Television uutisissa oli joku sakemanni hirvimetsällä Suomessa. Ukko ihan haltioissaan ja maisteli kaadetun hirven verta ja osoitti kunnioitusta ottamalla lakin pois päästään. Huomasiko kukaan tämän samaisen ukon katsetta, aivan kuin itse piru olisi kiilunut ukon silmistä, aivan sairas ilme. Hyi hitto että iljettävää näytetäänkin.
Jos hirvijahti on tuollaista, minun puolesta saa olla koko touhu, ukkoontukoon koko homma aivan rauhassa.
Jos hirvijahti on tuollaista, minun puolesta saa olla koko touhu, ukkoontukoon koko homma aivan rauhassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mitä luulet muiden ajattelevan sinusta. jos kaikki kirjoittaa nuin ääliösti niin minun puolestani saa ukkoutua koko netti kansa
Kuule, aivan sama mitä ihmiset minusta ajattelevat, ei ole muitten ajatusten orja.
Olen muuten leikannut elukoiden lihoja luista irti enemmän kuin arvaatkaan.