauden mummon ja papan luona jotka asuu meillä sen ajan. Meillä on myös 6 kk vauva, joka on tietenkin pakko ottaa mukaan heti, sillä ei niin pieni voi lentää ilman vanhempiaan.. Äitini ja hänen miehensä siis veisi lapset lentokoneeseen ja vaihto olisi Islannissa, jonka jälkeen suorana Washingtoniin. Luotan siihen että tarkoilla ohjeilla 14v löytää oikean lennon.. Pitipäs tulla hankala tilanne. Lapset voisi myös lentää Frankfurtin kautta, jossa asuu tuttu joka voisi saattaa heidät sitten koneeseen. Hinta vaan on kaksinkertainen.. Mitä itse tekisitte tilanteessani? Ps kyse ei todellakaan siis ole mistään heitteillejätöstä!!
Vastuu on liian iso 15 vuotiaalle. Entäs jos pojat tai toinen heistä eksyy/karkaa lentokentällä. 14-vuotiaan on pyydettävä tällöin apua vierailta ihmisiltä vieraalla kielellä. Tai entäpä jos 5-vuotiaat ei haluakkaan "käyttäytyä hyvin". Itsekin kirjoitat että pojat voivat olla hiukan hankalia. Isosiskolla voi loppua konstit aika nopeasti ja lentokoneestahan ei pääse ulos jäähylle. Lisäksi tulee vielä ulkopuoliset uhat (taskuvarkaat, lasten kidnappaajat...). Mieti myös selviäisikö tyttö tilanteessa, jossa kone olisi myöhässä ja hän joutuisi paimentamaan veljiään yönyli lentokentällä.
Voisin ehkä kuvitella, että 15-vuotias lentäisi itse yksin perässä, kun koulu loppuu.
Suosittelisin selvittämään pystyisikö tyttö tenttimään 8 luokan kevättalvella, jolloin pääsisitte koko perhe yhdessä matkaan.
Ei ollut tarkoitus loukata mainitsemalla heitteillejätöstä, mutta toisin kuin meillä täällä lintukodossa, niin Amerikassa asiat voidaan nähdä toisin. Siellä lapsia ei saa uskoa noin nuorille kuin 14-vuotias muistaakseni. Tarkistakaa nyt vielä ihan lähetystöstä tai jostain, ettette te vanhemmat vaan joudu siellä vaikeuksiin. Teinä veisin 5-vuotiaat itse ja vaikka au-pairin mukaan helpottamaan alkuhässäkkää.
kannattaa maksaa. Siis sopia lentoyhtiön kanssa, että lapset hoidetaan lentoyhtiön puolesta vaihtoasemalla oikeaan koneeseen. Jos itse olet vastassa ja mummo saattaa koneeseen, asian pitäisi sujua. Tai lennät itse noutamaan.
koska lentomatka noin kauas kestää todella kauan!!
homma olis ihan eri jos mennään helsingistä rovaniemelle tai vaikka tukholmaan. mutta rapakon toiselle puolelle 12 tuntia? ei tässä elämässä.
En ikinä laittaisi noin pieniä lapsia noin pitkälle lennolle,ilman sukulaisen tai turvallisen aikuisen seuraa..
Nyt ollaan ilmeisesti ottamassa 5-vuotiaat mukaan heti marraskuussa ja kasiluokkalaisemme jää mummin ja papan luo kuukaudeksi. Lennosta ei olla vielä sovittu. Onko 14-v teidän mielestä tarpeeksi iso matkustamaan yksin? Siis niin että joutuu itse vaihtamaan konetta Islannissa? Entäs niin että Frankfurtissa vaihtaa ja siellä tuttu saattaa hänet oikeaan koneeseen? Tyttö itse sanoo onnistuvan, mutta vähän silti huolestuttaa. 14 ei kuitenkaan ole kauhean kypsä vielä, en tiiä kyllä oikeen muutakaan vaihtoehtoa, ellei sitten itse lähde hakemaan, olis jo vähän hankalaa.. Mummi ja pappa ei sillon voi tulla vierailulle ja saattamaan tyttöä, sillä äidiltäni leikataan joulukuun puolessa välissä nivustyrä. Hankalaa edelleen...
Jos hän itse on varman tuntuinen, että voi lentää yksikseen, niin kyllä minusta 14-vuotias tyttö voisi matkustaa. Tosin se koneenvaihto hiukan arveluttaa, mutta jos hän jo osaa englantia tai saksaa sen verran, että kentällä voi kysyä virkailijoilta neuvoa oikean koneen löytämisessä, niin antaisin matkustaa. Parasta olisi, jos lentoyhtiöillä olisi vielä lapsista huolehtiva palvelu. Korostaisin hänelle, ettei kysy keneltäkään muulta henkilöltä neuvoa kuin vain ja ainoastaan lentokenttävirkailijoilta, ei siis muilta vierailta matkustajilta.
jo paremmalta. Kyllä varmaan tyttöä selviää matkasta, mutta suosittelisin varmistaa vielä sieltä rapakon toiselta puolelta, että onko se siellä laillista. Itse vuoden New Yorkissa olleena tiedän, että siellä ollaan todella tarkkoja noista lasten valvomisista. Esimerkiksi alle 12-vuotiaita ei saa jättää kotiin alle 18-vuotiaan kanssa. Toisin sanoen tyttö ei varmaan olisi voinut matkustaa 5-vuotiaiden kanssa yksin. Ja olisihan se ollut kova vastuu hänelle muutenkin.
Olisiko mahdollista, että kustantaisitte matkan vierailulle myös jollekin tuttavalle tai vanhemmalle sukulaistytölle tai jollekin muulle, joka voisi tuoda tyttönne ja pääsisi samalla matkalle? Mutta uskon kyllä, että hän pärjää. Olen itse matkustellut 15-vuotiaana vaikka missä yksin.
Jos Suomesta ei ole suoraa lentoa, niin voisiko olla mahdollista, että Tukholman Arlandasta löytyisi suora lento, jolloin joku sukulainen tai aikuinen tuttava voisi vaikka ottaa ruotsinristeilyn ja saattaa tytön Arlandaan ja matkaan. Suora lento olisi paras vaihtoehto eikä tarvitsisi jännittää.
Finnairillahan lapsi matkustaa ongelmitta lappu kaulassa ja lentoemo pitää huolen, huolehtii lapsen vastaanottajalle määränpäässä. Kyllä 14-vuotias jo pärjää ja osaa katsoa 5-vuotiaankin perään. Mutta ehdottomasti en antaisi matkustaa vierasmaalaisella lentoyhtiöllä tai jos määränpäässä ei ole taatusti luotettava henkilö vastaanottamassa.
Annoitte hyviä mielipiteitä. Päädyimme siihen että tuttu saattaa tytön Frankfurtissa Washingtonin koneeseen ja perillä vastaan tulee koko perhe. Hyvin luulis sujuvan. Näin on parasta koska ei olis kiva jollei tyttö löytäis sittenkään oikeaan koneeseen omin päin. Hyvät syksyt kaikille ja kiitos kun vastailitte!