Hei,
paljonko aikakauslehtien toimittajat suurinpiirtein ansaitsevat, onko palkka houkutin alalle?
aikakauslehtien toimittajien palkat
2
844
Vastaukset
- kertovat seuraavaa
Journalistiliiton verkkosivuilla on julkisesti nähtävissä v. 2004 tehty työmarkkinatutkimus. Siellä aikakauslehtien toimittajien keskiarvopalkka on noin 3100 euroa ja mediaani vähän reilu 3000 euroa. Nuo luvut on saatu kokonaispalkoista, jotka sisältävät kaikki lisät lomapalkkoja lukuunottamatta. Kyseessä ei siis ole peruspalkka - siksi korostan kun täällä tuntuu vähän väliä menevän ihmisiltä sekaisin peruspalkka ja kokonaispalkka brutosta ja netosta puhumattakaan. Sen jälkeen on tullut vielä liittokohtainen korotus eli nousua on parilla satasella noista tullut. Keskiarvoa paremmin palkattu ala ja ainakin minun kokemukseni mukaan Hesan päässä palkat huitelevat lähempänä 4000 euroa/kk.
- en tiedä
kun olen vain freenä tehnyt, mutta palkkiot ovat aika hyviä. Olen itse kirjoitellut pariin aikakauslehden tyyppiseen, 7-8 kertaa vuodessa ilmestyvään kiiltopintaiseen lehteen. Kummankaan levikit eivät ole hääppöiset, varmaan reippaasti alta 20 000 molemmissa, mutta se pienempi niistä maksaa minulle sellaisesta 8000 merkin jutusta sellaiset 350-400 euroa. Suurempaan niistä (pieni sekin) olen tehnyt 15 000 merkin juttuja, joista maksetaan 700 euroa/teksti. Ihan ok palkka parin kolmen päivän työstä. Suurehkosta sanomalehdestä saisin ehkä 150-200 euroa samasta työstä, enintään 300.
Yksi tuttu on kirjoitellut ET-lehteen sellaisia 600 merkin pikapläjäyksiä johonkin sivun laitaan, menovinkkejä tms. Sellaisenhan vääntää alta puolen tunnin, ja palkkio: 120e/juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626