Kyllä toi Kaarlo on otettu tonne taloon jostakin pöpilästä! Silmät seisoo päässä hullun kiilto silmissä ja suu auki ko hurahtaneella orangilla. Ei tollasta olekaan kun jossain hourulassa. Toivottavasti Kaarlo on seuraavassa äänestyksessä!!! Eihän "mies" osaa kuin huutaa ja kiroilla vai pitäisikö sanoa kiroilla ja huutaa. Sehän meinas jo revetä Henriin, kyllä siellä joku saa kohta puukosta jos Kaarlon annetaan sekoilla talossa.
Kaarlo
ulostetaan
3731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Alkaa saaman jo koomisia piirteitä. En oikein pysty katsomaan hänen mesoamistaan nauramatta! Samalla ihmettele, että miten _aikuinen_ voi tuolla tavalla käyttäytyä. Jatkuvasti.
Kalen käytös ei ole normaalia nuoren aikuisen käytöstä. Luulee olevansa hauska mutta pelaa vaan ittensä ulos jos tuota jatkaa.
Viikkotehtävä voisi olla että Kaarlo on kiroilematta koko viikon. Käsittääkseni ohjelma on suunnattu myös nuorille. Eiköhän BB:n olisi aika ottaa Kaarlo käytöskoulutukseen. Nuoriso ottaa mallia Kaarlosta jonka sanoista jokatoinen on v***u. Viikkotehtäväksi siis Kaarlon kiroilemattomuus ja muiden tulisi tehdä kaikkensa sen eteen ettei hermostuta Kaarloa!