Niin, elikkä olisimme hankkimassa koiraa mutta ongelmana on se että minkä rotusta? Eli voisitteko neuvoa vähän tai siis mitä suosittelette?
Miellä on kissa (kohta 3 vuotta), 2 lasta (13 v. ja 4 v.).
Mielellään lapsirakas ja "helppo" kouluttaa yms.
Vanhempi tyttäreni varmasti puuhailisi paljon esim. ulkoiluttaisi, leikkisi.
Ei pitkäkarvaisita mutta mielellään aika suht iso.
Koira olisi meidän ensimmäinen.
Jos tästä nyt jotain puuttuu niin lisäilen sitten.
Miellä on kissa (kohta 3 vuotta), 2 lasta (13 v. ja 4 v.).
Mielellään lapsirakas ja "helppo" kouluttaa yms.
Vanhempi tyttäreni varmasti puuhailisi paljon esim. ulkoiluttaisi, leikkisi.
Ei pitkäkarvaisita mutta mielellään aika suht iso.
Koira olisi meidän ensimmäinen.
Jos tästä nyt jotain puuttuu niin lisäilen sitten.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Juu, ja viellä: asumme kerrostalossa. :D
Hienoa, kun olette noin tarkkaan miettineet, millainen ystävä saisi teiltä hyvän kodin. Appenzellinpaimenkoira tulee mieleen. Kuuluu FCI-ryhmään 2, joten Kennelliiton KoiraNet kertoo tuon rodun suomalaiset kasvattajat. Ruotsalainen Carnavals Kennel on todella laadukas rodun kasvattaja ja kotisivuilla on monia kuvia koirista. Suomesta voisi löytyä koira, jonka tiedetään olevan rauhallista ja vähän haukkuvaa sukulinjaa. Tosin kotona olevan koiran yksinoloa helpottamaan voi hankkia D.A.P.-feromonihaihduttimen, jolloin haukkuminen kerrostalossa jää mahdollisimman vähäiseksi. Toivottavasti täsätä oli jotain apua ja toivottavasti tapaamme tällä palstalla jatkossakin koirien merkeissä:)P.S. Tämäm rotu ei muutenkaan paljon hauku.
Kirjoittelempa tässä näin yksikseni mutta viellä: Kertokaa ehdotuksenne vikoja esim. lonkat.. jne???
13-vuotiaalle ei kovin isoa koiraa mielestäni kannata ottaa, että hän pystyisi ulkoiluttamaan sen itse. Suosittelen keskikokoista, jonka nuorikin voi tarpeen vaatiessa hallita eikä raahaudu mukana, jos koira vetää ;). Jokainen rotu vaatii peruskoulutuksen, joten mm. pentukouluun kannattaa pennun kanssa mennä, kun mitään koirakokemusta ei ole ennestään. Aikuisen pitää vastata koiran koulutuksesta. Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus kannattaa hommata.
Tutustu näihin, jospa löytyisi joku mielenkiintoinen:
Lyhytkarvainen collie
http://www.collieyhdistys.fi/
Lagotto Romagnolo (ei ihan lyhytkarvainen)
http://www.lagottoromagnolo.fi/
Whippet (helppo koira, vaikkei olekaan kovin miellyttämisenhaluinen)
http://www.whippetharrastajat.fi/
Cirneco dell'etna (vähän tempperamenttisempi kuin edellinen)
http://sic.fi/fi/
Isompia en ala ehdottelemaan nuorelle. Ensin kokemusta keskikokoisista ja sitten myöhemmin isommista ;). On tullut nähneeksi jo tarpeeksi vaarallisia tilanteita, joissa koira on päästä vapaaksi, kun lapsella tai nuorella ei ole voimia pitää sitä kiinni esim. toisen koiran kohdatessaan.
Minkä verran olette valmiit ulkoiluttamaan koiraa ja harrastamaan sen kanssa? Oletteko kiinnostuneita joistakin tietyistä harrastuksista vai tulisivatko ne vasta koiran myötä kuvioihin? Jotkut rodut tarvitsevat myös paljon aktivointia muutenkin pysyäkseen tyytyväisinä. Kannattaa miettiä, mihin on valmis ja miten paljon valmis käyttämään aikaa koiraan.
Pienikin saa olla..Tai siis tarkoitan että jokin terrierin kokoinen ?
Miten olisi joku spanieli? sellainen keskikokoinen n25kg paikkeilla oleva:cockeri englanninspringelspnieli ymym? Ne ovat ianakin lapsirakkaita ja helppo kouluttaa. Ainut, että ovat aika energisiä.
Noista "vioista". Jokaisella koirarodulla on omat heikot kohtansa...niitä ei kannata sen enempää ajatella vaan aktsoa hiukan vanhempien tuloskia ja risteytystä. Kyllä kunnon kasvattaja sitten kertoo ne heikot puolet, kun rotu on löytynyt.
Noutajia en välttämättä suosittelisi. Niissä on kyllä todella paljon lonkkavikoja..
Käy tutkii erilaisia rotuja www.koirat.com
on pieni ja erittäin oppivainen rotu.
Pentu aikana vaan sosiaalistaa koiraa mahdollisimman paljon ettei koirasta tule arkaa.
Tutki täältä: http://www.tunturisusi.com/koiralinkit/roduittain.html
ja täältä:
http://www.koirat.com/koirarodut.phtml
rotuja ja kun löytyy mielenkiintoisia, ala ottaa niistä selvää nettisivuilta ja esim. kasvattajille lähettämällä sähköpostia. Koiranäyttelyissä kannattaa myös käydä tutustumassa rotuihin ja kun löydätte esim. kolme kiinnostavinta rotua, menkää tutustumaan rotuihin kotioloihin esim. kasvattajien luokse. Niin selviää parhaiten se oma rotu. Kannattaa etsiä se teidän perheellenne sopiva rotu ajan kanssa, älkää kiirehtikö liikaa.
Koska teillä on nimenomaan kerrostaloasunto ja pikkulapsi ja vähän isompikin lapsi, niin laitan tähän vielä paikan, josta löytyy lisätietoa appenzellinpaimenkoirasta: Suomen Sveitsinpaimenkoirat - Finlands Sennenhundar r.y. Pennunhankinta Rodut antaa lisätietoa. Koirien terveystietoja löytyy sitten Kennelliitto KoiraNet jalostustietojärjestelmä sitten FCI-ryhmä ja rotu kohdalleen. Klikkaamalla kasvattajat tulee kasvattajalista ja kunkin kasvattajan kohdalta löytyvät kaikki pentueet ja pentueen vanhempien ja tutkittujen jälkeläisten terveystiedot. Kannattaa käydä katselemassa muitakin rotuja. A/A on paras tulos lonkissa 0/0 on polvissa=terveet polvet ja silmät OK on silmät, joissa ei ole tutkimushetkellä havaittu perinnöllisiä sairauksia. Joiltain rodulta ei kaikkia näitä kohtia tallenneta, koska vika tai sairaus ei ole rodussa periytyvä.
kultainen noutaja on lapsirakas, lempeä, rauhallinen, ei hauku ja helppo kouluttaa. Karva ei ole ihan lyhyt ja takkuuntuu kyllä jos ei harjata. Ruoka-yliherkkyyksiä ja lonkka- nivelvikoja on kyllä, mutta niitä on muillakin roduilla. Jos ison rodun haluaa kultsu on parhaasta päästä aloittelijalle.
Cirneco dell'Etna..? Lyhyt karva ja sopii ensimmäiseksi koiraksi. Tai sitten borderterrieri? Se on aika pieni, mutta luonnekuvaukset sanovat sitä "pieneksi suureksi koiraksi" Eli luonnetta löytyy, mutta vain pienemmässä "paketissa" ;) Hyviä kokemuksia on tästä rodusta, ja se sopii ensimmäiseksi koiraksi ja lapsiperheeseen...:)
Koirarotuja on Suomessa useita satoja, joten on todella hankalaa nimetä vain yhtä tai kahta teille mahdollisesti sopivaa koirarotua. Sinuna aloittaisin tutkimisen koirakirjoista ja netistä, selaisin eri rotuja ja etsisin ensin ihan vain ulkonäöltään viehättäviä ja kooltaan sopivia koiria. Sen jälkeen on aika perehtyä niiden ominaisuuksiin paremmin ja käydä tutustumassa koiriin esimerkiksi kasvattajan luona tai paikallisessa koirakerhossa.
Vai olisiko itse terrieri hyvä? Mitä suosittelette ? Ja mitä ette ? Eikö kettuterrieri ole kaikista agresiivisin?