Minulle toimeentulotukea

Eli. Olen oppisopimus opiskelija jonka kk-tulot ovat 300-450e. Sanotaan että ensi vuoden tulot on sen 300e/kk, kelan mukaan en ole opiskelija joten en saa opintolainaakaan.
Olen täysi-ikäinen ja muutan uuteen kämppään Helsinkiin. Yksiön vuokrathan on kutakuinkin 450-550e, ja siihen päälle pitäisi maksaa laskut, ruuat, bussit ja muut. Aivan.

Soitin sossuun ja tiedustelin alustavasti tuen saanti mahdollisuuksiani ja sieltä sanottiin että joo, maksamme sinulle vuokran ja sen 80e (tai jtn vastavaa, siihen oman palkkani päälle) elämiseen. Aikani sossussa on vasta viikon päästä ja en oikein tiedä tanssisinko ilosta, koska nyt ei pidä hankkia toista työtä ja menettää kaikkea vapaa-aikaansa,

VAI VOIKO YLIPÄÄTÄÄN SOSSUN SANAAN "LUOTTAA"?

Kun jotenkin on epätodellinen olo asian suhteen, ja en oikein usko sitä itse, vaikka soitin vielä uudestaan varmistaakseni tämän.

Saako parikymppinen tyttö jonka vuokran maksaa sossu edes vuokrattua kämppää mistään. Kun kaikkialla tuntuu olevan hakijoita pilvin pimein. Maksaako ne rahat minulle tismalleen oikeana päivänä, vai onko se yhtä taistelua joka kuukausi saada edes ne rahat? Maksaako ne ekat 2kk ajallaan vuokrat, sitten nakkaa minut kuin nalli kalliolle?
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siihen, että joka kuukausi saat käydä saman paperirumban. Tiliotteet, palkkatodistukset ym ja raha ei tosiaankaan ole joka kuukausi samana päivänä tilillä. Muuten ei pitäisi olla vaikeuksia asunnon saannissa, koska sossun kuuluisi maksaa sinun takuuvuokrasi.

Äänestä
  • Ota ihmeessä kotivakuutus. Sossu maksaa sen(n. 9 €/kk).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


(ko?) kirjoitti:

Eli. Olen oppisopimus opiskelija jonka kk-tulot ovat 300-450e. Sanotaan että ensi vuoden tulot on sen 300e/kk, kelan mukaan en ole opiskelija joten en saa opintolainaakaan.
Olen täysi-ikäinen ja muutan uuteen kämppään Helsinkiin. Yksiön vuokrathan on kutakuinkin 450-550e, ja siihen päälle pitäisi maksaa laskut, ruuat, bussit ja muut. Aivan.

Soitin sossuun ja tiedustelin alustavasti tuen saanti mahdollisuuksiani ja sieltä sanottiin että joo, maksamme sinulle vuokran ja sen 80e (tai jtn vastavaa, siihen oman palkkani päälle) elämiseen. Aikani sossussa on vasta viikon päästä ja en oikein tiedä tanssisinko ilosta, koska nyt ei pidä hankkia toista työtä ja menettää kaikkea vapaa-aikaansa,

VAI VOIKO YLIPÄÄTÄÄN SOSSUN SANAAN "LUOTTAA"?

Kun jotenkin on epätodellinen olo asian suhteen, ja en oikein usko sitä itse, vaikka soitin vielä uudestaan varmistaakseni tämän.

Saako parikymppinen tyttö jonka vuokran maksaa sossu edes vuokrattua kämppää mistään. Kun kaikkialla tuntuu olevan hakijoita pilvin pimein. Maksaako ne rahat minulle tismalleen oikeana päivänä, vai onko se yhtä taistelua joka kuukausi saada edes ne rahat? Maksaako ne ekat 2kk ajallaan vuokrat, sitten nakkaa minut kuin nalli kalliolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu