onko tämä mahdollista?? Oon hyperventioloinu teinistä asti ja syykin on ehkä selvillä, tai siis vaivan alkulähde. Kuinka paljon hypnoosilla voi saada aikaan??
hypnoosilla eroon
hyperventilaatiosta?
8708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jo pelkästään hypnoositilan alkuvaiheessa sinua pyydetään hengittämään mahdollisimman syvään jotta saisit hyperventilaation ja tämän takia sellaista huimauksen tunnetta. Tällä on yleensä tarkoitus säikäyttää ihmistä luulemaan että kyseessä olisi jokin hypnoottinen ilmiö.
Tällaista hevosen lailla puuskuttamista opetetaan SHY-yyn terapeuteille, joilta puuttuu syvien tilojen tuottamiseen liittyvä muu ammattitaito.
Hypnoosi ei sovi sinulle muodossa eikä toisessa. Parempi kun hoidatat ongelmaasi psykologilla taikka lääkärissä.
sinä itsekään, mitä saat höpinälläsi aikaan. Kirjoituksestasi päätellen, sinulla ei ole vähäisintäkään tietoa, hypnoosiin vaivutuksesta, eikä sen terapeuttisesta käytöstä.
Nimen omaan ketjun aloittaja pyysi apua, eikä typerää vitsailua, ja loanheittoa SHY.n.terapeuttikoulutuksen suuntaan.
Toivonkin, että jatkossa asiallisiin kysymyksiin vastataan asiallisesti. Tässä tapauksessa nimim. Seita* antoi asiallisen vastauksen, jonka toivon myös menneen perille.
Hengitysrentoutus on vain eräs tapa. Kokenut ammattihenkilö taitaa myös muut tekniikat,
nimenomaisesti oireen mukaiset vaivutukset hypnoositilaan.
Hypnoosilla on mahdollista saada paljon aikaan. Hypnoosilla voidaan nostaa sietokykyä tilanteisiin, joissa tunnetaan epävarmuutta. Hypnoosilla voidaan auttaa mielenrauhan saavuttamisessa. Hypnoosissa henkilö kykenee asettamaan oikeaan mittasuhteeseen syy- ja seuraussuhteita ja tätä kautta ymmärtämään paremmin vaivansa laatua ja kohdentamaan korjaustoimenpiteet oikein. Kirjoituksesi on lyhyt ja jättää arvailujen varaan paljon asioita mutta onko kyseessä psyykkinen, tilannejohdannainen vaiva, joka toistuu tiettyjen tekijöiden asettuessa kohdalleen havaintoympäristössäsi. Esim. ennen kohtausta huomiosi kohdentuu johonkin outoon tuntemukseen kehossasi, etkä kykene tunnistamaan mistä on kysymys mutta tunnistat sen jonkin aikaisemmin kokemasi pelontunteen kautta ja reagoit esittämälläsi tavalla.
Kokemuksesta tiedän kertoa, että hypnoosinasiantuntija voi auttaa sinua, yhtä lailla, kuin poikaani, jolla oli samankaltaisia oireta, aikuistumisen kynnykseltä lähtien. Aluksi tiedysti turvauduimme terveyskeskukseen ja sieltä saatuihin palveluihin, mutta jatkossa tuli hypnoosi mukaan, ja lääkkeiden tarve on jotakuinkin nollassa nykyään. Kyseessä oli tunnetilat, joitten käsitteleminen oli vaikeaa ja tuskastuminen ja hypervetiloiti ja paniikkioireilu kertasivat, aluksi yhtenään. Käsitykseni mukaan hypnoterapeutti opetti pojalleni paremman tavan suhteuttaa esiin tulevia asioita ja propleemia. Suosittelen lämpimästi yhteyden ottoa terapeuttiin, joka tekee hypnoosia.
Eipäs mennä mestaroimaan! Minä maksoin itseni kipeäksi psykiatrin antamasta hypnoosihoidosta (kävin 5 kertaa tuloksetta ja sen jälkeen lopetin), joka ei auttanut hyperventilaatiooni eikä mihinkään muuhunkaan yhtään. Nämä ovat yksilöllisiä asioita. Saattaa olla että saa hyvänkin avun tai sitten heität rahasi kankkulan kaivoon. Ei sitä taida tietää kuin kokeilemalla...
ainakin terveydenhuollon ammattilainen joka hoitoa antoi. Se kun tuntuu olevan tärkeintä.
tuota itsesi kipeäksi maksamista. Oletan, että yhden käynnin hinta on n. 70e ja kun kävit vain viisi kertaa, summaksi tulee ainoastaan 350e. Se ei ole vielä raha eikä mikään siihen verrattuna, mitä itse olen upottanut tervyteni etsimiseen. Summa kulkee kymmenissä tuhansissa euroissa. Jotta vähän perspektiiviä..