"Pimeätoiminta" normaalia?

A.R.K.

”Suomalainen rauhanturvaaja sai luodista rintaansa ja oikeaan jalkaansa eilen Pohjois-Afganistanissa Aybakin piirikunnassa.”

”Kuuden suomalaisen ja paikallistulkin muodostama joukko oli harjoittelemassa pimeätoimintaa, kun 2-3 aseistettua miestä avasi äkkiarvaamatta tulen sitä kohtaan. Ennen iltakuutta Suomen aikaa harjoitellut ryhmä oli liikkeellä autolla ilman valoja.”

Suomalainen rauhanturvaryhmä oli siis ”harjoittelemassa pimeätoimintaa”? Ajoivat autolla ilman valoja pimeässä, sotatoimialueella? Kuulemma porukasta osalla oli pimeänäkövälineet.

Käsitykseni mukaan perinteisissä YK-rauhanturvaoperaatioissa on tapana ollut, että YK-sotilaat toimivat aivan toisella tavalla kuin varsinaiset väkivaltaisuuksiin osallistuvat sotaosapuolet, sissit ja sotilaat.

Minulle on opetettu, että kun tavallinen sotilas liikkuu nopeaan, ”näkee vaan ei näy”, kulkee pitkin pusikoita ja ojanpohjia, ettei häntä havaita, ja jotta hän itse pääsee ampumaan ensimmäisenä, niin YK-sotilas kulkee pitkin harjanteita, on näkyvillä, näyttää selvästi YK:n tunnuksia ja värejä tehdäkseen maailmanjärjestön läsnäolon alueella tiettäväksi.

Yön pimeässä sotatoimialueella autolla sammutetuin valoin ajavat vain terroristit tai hyökkäystä suunnittelevien asemiesten joukot. Mistä lähtien YK-johtoisen rauhanturvaoperaation väkemme on alkanut harjoitella rauhanturvaamisalueella ”pimeätoimintaa?”

Rauhanturvaoperaatioksi hämäysmielessä kutsumamme NATO-operaatio Afganistanissa on luisumassa kohti täysimittaista sotaa, jossa NATO odottaa myös suomalaisten toimivan – ei humaania jälleenrakennustehtävää suorittavana perinteisenä rauhanturvajoukkona - vaan tappamiseen aktiivisesti osallistuvana sotilaallisena osapuolena NATO:n osana.

12

1051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastauksen tähän?

      Et varmasti ja vaikka aamutelkkariin haettaisiin pääseikunnan päiväystävä dosenttieversti, niin ei vieläkään. Siinä pyöriteltäisiin kysymystä ja lopulta vedottaisiin "YK:n käytäntöön, asian keskeneräisyyteen ja muihin syihin". Tämä YK osoitti jo Jarno Maäkisen kohdalla sen, että asia salaillaan, istutaan työryhmissä, tutkitaan, ehkä pyydetään lisälausuntoja ja pohditaan 5-8 vuotta.

      • Asder

        No. Puolustusministeri Kääriäinen vastasi kyllä aika nopeasti: "Tutkitaan":


        "Kääriäinen: Rauhanturvaajan loukkaantuminen tutkitaan"

        "Suomalaisen rauhanturvaajan loukkaantumiseen johtaneet tapahtumat tutkitaan perinpohjaisesti, ennen kuin Suomi tekee johtopäätöksen Afganistan-operaation jatkosta, sanoi puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) maanantaina Kittilässä.

        Kääriäisen mukaan rauhanturvaajalla ei ole hengenvaaraa. Hänet on leikattu kaksi kertaa, ja hänet evakuoidaan todennäköisesti tänään joko Saksaan tai Suomeen.

        Kääriäisen mukaan hallitus saattaa harkita Afganistanin rauhanturvaamiseen osallistumista uudelleen.

        "Se riippuu siitä, mikä on tämän tapauksen diagnoosi: Oliko kysymys vihamielisestä hyökkäyksestä rauhanturvaajiamme vastaan vai oliko tällä joku muu tausta", Kääriäinen sanoi ennen EU:n puolustusministerien epävirallisen kokouksen alkua.

        Afganistanin tilanteesta keskusteltiin perjantaina hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Silloin sovittiin Kääriäisen mukaan, että Afganistaniin ja muihin rauhanturvaoperaatioihin palataan uudelleen marraskuussa.

        Riippuen sunnuntain tapauksen selvityksistä, Afganistan-asiaan voidaan palata jo aiemmin. Kokouksen ajankohtaa ei kuitenkaan ole vielä sovittu, Kääriäinen korosti

        "Tämä ei tarkoita välttämättä sitä, että tehtäisiin uusia johtopäätöksiä itse operaatioon osallistumisen suhteen."

        Kääriäisen mukaan "sellaista näköalaa ei ole", että Suomi vetäytyisi Afganistanista.

        Nato on pyytänyt lisää joukkoja Afganistaniin, mutta Suomelta lisäjoukkoja ei Kääriäisen mukaan ole pyydetty, eikä niitä olisi mahdollisuutta lähettääkään.


        Kääriäisen mukaan sunnuntain tapahtumista on teorioita, mutta hän ei halunnut arvioida asiaa, kun tutkimus on kesken.

        "Yleisesti ottaen voi sanoa, että rauhanturvatehtävät ovat aina olleet vaarallisia. Tänä päivänä ne ovat ehkä sillä tavalla monimutkaisia, että ovat monta kertaa valtioiden sisäisiä ja vaikeasti ennustettavia, kuten Afganistankin näyttää olevan."

        (HS)


        Selvittämisen arvoista lienee siis ensinnäkin se, onko normaalia tällainen sotatoimialueella ilman valoja ajaminen "pimeäharjoitusten" nimissä?

        Jos rauhanturvaajaa vastaan olisi ajanut tukikohtaa lähestyvä, ajovalonsa sammuttanut ajoneuvo, miten rauhanturvaajan olisi pitänyt menetellä?

        Minä olisin saattanut ampua.

        YK:n toimipaikat ja henkilöt ovat toimintakentällä hyvin merkattuja.

        Mahtoiko YK:n asema Etelä-Libanonin Khiamissa olla sekin "pimennysharjoitusten" vuoksi valaisematon hetkellä kun Israelin ohjukset osuivat siihen?


    • muistutan

      Kyse ei ole edes YK- operaatiosta, niin ei kannata kovin paljoa vedota YK:n toimintamalleihin.

    • horiset jostain

      YK:n toimintamalleista ja ylipäätään YK:sta??? Suomella ei ole Yhtään YK-rauhanturvaajaa Afganistanissa, vaan kaikki sata ovat NATO:n operaatiossa siellä. YK:lla ei ole rauhanturvaoperaatiota Afganistanissa vaan NATO:lla, jolla sillä kylläkin YK:n valtuutus. Suomalaisista rauhanturvaajista ennen nyt käynnistyvää YK-rauhanturvaoperaatiota vain 4% on YK-rauhanturvaajia. 80% suomalaisista rauhanturvaajista on NATO:n joukoissa ja 16% EU:n joukoissa.

      • ei tästä syystä

        ole Afganistanissa YK:n tunnuksia, eikä sinistä barettia. Heillä on NATO:n tunnukset ja toimivat NATO-operaation mukaan, johon myös pimeätoiminta kuuluu. Aloittaja on jämähtänyt selvästi johonkin 70-luvulle käsityksineen ja on jäänyt "hiukan" jälkeen tiedoissaan nykyrauhanturvaamisesta luullessaan suomalaisten olevan YK-sotilaita Afganistanissa.


      • A.R.K.
        ei tästä syystä kirjoitti:

        ole Afganistanissa YK:n tunnuksia, eikä sinistä barettia. Heillä on NATO:n tunnukset ja toimivat NATO-operaation mukaan, johon myös pimeätoiminta kuuluu. Aloittaja on jämähtänyt selvästi johonkin 70-luvulle käsityksineen ja on jäänyt "hiukan" jälkeen tiedoissaan nykyrauhanturvaamisesta luullessaan suomalaisten olevan YK-sotilaita Afganistanissa.

        Suattaapa olla niinnii, sanoi savolainen...

        Jos Suomi on siis sotaa käyvien NATO-joukkojen mukana Afganistanissa, eikö se tarkoita sitä, että Suomi on sotaa käyvä maa? Viime kerrasta kun olimme sodassa onkin jo vierähtänyt aikaa - se oli 1945.

        Miksi valtiojohtomme sitten puhuu kaiken aikaa "rauhanturvaoperaatiosta" ja "YK:n mandaatin alla Afganistanissa toimimisesta".

        Olemme sodassa, veljet!


      • syystä haluavat
        A.R.K. kirjoitti:

        Suattaapa olla niinnii, sanoi savolainen...

        Jos Suomi on siis sotaa käyvien NATO-joukkojen mukana Afganistanissa, eikö se tarkoita sitä, että Suomi on sotaa käyvä maa? Viime kerrasta kun olimme sodassa onkin jo vierähtänyt aikaa - se oli 1945.

        Miksi valtiojohtomme sitten puhuu kaiken aikaa "rauhanturvaoperaatiosta" ja "YK:n mandaatin alla Afganistanissa toimimisesta".

        Olemme sodassa, veljet!

        Peitellä loppusuoralla olevaa täysjäsenyyttä. Tuossa on totta toinen puoli. NATO:lla ja siten suomalaisilla on siellä YK:n mandaatti. Aivan kuten suomalaisilla ja NATO:lla oli mandaatti ent Jugoslaviassa. Kai sinä tiesit, että suomalaiset sotilaat olivat sielläkin NATO:n operaatiossa, eikä YK-sotilainen!?!


      • pilkkua..
        A.R.K. kirjoitti:

        Suattaapa olla niinnii, sanoi savolainen...

        Jos Suomi on siis sotaa käyvien NATO-joukkojen mukana Afganistanissa, eikö se tarkoita sitä, että Suomi on sotaa käyvä maa? Viime kerrasta kun olimme sodassa onkin jo vierähtänyt aikaa - se oli 1945.

        Miksi valtiojohtomme sitten puhuu kaiken aikaa "rauhanturvaoperaatiosta" ja "YK:n mandaatin alla Afganistanissa toimimisesta".

        Olemme sodassa, veljet!

        Jos tehdään tuota yllämainittua, niin eikös nuo operaatiot ole nykyään KRIHA eli kriisinhallintaoperaatioita..?


      • näin on
        pilkkua.. kirjoitti:

        Jos tehdään tuota yllämainittua, niin eikös nuo operaatiot ole nykyään KRIHA eli kriisinhallintaoperaatioita..?

        olet oikeassa. Afganistanin NATO-johtoinen Ifor-operaatio on juuri sitä.


      • Ristiretkiläinen?
        näin on kirjoitti:

        olet oikeassa. Afganistanin NATO-johtoinen Ifor-operaatio on juuri sitä.

        Kutsutaan sitä vaikka jumalanpalvelukseksi mutta sotaa se näyttää olevan. Taisi meillä 1939-1940 ja 1940-1944 ja 1944-1945 olla melkoista "kriisien hallintaa" sekin.


      • ollut mutta
        Ristiretkiläinen? kirjoitti:

        Kutsutaan sitä vaikka jumalanpalvelukseksi mutta sotaa se näyttää olevan. Taisi meillä 1939-1940 ja 1940-1944 ja 1944-1945 olla melkoista "kriisien hallintaa" sekin.

        jos tänne olisi tullut joku täysin ulkopuolinen (siis ei liittolainen, kuten Saksa) taho väliin niin se olisi ollut kriisinhallintaa!


    • Kolmessa missiossa palvellut.

      Olet sikali oikeassa etta rauhanturvaamisoperaatioita on erilaisia, erilaisilla mandaateilla.
      Siina olet hieman hakoteilla kun vertaat YK:ta jonakin aina pehmeampana vaihtoehtona NATO:on. Joissakin operaatioissa pitkalti toimitaan tarkkailijoina ja valitetaan tietoa YK:lle alueen tapahtumista.
      Joissakin on oikeus puuttua epakohtiin ja joissakin operaatioissa perati ryhtytaan hyokkaykselliseen toimintaan tilanteen saattamiseksi YK:n haluamaksi.

      Ja sellaisissa operaatioissa jossa on otettava joku tietty strateginen kohta haltuun niin YK:n ongelmallisuus tulee paivanselvaksi. Joukot ovat kuin maalitauluja valkoisiksi maalatuissa ajoneuvoissaan ja sinisissa kyparissaan.
      Bosnian sodassahan tama nahtiinkiin, kun ja jos paikalliset osalliset sotaan eivat kunnioita ja/tai halua rauhanturvaajia paikalla sotkemassa heidan omia operaatioitaan ja etuja niin YK-sininen ja valkoinen ei anna mainittavaa suoja-arvoa.
      Talloin vahva osasto joka myos liikkuu huomaamattomasti jottei mainostaisi voimavarojaan ja tarkkaa sijaintiaan jokaisella hetkella saatta olla paljon tehokkaampi alueen rauhoittaja.

      Toivottavasti viestini hieman selitti mista on kyse.

      Mieti itse ja valitse: Seisoisitko mieluummiin valkoiseksi maalatussa vartiotornissa sininen peltikypara paassa valvomassa vilkasta ristysta
      ja raportoimassa tilannetta eteenpain, jolloin olet kaikkien paikallisten kusipaitten maalitauluna. Vaiko salaa yolla rakennetussa tilapaisessa tarkkailuasemassa jonkun satakunta metria etaammalla sijaitsevan autiotalon ullakolla johon mennaan ja josta poistutaan paikallisten tietamatta. Mina itse menen mieluummin siihen toiseen paikkaan duuniin....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe