Mitä mieltä olette siis naisista, jotka itse päättävät etteivät koskaan tule tekemään lapsia?
Ovatko he itsekkäitä? Miksi?
Ovatko he vain humaaneja tyyppejä, jotka ajattelevat lasten parasta, miksi?
Ovatko he itsekkäitä? Miksi?
Ovatko he vain humaaneja tyyppejä, jotka ajattelevat lasten parasta, miksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
järkevämpää ja fiksumpaa se on ku tehä lapsia suunapäänä kun muutkin tekee, vaikka tulevaisuus on aivan sossurahojen ja vanhempien rahapussin varassa ja laiskuus sekä tyhmyys vaivaa.
ollenkaan itsekästä, en itsekkään lapsia aikoinani halunnut, ja olin varma, ettei niitä minulle tule. En yhtään ajatellut että se olisi itsekästä tai poikkeavaa.
Mieleni muuttui vähän vaille nelikymppisenä, enkä oikein sitä itsekkään "ymmärrä" mitä minussa tapahtui, en ollut mitenkään ennen edes lapsirakas, mutta näin vaan on elämä mennyt, että toivottu toinen lapsi syntyy kohta, ja ikää 40 ja risat.
Miksi muka pitäisi jokaisen olla lapsia tänne tunkemassa? Olla jokaikisessä asiassa kuin muut.
En ymmärrä. Lapsen hankkiminen on jokaisen oma asia. Kaikkien ei tarvitse, ei pidä eikä ole pakko hankkia lasta.
Ensinnäkin maailman ruokavarannot ovat rajalliset. Meitä on täällä sivistyneissä lansimaissa kohtuullisen vähän, mutta kehitysmaissa liian paljon. Kaikille ei riitä ravintoa. Syntyvyyden lisääntyessä ja eliniäin pidentyessä ei tämä maailma pysy millään balanssissa jos kaikki joka puolella maailmaa vaan lisääntyvät ja lisääntyvät...
Oletko ikinä ajatellut että nimenomaan raskauden kautta lasten hankkiminen on itsekästä. Varsinkin jos niitä tehdään useita/pariskunta. Sen sijaan adoptoiminen kolmansista maista on humaani teko.
Oli lapsia tai ei on elämä silti ihan yhtä arvokasta! Lapsettomien elämä on varmasti erilaista kuin lapsiperheen arki, mutta ei lainkaan vähemmän kokemusrikasta. Elämykset ovat vaan kovin erilaisia.
Mielestäni heti raskaaksi tulon jälkeen pitäisi joutua pakolliselle yhteiskunnan järjestämälle vanhemmuuskurssille. Siellä opetettaisiin paitsi lapsen perustarpeisiin vastaaminen eri ikäkausina, niin myös rajojen asettaminen lapselle. Pelkkä rakkaus ei riitä. Lasten ja nuorten pahoinvointi on selvä merkki siitä että vanhemmuus on tänä päivänä ihan hukassa. Vanhempien pitäisi olla auktoriteetti eikä lasten kavereita.
Lapsiperheiden kyläily näin lapsettoman näkökulmasta on useimmiten yhtä tuskaa. Lapset hyppivät paitsi silmille niin myös seinille.