Käyttääkös kukaan Gentoo -linuxia ?
Tuohon ilmeisesti saa jakelun oman paketionhallinnan kautta helposti paljon ohjelmia.
Valitettavasti kuitenkin asennus on erittäin hankalaa.
Asennusohjelma sekoilee minkä ehtii, onneksi siinä on edes mahdollisuus tallentaa se tieto, minkä ohjelma on kerännyt käyttäjältä kyselemällä.
Asennusohjelman toimintaperiaate kun tuntuu olevan: kysele ensin kaikki tarpeellinen, ja kerää tiedot talteen. Vasta lopuksi "Install" napin painallus aloittaa varsinaisen asennuksen.
Ensimmäinen iso (ja onneksi jo voitettu) harmi oli toimimaton verkkoyhteys. Jostain käsittämättömästä syystä verkkokortille oli saatu ipv6 -osoite, mutta EI ipv4 -osoitetta. Työpöydällä ollut ohjekuvake oli tässä tilanteessa hyödytön, koska se osoittaa nettisivulle, ja nettihän ei siis toiminut.
Lopulta keksin selata CD-ROMmia ohjetiedostojen varalta ja siellä oli readme -tiedosto, josta löytyi lopulta ohjeet tuon korjaamiseen. Tosin ennen sitä oikeaa ohjetta oli monta muuta omassa tapauksessani täysin turhaa/väärää vinkkiä toimimattoman netin korjaamiseen.
Yksi ongelma siis voitettu.
Mutta toinen pulma on vielä jäljellä: asennusohjelma ei suostu osioimaan levyä, koska valittaa tuntemattomista osiotyypeistä levyllä.
Eikö tuota (typerää) asennusohjelmaa saa mitenkään tajuamaan, ettei sen oikeastaan tarvitse osioida mitään, ainoastaan ottaa määritysteni mukaan tietyt osiot käyttöön, formatoida niistä yksi ja merkitä se "/" -juuriosioksi, ottaa käyttöön toinenkin , mountpointilla "/boot" sekä asentaa GRUB viimemainitun osion alkuun. Levy kun on jo valmiiksi osioitu haluamallani tavalla, tällä hetkellä koneessa dualbuuttina toimivat win98se sekä Debian sarge 3.1r2. Tuon Debianin siis haluaisin korvata Gentoolla.
Levyllä tosiaan oli 2 "hidden FAT" -osiota.
Toisen muutin näkyväksi FAT -osioksi, toinen edelleen piilotettu.
Olen osioinut levyn näin:
hda1: hidden FAT12
hda2: linuxin "/boot", ext3
hda3: Windowsin "C:"
hda4: extended -osio, johon kaikki muut osiot, esim:
hda9: linux swap
hda10: linux "/", ext3

Vastaukset 12
Vanhimmat
Käytät siis live-levyn asenninta? Arvelisin näin. Live-levyn asennin on vielä melko pahasti kehitysvaiheessa, vaikka niin ei missään kai luekaan gentoo-foorumeita lukuunottamatta (?), joten ei ole mikään ihme jos ei toimi.
Ehdottaisin sinulle perinteistä asennus-metodia ihan senkin takia, että se toimii ja dokumentaatio on mitä runsain:
http://www.gentoo.org/doc/fi/?catid=install
Suomenkielinen dokumentaatio, josssa vaihe-vaiheelta kerrotaan miten tulee menetellä, voiko parempaa toivoa?
>>Tuohon ilmeisesti saa jakelun oman paketionhallinnan kautta helposti paljon ohjelmia
"Ehdottaisin sinulle perinteistä asennus-metodia ihan senkin takia, että se toimii ja dokumentaatio on mitä runsain:
http://www.gentoo.org/doc/fi/?catid=install
"
Eihän tuo ole asennusohje, vaan linkkisivu, jossa on linkkejä ilmeisesti useiden eri asennustapojen asennusohjeisiin.
Itse yritin siis nimenomaan LiveCD:llä graafisen asennusohjeloman käyttöä.
Lisäharmina se, että GUI -ympäristössä näppis on väkisin jenkki, eli buuttivaiheessa valinta 15=FI vaihtaa vain puhtaan tekstikonsolin suominäppikseksi, mutta GUI -ympäristössä jopa tekstikonsoli (terminaali-ikkuna) on jenkkinäppiksellä (kuten asennusohjelmakin)
Mikähän noista asennustavoista on se, joka oikeasti toimii? Ja voiko siinä päättää, että levyä ei osioida, vaan ainoastaan määritellään, mitä jo olemassaolevaa osiota käytetään mihinkin, ja vain 1 osio (linuxin juuriosio "/") alustetaan?
Eli pitääkö asennus tehdä tuossa Gentoo LiveCD ympäristössä, Knoppix-CD:ltä buutattuna vai kenties Debianista käsin ???
Ja millä asennusohjelmalla?
Joku ketjussa jo ehtikin kysyä että "mikä ihmeen asennusohjelma ?" - niin, saako uuden linuxin jotenkin asennettua ilman asennusohjelmaakin?
Ilmeisesti aika hankalaa, koska aika monen yksityiskohdan pitäisi olla kunnossa, jotta päästäisiin edes komentokehotteeseen asti.
Ja seuraavaksi: miten Gentoohon asennetaan Midnight Commander ?
Kai tuotakin (Gentoota) pitää kokeilla....
Kaupallisten Linux -jakeluiden käyttäjiä täällä ilmeisesti vähemmän liikkuu, eipä niihin ole juuri kukaan paljon kommentoinut.
>>Eihän tuo ole asennusohje, vaan linkkisivu, jossa on linkkejä ilmeisesti useiden eri asennustapojen asennusohjeisiin.>Lisäharmina se, että GUI -ympäristössä näppis on väkisin jenkki-->Mikähän noista asennustavoista on se, joka oikeasti toimii?>Ja voiko siinä päättää, että levyä ei osioida, vaan ainoastaan määritellään, mitä jo olemassaolevaa osiota käytetään mihinkin, ja vain 1 osio (linuxin juuriosio "/") alustetaan?>Eli pitääkö asennus tehdä tuossa Gentoo LiveCD ympäristössä, Knoppix-CD:ltä buutattuna vai kenties Debianista käsin ???>Ja millä asennusohjelmalla?
Joku ketjussa jo ehtikin kysyä että "mikä ihmeen asennusohjelma ?" - niin, saako uuden linuxin jotenkin asennettua ilman asennusohjelmaakin?>Ilmeisesti aika hankalaa, koska aika monen yksityiskohdan pitäisi olla kunnossa, jotta päästäisiin edes komentokehotteeseen asti.>Ja seuraavaksi: miten Gentoohon asennetaan Midnight Commander ?
Silloin, kun itse sen viimeksi asensin niin siinä mitään asennusohjelmaa ollut vaan kaikki tehtiin itse... O_o
Jostain syystä gentoon kehittäjät saivat päähänsä tehdä livelevyn ja siinä mukana toimitettiin asennusohjelma. Asennusohjelma tosin oli 2006.0-julkaisun aikaan alpha-kehitysvaiheessa eikä se siitä paljoa ole parantunut.
Nyt sitten gentoo-foorumeilla on kasa n00beja, jotka valittavat ettei asennus onnistu livelevyltä ._____.
Eli perinteinen asennus-metodi on edelleenkin suositeltu menetelmä.
Ihmetyttää tuollaisten asennusohjelmien julkaiseminen, jotka ei toimi. Varsinkin Gentoon tasoisen jakelun kohdalla, taitaa olla turhan paljon arvostettu jakelu. Varsinkin kun sen asentaminen kestää tuntitolkulla, ja sitten se jurahtaa kiinni, kun jotain sen tarvitsemaa paketinosaa ei löydy sen palvelimilta. Toisekseen ei tuollainen tulitikuista tehdyn talon rakentaminen enää nykyaikana paljonkaan paranna käyttönopeutta hitaammillakaan koneilla. Yhtä nopeasti pyörivät monet heittämällä asennettavat jakelut nykyisin. Myös niiden päivittäminen on helppoa.
>>Ihmetyttää tuollaisten asennusohjelmien julkaiseminen, jotka ei toimi.>Varsinkin kun sen asentaminen kestää tuntitolkulla, ja sitten se jurahtaa kiinni, kun jotain sen tarvitsemaa paketinosaa ei löydy sen palvelimilta.>Toisekseen ei tuollainen tulitikuista tehdyn talon rakentaminen enää nykyaikana paljonkaan paranna käyttönopeutta hitaammillakaan koneilla.>Yhtä nopeasti pyörivät monet heittämällä asennettavat jakelut nykyisin. Myös niiden päivittäminen on helppoa.
>>>>Toisekseen ei tuollainen tulitikuista tehdyn talon rakentaminen enää nykyaikana paljonkaan paranna käyttönopeutta hitaammillakaan koneilla.
"Mitähän paketinosaa ei palvelimelta löydy? Kun järjestelmää asennetaan, päivitetään palvelimen pakettilista koneelle ja sen perusteella portage niitä paketteja asentaa. Ja päivityksen yhteydessä tehdään samoin, joten mietin miten ihmeessä jotain pakettia ei löydy palvelimelta.">>>>>
No nyt en millään enää muista sitä, asentelin sitä silloin heti kun tuo Gentoo 2006 julkaistiin. Se kävi läpi useita palvelimia ja ilmoitus oli kussakin, ettei ko. päivitystä löydy, ja taas uusi, ja lopulta jymähti paikalleen. Ja kun sitä ennen olin muistaakseni vain muutaman kuukauden tai vähemmän aikaa käyttänyt Linuxia yleensäkin, niin en osannut sitten loppujen lopuksi tehdä muuta kuin jättää homman. Ilmoitin siitä kyllä Gentoolle. Silloin asensin VLOS:in, ja päivitin sen kokonaan Gentooksi ja täytyy sanoa, että sain tarpeekseni ainakin vähäksi aikaa. Mikäs temppu se päivittäminen sinällään on, mutta ei kestänyt hermot sen ajan tuhraantumisen kanssa.
Muuten kyllä se toimi aika juohevasti, mutta ajan oloon sen kanssa tuli tietysti ristiriitoja pakettien kanssa, olisi pitänyt kai osata junailla Gentoon kerneli buutattavaksi tai jotain, siis VLOS:in ja Gentoon välillä tuli ristiriitoja.
Myöhemmin olen kokenut, että esimerkiksi Mandriva 2006 pyörittää tuota Pentium 2:sta melko yhtä juohevasti.
Eli se oli poppler-0.5.1 patchi.
Gentoon live-levyllä on mahdollista käyttää sekä tekstipohjaista- että graafista asenninta ja vielä lisäksi perinteistä Gentoon asennustapaa. Minäkään en päässyt tekstiasentimella osioinnin yli, mutta graafisella asentelin useampaan kertaan. En kuitenkaan saanut mieleistäni järjestelmää sillä ja lopulta tein perinteisen asennuksen, jota suosittelen.
>>The media was rebuilt to work around a couple problems with the media, specifically an issue which would cause network-less installations using the Gentoo Linux Installer to fail.