tässä on nyt tämmönen lyhyt aika huono novellin pätkä joka syntyi omista tunteistani..
kommentoikaa..
_________________________________________________
Mä istun ja katsoin taivaalle.taivaan kaikki tähdet tuikkivat kuin jalokivet.Miten kauniita ne olivatkaan.Mä mietin mitä ne oikeasti olivat.
Mä en uskoin niiden olevan ihmisiä jotka ovat lähteneet luotamme ja vahtivat meitä nyt taivaalta, kauniiden tähtien muodossa.
tätä miettiessäni minulle tuli mieleen äiti ja isä. Jotka olivat lähteneet pois tahtomataan kun olin vasta 9 vuotias. Minä uskon että he ovat taivaan tähtiä ja katselevat minua tuolta ylhäältä.Tai ainakin toivoin niin.Tunsin lämpimät kyyneleet poskillani.Tunsin kun ne valuivat pitkin poskeani pudoten jonnekin.Tunsin kuinka kyyneleitä valui koko ajan enemmän ja enemmän,pian en enää nähnyt mitään.Kyyneleet sumensivat silmäni.En nähnyt tähtiä,en nähnyt isää enkä äitiä. Minä päätin että haluan heidän luokseen,en halunnut enää jatkaa tällä tavalla.Minä en kuulu tänne,minä kuulun vanhempieni luokse.Eikä ketään kiinnostaisi vaikka minä lähtisin.
Minä nousin sänkyltä ja yritin kävellä pimeässä huoneen läpi.En nähnyt eteeni.Kyyneleet sumensivat silmäni ja oli aivan pimeää.
Avasin huoneeni oven hiljaa ja ja menin lääkekaapille.Kaapin ovi oli onneksi auki.Katselin eri lääkepurkkeja kunnes löysin etsimäni.Unilääkkeet. Otin lääkepurkin mukaani ja hain vielä lasin vettä.
Kävelin hiljaa huoneeseeni. En enää itkenyt,en jaksanut itkeä.Minä istuin hetken hiljaa ja mietin jättäisinkö viestin.Lopulta pätin jättää viestin,eipä tarvitinnut minua enää ajatella kun olin poissa jaloistakin. Mä kirjoitin ja lopulta viestistä tuli tällainen:
"teidän ei tarvitse kaivata minua koska eitte te olleet muutenkaan välittäneet.Mä olen kyllästynyt itkemään ja mä en kuulu tänne vaan äidin ja isän luo.Mä välitän teistä kaikista ja tulen aina välittämään. Älkää muistako pahalla.Älkää itkekö takiani."
Nyt mä olin valmis. Mä menin ikkunan luo ja avasin verhot.Mä otin käteeni lääkepurkin ja mietin paljonko niitä pitäisi ottaa.No päätin että otan niin paljon kuin alas mene. Mä avasin purkin ja kaadoin pillereitä kädelleni.Ne olivat aivan valkeita.Mä mietin katsellessani niitä että nuo vapauttavat minut tästä tuskasta.Mä laitoin ne suuhuni ja join vettä päälle.Mua ei kaduttanut yhtään.Mä tunsin kuinka mä vaivuin uneen.Mä leijuin pois ja olin onnellinen,koska en tuntenut mitään..
kommentoikaa..
_________________________________________________
Mä istun ja katsoin taivaalle.taivaan kaikki tähdet tuikkivat kuin jalokivet.Miten kauniita ne olivatkaan.Mä mietin mitä ne oikeasti olivat.
Mä en uskoin niiden olevan ihmisiä jotka ovat lähteneet luotamme ja vahtivat meitä nyt taivaalta, kauniiden tähtien muodossa.
tätä miettiessäni minulle tuli mieleen äiti ja isä. Jotka olivat lähteneet pois tahtomataan kun olin vasta 9 vuotias. Minä uskon että he ovat taivaan tähtiä ja katselevat minua tuolta ylhäältä.Tai ainakin toivoin niin.Tunsin lämpimät kyyneleet poskillani.Tunsin kun ne valuivat pitkin poskeani pudoten jonnekin.Tunsin kuinka kyyneleitä valui koko ajan enemmän ja enemmän,pian en enää nähnyt mitään.Kyyneleet sumensivat silmäni.En nähnyt tähtiä,en nähnyt isää enkä äitiä. Minä päätin että haluan heidän luokseen,en halunnut enää jatkaa tällä tavalla.Minä en kuulu tänne,minä kuulun vanhempieni luokse.Eikä ketään kiinnostaisi vaikka minä lähtisin.
Minä nousin sänkyltä ja yritin kävellä pimeässä huoneen läpi.En nähnyt eteeni.Kyyneleet sumensivat silmäni ja oli aivan pimeää.
Avasin huoneeni oven hiljaa ja ja menin lääkekaapille.Kaapin ovi oli onneksi auki.Katselin eri lääkepurkkeja kunnes löysin etsimäni.Unilääkkeet. Otin lääkepurkin mukaani ja hain vielä lasin vettä.
Kävelin hiljaa huoneeseeni. En enää itkenyt,en jaksanut itkeä.Minä istuin hetken hiljaa ja mietin jättäisinkö viestin.Lopulta pätin jättää viestin,eipä tarvitinnut minua enää ajatella kun olin poissa jaloistakin. Mä kirjoitin ja lopulta viestistä tuli tällainen:
"teidän ei tarvitse kaivata minua koska eitte te olleet muutenkaan välittäneet.Mä olen kyllästynyt itkemään ja mä en kuulu tänne vaan äidin ja isän luo.Mä välitän teistä kaikista ja tulen aina välittämään. Älkää muistako pahalla.Älkää itkekö takiani."
Nyt mä olin valmis. Mä menin ikkunan luo ja avasin verhot.Mä otin käteeni lääkepurkin ja mietin paljonko niitä pitäisi ottaa.No päätin että otan niin paljon kuin alas mene. Mä avasin purkin ja kaadoin pillereitä kädelleni.Ne olivat aivan valkeita.Mä mietin katsellessani niitä että nuo vapauttavat minut tästä tuskasta.Mä laitoin ne suuhuni ja join vettä päälle.Mua ei kaduttanut yhtään.Mä tunsin kuinka mä vaivuin uneen.Mä leijuin pois ja olin onnellinen,koska en tuntenut mitään..
Vastaukset 4
Vanhimmat
=) mä ainaki pidin tosta... *
mukavaa että joku piti siitä..ajattelin vain että pitäisikö minun teidän mielestä jatkaa kirjoittamista..
minusta tuo tarina on aika surullinen ja suskin elämä oli aika sekava (suskin elämästä suuri osa oli minun omaa eläääni joten ei se kovin selvä voi olla..)
mutta kommentoikaa..haluaa kuulla mielipiteitä enne kuin laittaa uuden novellin tänne..:)
Mun mielestä toi oli aivan mahtava noin lyhyeksi novelliksi tosi surullinen mutta todella hyvin kirjotettu!!! jatka ihmeessä jos kiinnostusta on!
Nyyh.....
Miten surullinen tarina. Mut silti niin ihana !!!