Mira

Mira kuvitteli, että pääsi viimeviikkojen aikana ns. ydinporukkaan mukaan, kun Sorellasta nousi iso häly. Nyt Raukka sen tajusi ja nyt tuli jo uudet ihmiset taloon ja yksikään ei oikein vaikuta olevan Miran tyylinen puhuja..seläntakana laukoja ja osoita kiinnostuneisuutta miraa kohtaan.. pudotuksessa ensi sunnuntaina..?
2649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mira varmasti on hieman ulkopuolinen ellei sitten ala esittämään samalla lailla kuin muutkin. Kyllähän sitä voi heittäytyä mukaan idiotismiin ja leikkiä mukana. Todellisuudessa tilanne selkenee vasta muutaman viikon kuluttua, kaikki ovat varpaillaan nyt ja miettivät mitä tehdä. Niin uudet kuin vanhatkin ovat hieman "hukassa" nyt asioiden kanssa. Toivottavasti saavat juotavaa ja juhlat niin ehkä tutustuvat helpommin.

Muuten pakko sanoa, yhtäkkiä Jennikin viihtyy taas porukassa, vaikka Sorellalle sanoi, että ei pidä siitä, että joku tunkee seuraan. Nyt hän itse on samassa asemassa kuin Sorella oli. Pakko yrittää tutustua uusiin, koska heitä on niin monta!

Äänestä

Se on näyttänyt oikean karvansa, kamelonttina. Onneks noi uudet tietää, että Mira on ystävänä katala!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luuli vaan kirjoitti:

Mira kuvitteli, että pääsi viimeviikkojen aikana ns. ydinporukkaan mukaan, kun Sorellasta nousi iso häly. Nyt Raukka sen tajusi ja nyt tuli jo uudet ihmiset taloon ja yksikään ei oikein vaikuta olevan Miran tyylinen puhuja..seläntakana laukoja ja osoita kiinnostuneisuutta miraa kohtaan.. pudotuksessa ensi sunnuntaina..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu