Olin ollut 4v kahden lapsen yksinhuoltaja kun aloin seurustella juuri eronneen kolmen lapsen äidin kanssa. Alku meni rakastumisen huumassa, mutta samalla hoidin uuden puolisoni eroa ja siitä meidän suhteeseen siirtyneitä omistamis, mustasukkaisuus- ja raivokohtauksia. Minut on "heitetty" nykyisestäkin suhteesta pihalle useamman kerran. Alussa syy oli kuulemma eron aiheuttama huono olo, sitten se, ettemme ole muuttaneet yhteisen katon alle. Koko suhteemme ajan en ole ole ollut jättämässä häntä vaan ajatellut ajan tuovan sopivan ratkaisun yhteen muuttoon jne., mutta olen vaistonnut ja nähnyt epätasa-arvoisuutta suhtautumisessa lapsiin ja minut on persoonana lytätty useasti , mikä on saanut minut varovaiseksi. Olimme jo muuttamassa yhteen, kun puolisoni ensin ilmoitti harkitsevansa kuitenkin muuttoa toiseen kaupunkiin omien lastensa takia ja heti perään ettei mahdu saman katon alle tyttäreni kanssa. Kuulemma kaikki johtuu joko minun jahkailustani tai hänen väsymyksestään. Ne ovat vain sanoja, mutta olen niin sinisilmäinen, että uskon häntä. Luottaako vaistoon, joka sanoo että ihminen ei muutu ja totuudet tulee suusta kriisin kohdatessa tai väsyneenä. Ilman lapsia meillä on hyvä yhdessä.
Olo on aika skitso. Toisaalta haluaisin hänen kanssaan lopun elämän suhteen - toisaalta pelottaa mikä on hänen todellinen luonteensa ja suhteensa lapsiini saman katon alla.
Olo on aika skitso. Toisaalta haluaisin hänen kanssaan lopun elämän suhteen - toisaalta pelottaa mikä on hänen todellinen luonteensa ja suhteensa lapsiini saman katon alla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei muutu paremmaksi, päinvastoin, koska nyt jo vastustaa lapsiasi. kannattaa pitää kummankin oma asunto ja tapailla siltä pohjalta ja katsoa ajan kanssa mikä on homman nimi niin ei sitten tarvi katua
Niin minulle on sanoneet muutkin arvostamani ystävät ja yksi psykologi. Naisystäväni väittää, että kyllä hän huolehtisi lapsistani samalla tavalla kuin omistaan. Kriisin hetkellä hän totesi tyttärelleni kuitenkin kaikkien lasten ja minun kuullen: "no eihän meidän tarvitse jutella keskenään, asutaan eri kerroksissa, sinun paras paikka olisi äitisi luona". Kerran hän on myös laukaissut kaikkien kuullen minulle, että etsi sellainen nainen joka sietää lapsiasi. Mietin, onko aikuisen puhetta, vaikkakin stressaantuneena ja väsyneenä. Mielestäni tiettyjä asioita ei vain sanota, ellei niin ajatella oikeasti. Koko suhteen ajan olen kuullut, että "ei mun lapset vaan tee noin tai näin jne". 4- ja 6- vuotiaista nyt 12- ja 14-vuotiaiksi totaalisen yksin lapseni toistaiseksi täysipäisiksi kasvattaneina olen hieman arka arvostelulle, kun suuret linjat lasten kanssa sujuvat. Olen kokenut lasteni olevan välillä ns. 2. luokan kansalaisia. Nämä jutut ovat jättäneet jäynää väliimme. Minulle erillään lasten kasvattaminen sopisi ja ns. etäsuhde, mutta kun painetta tulee koko ajan toiselta puolelta se ahdistaa vaan lisää.
suhtautuvat naisystävääsi? Vaaditko heiltä kunnioitusta - siis kuten vanhempia ihmisiä kuuluukin kunnioittaa?
Kerroit, että pelkäät epätasa-arvoa lasten välillä. Et kai todella voi kuvitella, että vaikka lapsesi ovat SINULLE tärkeitä, he olisivat naisystävällesi yhtä tärkeitä kuin hänen omat lapsensa???
Minä olen kyllä sitä mieltä, että vaikea olisi kenenkään kunnioittaa (olisi miten vanha tahansa) jos toinen suhtautuu noin ilkeästi. Eikä lapsen tarvitse olla niin aikuinen kuin meidän aikuisten.
Ja tossakin on mun mielestä vähän eroa, kun silti voi KOHDELLA lapsia tasa-arvoisesti. Minä kokisin sen todella loukkaavana jos mies edes epäilisi minun kohtelevan hänen lapsiaan epätasa-arvoisesti VAIKKA tietää ihan hyvin, että rakkaus on ERILAISTA yhteisen lapsen ja rakkaansa lapsen välillä. Inhoaisin itseäni, jos lapselle tekisin epätoivotun olon - olisi hän sitten vain toisen lapsi tai ei.
kersoihin, joita näkee vain harvoin?? Kuten ilmeisesti ap. tilanteessa. Yht'äkkiä sitten näitä puoliksi tuntemattomia lapsia pitäisi kohdella kuin omiaan.
Ja kyllä se saa ilkeämielistä suhtautumista aikaan, jos teinittäret itse ovat suhtauneet ynseästi ja epäkunnioittavasti naisystävää kohtaan. Tätähän emme tiedä, koska ap. ei ole vielä vastannut viestiin. Jos hän nyt pystyy tarkastelemaan lastensa käytöstä realistisesti.
Kyllä tuo teidän tilanne vaikuttaa aika hankalalta. Ehkä teidän olisi vain istuttava pöydän ääreen ja puhuttava asiat halki, ihan vaikka väkisin.
Itselläni tilanne, että miehelläni lapsia edellisestä suhteesta kaksi ja meillä yksi yhteinen. Lapset ovat tärkeitä meille kaikki. Lasten kuullen emme aikuisten asioiota juttele. En siis voi ymmärtää tuota naisesi taktiikkaa laukoa asiansa lasten kuullen. Todella loukkaavaa!
Yleensä, jos vaan toisella on lapsia, on tilanteena hankalampi. Mutta tällä naisella on lapsiakin, joten siinäkin mielessä luulisi teillä synkkaavan hyvin. Kokeeko se nainen nämä lapset jotenkin uhkaksi itselleen. Ja jos olet noin pienestä lapset hoitanut jo reilun kahdeksan vuotta yksin, niin kuinka tämä nainen voi sanoa tytöllesi, että tämän olisi parempi äitinsä luona???? Hullu akka taitaa olla!!!=(
Ja minusta on todella hienoa, että olet ottanut vastuun lapsistasi!=) Siis todella hienoa! Ja lapsen paras hoitaja ja kasvattaja on aina oma vanhempi, isä tai äiti. Minusta on hienoa lukea noin rohkean miehen tekstiä!
Koita jaksaa vaan. Hyvä isä sinä olet. Voimia!=)
Varmasti vaadin kunnioitusta naista (kumppaniani) kohtaan, joka huolehtii jälkikasvustaan, mitä minun ex ei tehnyt, koska "piti ajatella itseään". Kunnioitus pitää kyllä ansaita myös toisin puolin. Kiitos kuitenkin kommentista, jouduin ajattelemaan asiaa tältäkin kannalta.
Uusi partenrisi saattaa potea kriisiä elämäntilanteen muutosten vuoksi, mikä on täysin luonnollista. Varisnkin jos hänen eronsa on riitainen. Mielestäni ei pidä kiirehtiä eikä missään tapauksessa muuttaa yhteen. Voitte jatkaa suhdettanne itsenäisesti molemmat tahoillanne ja katsella tilanteen kehittymistä.
Tietysti saattaa olla, että tuo on hänen normaali olotilansa, minkä vuoksi hän onkin eronnut... ;)
Kiitos vastauksista ja hyvistä kommenteista. Sekä rohkaisut, että epäilykset/tuomiot :) auttavat suhteuttamaan asiaani ja ajatuksia uusille raiteille.
Pari lisäkommenttia luettuani vastaukset ja kommentit:
Olemme olleet aika paljon yhdessä vaikka emme saman katon alla; asuimme kilometrin päässä toisistamme ja vietämme lomia yhdessä, joten siitä ei ole kysymys. Lapset tuntevat aikuiset ja päin vastoin. Toisekseen meille on ollut itsestään selvää, että emme ole toistemme lapsille oikeita vanhempia emmekä heitä korvaa. Itse ajattelen, että meidän pitäisi olla turvallisia AIKUISIA, jotka ottavat lapset arjessa tasapuolisesti huomioon ja antavat lasten olla lapsia, niinkuin jokin teistä kommentoi. Lapset voivat olla julmia, ajattelemattomia ja purkaa pahaa oloaan aikuisiin kaikkien meidän tietämällä tavalla, koska heillä ei ole vielä niitä käyttäytymiskoodeja, joita meillä aikuisilla tulisi olla. Aikuisen on mielestäni oltava aikuinen suhteessa lapsiin eli mm. hillittävä itseään ja suutaan tietyissä tilanteissa vaikkakin oltava jämäkkä ja johdonmukainen. Tässä on tullut ongelmia. Miesnäkökulmasta lapsi-aikuinen asetelma on muuttunut nainen-nainen asetelmaksi.
Olen tosiaan ollut lasteni ainut tuki arjessa pitkään ja luvannut lapsilleni pitää heistä huolta. Sitä valaa en riko. Varmasti olen sitoutunut ja kiinni lapsissani keskivertoa enemmän, ehkä liikaakin. Ehkä suojelen heitä turhaan. Toisaalta olen onnellinen, että olen saanut seurata lasten kasvua läheltä, mutta toisaalta surullinen, että omaa aikuiselämää saman katon alla ei näytä järjestyvän.