Vielä kerran...

kyllä tähä visiii toisenlainenkii kaipuu soppii sekaan.
työ tunnuitte haikailevan romantiikkaa,tai sanotaako, et se aika on muuttunu romanttiseksi teille.


mie ko en kaipaa olenkaa niitä työntäytteisii päivii, mie en muista niis mittää romantista.
enne jalmarii minul ei mittää romantist ollukkaa,paitsi kaukaa ihailin kylän kommeinta poikaa.
meiän hää vieraita kestittii kolme päivää,sillo eli viel jalmarin vanhemmat ja hyö halus pittää ainokaisellee komiat häät.
mut ko kolme päivää oli ohi ja arki käsillä,ja jalmari käyttäyty ,ko olis ollu minunkans koko elämänsä,en mittää uutuuen viehätystä huomannu,ja alus mie kiukuttelinkii kovasti, vaik en sanonu syytä.oisin halunnu et hää olis vähä kiinnittänyt minnuu huomiota,pussailu tai muute leperlelly.

mie siit sitte kimpaannuin ja olin kyl aika paha haukuin hänt huonoks työmieheks ja ko hää ei siitäkää mittää,niin rumaksi sanoin,hänel ko oli sirpaleet menny toiselt puolt kasvoo sissää,niin siin oli koloja.
mut jalmari oli semmonen et hää mäni tuppi suuksi,
otti niin itteensä et meil meni melkee puol vuotta hiljasuuessa.

mie kaduin kyl kovasti,mut siihe aikaa mie olin niin kovapäinen et oli vaikee pyytää anteeksi,mut sitte mie tulin järkiini ja ymmärsin et minun pittää tehhä täs liitos itse itteni onnelliseks,sitä ei kukkaa muu tee.mie hoin ittelleni monta kertaa vuosien varrel et"niin makkaa ko pettaa",sillä muistutin et jos tahon olla onneton, niin sekin on ittestä kiinni ja onelliseks tekemises minul on kaikki eväät siihe.
mie pyysin sitte anteeksi ja niin pääs päivä paistamaan talloo.

parin vuuen kuluttuu mie jo olin onnessain ja kiittelin äitii et oli naittanu minut niin hyvin.
sehä oli äitilekkii hyvä,hää sai jalmarilta apua elantoonsa vuosia.hyvä ja kiltti mies jalmari oli omalla jäyhällä tavallaa.

olisha sitä joskus tehny mieli maata heinäkasas ja lukkee nyyrikkii,mut semmosee ei ollu aikaa.meil oli paljo viljeltyy viljaa ja heinää,lehmii 5-7 kpl lampaita,sikoja ,kanoja,hevonen ja kerra oli pari vuohtakii. siin män aika niin et illalla ko otti lehen kätteen,tahto nukahtaa enne kertomuksen loppuu. ainoo vappaa hetki oli sunnuntai aamuna viieltä ko lehmät oli lypsetty,huilattii kirkonmenojen loppuu. sit taas jatkettii.mie osallistuin kaikkeen, navetta hommii,lypsämissee,ruokintaan ja oliha minulla huushollityötkii.meil ei apuvoimii ollu ko joskus päiväläisii heinänteos ja sillo ko joku elukka poiki tai työt kasaantu,eikä ehitty tehhä kahestaa kaikkee.
niittokonneen säksätysksen ääntä voi nyt kaivata ko ei tarvii lähtee,mut minul se ääni merkkaa raskasta työn tekkoo,jote en sitä niin haikaile.
muistan mite joskus ei saanu paljoo apuväkkee, ko kaik korjas sammaa aikaa,niin sillo oli ite kovemmalla.paljo oli elukoita, jote heinääkin sai seipäillä olla.
talvel taas oltii mettähommis,tehtii kaik polttopuut,viitee uuniin ja navettaa ,siin oliki rämpimistä,tuntu et metäs oli lunta siihe aikaa enenpi ko nykyään.ja jos jalmari möi puita niin ne kaaettiin kahestaa.

mettähommat oli semmosii mist mie tykkäsin olla kaatamas ja istuttamas ja muisto mitä muistan lämmöllä,en sitä työtä itessää ,vaan sitä puolen tunnin huilihetkee. meil oli maitoo pullos ja ruislimppuu mis oli paksu siansiivu päällä ja tekemiäin suolakurkkuu, ne sit maistu hyvälle työn lomassa.sillo monast tunsin semmosta yhteenkuuluvuutta jalmarin kanssa, ko istuttii kannolla,et täs myö yhes tehhää töitä on saatu noin paljo kaadettuu ja karsittuu, se oli semmonen hyvän olon tunne,mitä mie joskus muistan.

siin sitä kuntosallii oli ja mieki kehityin niin vahvaks ,monet hämmästyy et näin pienes ihmises on niin paljo voimaa.mie nostelin maitotonkat tuost vaa kevyesti maitolaiturille.

et näin erilaisii muistoja ihmisil tullee,riippuu tietys mite kovilla on ollu siihe aikaa.
joskus mitä haikailen on elämä,sillo oli elämää ja ääntä nyt kaik mennee niin verkallee ei kuulu ko linnun laulu eikä ain sitäkää.kesäl sen huomaa ko lumen alle on jääny peltohara ja aura ja maitokärryt ,sillo tuntuu päivän lämmössä tuntuu ihan ko aika ois pysähtynny johonkii,tullu aikahyppy.

se mitä mie enenpi haikailen entis ajas, on nuoruus itessää, sen menettäminen on kaihosaa,ei jaksa tehhä asioita niinko ennen ja ulkonäkö viel, et kaik näkkee mite mie luhistun ajan olloon.

oisin tuos kohtaa korjaillu luojan tekemää ihmistä,et kun ihminen tullee täysikasvuiseksi niin siihe pysähtys ulkonainen muutos,ihminen alkas vanheta vaa sisältä käsin,ja sisus kalut vois kestää semmoset 120vuotta.;)

minul ko olis nuoruutta ja sais ellää tätä aikaa männä kouluihin opiskella asioita ,puhumaa englanttii matkustaa,lukkee kaik tekniikasta ja itekkii rakennella kaikenmoista.
kyllähä mie kaikkee suunnittelen ja rakennan mut sit ne ei taho käytössä pelata,siin pitäs olla tekniikan koulutusta.

toivottavast mie en täl raatamisen kuvauksel rikkonu teiän ehkä romanttisemmaks tarkotettuu otsikkoo,mut näin kii on ihmisel ajatuksii niittokonneen säksätyksestä.mut olihan minul yks hyvä muisto tuo mettätyön lomassa.

mie oon siit onnellinen et, ei tarvii ennää vanhana tehhä hommii, mie saan tehhä päivät vaik mite,mut oon viel niin entisis vuosikymmenis kiinni ,et ko meen pettii illalla, niin mietin et teinkö tännää mittää hyödyllistä, mie en voi päästää päivää käsistäin jos en oo tehnny mittää hyödyllistä työtä.niin se työn teko mennee verriin ,et ko ois aika huilata ja lopettaa ,sit luulee et viel pittää.mut eiköhän se tästä,ainaki sillo ko maahan pannaa:)

minul tais venähtää tämä taas ja taian puhhuu jo kertalleeen kirjottamat ,se on yks joka tullee vanhuuen myötä et kertoo samat asiat uuvellee,miehä en siit kärsi, jote se homma jääp teille, rakas lukija.

meen nyt lukemaa sylvi kekkosen elämästä loppuu et ossaisin ottaa ossaa keskustelluun torstaina eläkeläisten kirja istunnossa.
mie hämmästyin ko luin et hänen nimensä on sylvia salome,mie luulin ain et sylvi,mut että noin hienot nimet.
terveisiä kaikille.

señora lyyli kirjoitti:

kyllä tähä visiii toisenlainenkii kaipuu soppii sekaan.
työ tunnuitte haikailevan romantiikkaa,tai sanotaako, et se aika on muuttunu romanttiseksi teille.


mie ko en kaipaa olenkaa niitä työntäytteisii päivii, mie en muista niis mittää romantista.
enne jalmarii minul ei mittää romantist ollukkaa,paitsi kaukaa ihailin kylän kommeinta poikaa.
meiän hää vieraita kestittii kolme päivää,sillo eli viel jalmarin vanhemmat ja hyö halus pittää ainokaisellee komiat häät.
mut ko kolme päivää oli ohi ja arki käsillä,ja jalmari käyttäyty ,ko olis ollu minunkans koko elämänsä,en mittää uutuuen viehätystä huomannu,ja alus mie kiukuttelinkii kovasti, vaik en sanonu syytä.oisin halunnu et hää olis vähä kiinnittänyt minnuu huomiota,pussailu tai muute leperlelly.

mie siit sitte kimpaannuin ja olin kyl aika paha haukuin hänt huonoks työmieheks ja ko hää ei siitäkää mittää,niin rumaksi sanoin,hänel ko oli sirpaleet menny toiselt puolt kasvoo sissää,niin siin oli koloja.
mut jalmari oli semmonen et hää mäni tuppi suuksi,
otti niin itteensä et meil meni melkee puol vuotta hiljasuuessa.

mie kaduin kyl kovasti,mut siihe aikaa mie olin niin kovapäinen et oli vaikee pyytää anteeksi,mut sitte mie tulin järkiini ja ymmärsin et minun pittää tehhä täs liitos itse itteni onnelliseks,sitä ei kukkaa muu tee.mie hoin ittelleni monta kertaa vuosien varrel et"niin makkaa ko pettaa",sillä muistutin et jos tahon olla onneton, niin sekin on ittestä kiinni ja onelliseks tekemises minul on kaikki eväät siihe.
mie pyysin sitte anteeksi ja niin pääs päivä paistamaan talloo.

parin vuuen kuluttuu mie jo olin onnessain ja kiittelin äitii et oli naittanu minut niin hyvin.
sehä oli äitilekkii hyvä,hää sai jalmarilta apua elantoonsa vuosia.hyvä ja kiltti mies jalmari oli omalla jäyhällä tavallaa.

olisha sitä joskus tehny mieli maata heinäkasas ja lukkee nyyrikkii,mut semmosee ei ollu aikaa.meil oli paljo viljeltyy viljaa ja heinää,lehmii 5-7 kpl lampaita,sikoja ,kanoja,hevonen ja kerra oli pari vuohtakii. siin män aika niin et illalla ko otti lehen kätteen,tahto nukahtaa enne kertomuksen loppuu. ainoo vappaa hetki oli sunnuntai aamuna viieltä ko lehmät oli lypsetty,huilattii kirkonmenojen loppuu. sit taas jatkettii.mie osallistuin kaikkeen, navetta hommii,lypsämissee,ruokintaan ja oliha minulla huushollityötkii.meil ei apuvoimii ollu ko joskus päiväläisii heinänteos ja sillo ko joku elukka poiki tai työt kasaantu,eikä ehitty tehhä kahestaa kaikkee.
niittokonneen säksätysksen ääntä voi nyt kaivata ko ei tarvii lähtee,mut minul se ääni merkkaa raskasta työn tekkoo,jote en sitä niin haikaile.
muistan mite joskus ei saanu paljoo apuväkkee, ko kaik korjas sammaa aikaa,niin sillo oli ite kovemmalla.paljo oli elukoita, jote heinääkin sai seipäillä olla.
talvel taas oltii mettähommis,tehtii kaik polttopuut,viitee uuniin ja navettaa ,siin oliki rämpimistä,tuntu et metäs oli lunta siihe aikaa enenpi ko nykyään.ja jos jalmari möi puita niin ne kaaettiin kahestaa.

mettähommat oli semmosii mist mie tykkäsin olla kaatamas ja istuttamas ja muisto mitä muistan lämmöllä,en sitä työtä itessää ,vaan sitä puolen tunnin huilihetkee. meil oli maitoo pullos ja ruislimppuu mis oli paksu siansiivu päällä ja tekemiäin suolakurkkuu, ne sit maistu hyvälle työn lomassa.sillo monast tunsin semmosta yhteenkuuluvuutta jalmarin kanssa, ko istuttii kannolla,et täs myö yhes tehhää töitä on saatu noin paljo kaadettuu ja karsittuu, se oli semmonen hyvän olon tunne,mitä mie joskus muistan.

siin sitä kuntosallii oli ja mieki kehityin niin vahvaks ,monet hämmästyy et näin pienes ihmises on niin paljo voimaa.mie nostelin maitotonkat tuost vaa kevyesti maitolaiturille.

et näin erilaisii muistoja ihmisil tullee,riippuu tietys mite kovilla on ollu siihe aikaa.
joskus mitä haikailen on elämä,sillo oli elämää ja ääntä nyt kaik mennee niin verkallee ei kuulu ko linnun laulu eikä ain sitäkää.kesäl sen huomaa ko lumen alle on jääny peltohara ja aura ja maitokärryt ,sillo tuntuu päivän lämmössä tuntuu ihan ko aika ois pysähtynny johonkii,tullu aikahyppy.

se mitä mie enenpi haikailen entis ajas, on nuoruus itessää, sen menettäminen on kaihosaa,ei jaksa tehhä asioita niinko ennen ja ulkonäkö viel, et kaik näkkee mite mie luhistun ajan olloon.

oisin tuos kohtaa korjaillu luojan tekemää ihmistä,et kun ihminen tullee täysikasvuiseksi niin siihe pysähtys ulkonainen muutos,ihminen alkas vanheta vaa sisältä käsin,ja sisus kalut vois kestää semmoset 120vuotta.;)

minul ko olis nuoruutta ja sais ellää tätä aikaa männä kouluihin opiskella asioita ,puhumaa englanttii matkustaa,lukkee kaik tekniikasta ja itekkii rakennella kaikenmoista.
kyllähä mie kaikkee suunnittelen ja rakennan mut sit ne ei taho käytössä pelata,siin pitäs olla tekniikan koulutusta.

toivottavast mie en täl raatamisen kuvauksel rikkonu teiän ehkä romanttisemmaks tarkotettuu otsikkoo,mut näin kii on ihmisel ajatuksii niittokonneen säksätyksestä.mut olihan minul yks hyvä muisto tuo mettätyön lomassa.

mie oon siit onnellinen et, ei tarvii ennää vanhana tehhä hommii, mie saan tehhä päivät vaik mite,mut oon viel niin entisis vuosikymmenis kiinni ,et ko meen pettii illalla, niin mietin et teinkö tännää mittää hyödyllistä, mie en voi päästää päivää käsistäin jos en oo tehnny mittää hyödyllistä työtä.niin se työn teko mennee verriin ,et ko ois aika huilata ja lopettaa ,sit luulee et viel pittää.mut eiköhän se tästä,ainaki sillo ko maahan pannaa:)

minul tais venähtää tämä taas ja taian puhhuu jo kertalleeen kirjottamat ,se on yks joka tullee vanhuuen myötä et kertoo samat asiat uuvellee,miehä en siit kärsi, jote se homma jääp teille, rakas lukija.

meen nyt lukemaa sylvi kekkosen elämästä loppuu et ossaisin ottaa ossaa keskustelluun torstaina eläkeläisten kirja istunnossa.
mie hämmästyin ko luin et hänen nimensä on sylvia salome,mie luulin ain et sylvi,mut että noin hienot nimet.
terveisiä kaikille.

Kyllä minullekin niitokoneen säkätys tuo ensiksi mieleen kovan työteon. Piti tehdä ehkä vähän ylivoimiensakin,kun meillä myöskin oli puutetta työväestä heinänteko aikaan. Toisaalta muistelee
sitä että se oli kuitenkin sellaista leppoista työtekoa se heinätyö. Siinä juteltiin seivästäessä kaikenmaailman asiat.
Ruoka tauon jälkeen levhdettiin hetki heinäladossa tai pihamaalla köllötellen ,riippuen missä olitiin töissä.
Lapsena juostiin poimimaan mesimarjoja ojien penkalta. Niitä ei enää löydy kun ei ole pientareita. Iltaisin kyllä nukutti ilman eri
konsteja. Aikakin vähän kultaa muistoja vai mitä?