Voiko normaalipainoinen nauttia suunnistuksesta

päinvastoin ainakin mulla. Metässä juokseminen on huomattavasti helpompaa. Vaikka metsässä juokseminen tuntuu siltä että ei pitkää matkaa jaksa, mutta kuitenkin huomaamatta voi juosta useita kilometrejä. Ja suunnistuksessa kukaan ei juokse juuri sitä rastien välistä matkaa. Aina sitä jostain väärää kautta kiertää ja tulee satoja metrejä matkaa taas lisää. Ja sitten myös se että vaikka näet itsesi juoksevan alamäkeä voit kuitenkin juosta ylämäkeä sillä maastao voi harhauttaa.

Jos kertomasi asiat pitävät paikkansa, niin ei muuta kuin enemmän suunnistamista. Harjoittelua tarvitaan tässäkin. Harjoittelulla oppii tekemään maastoon sopivat reittivalinnat ja kartan lukemisen kehittyessä rastit löytyvät nopeasti. Ei tarvitse kaikkia paukkuja ekarastille käyttää.

Tämän kauden osalta kuntorastit ovat loppumassa. Ensi keväänä heti alusta lähtien mukaan.

sullahan onkin ylipainoa noin 10 kg. painoindeksistä päätellen olet noin 179-180cm. tämän kokoiset huippusuunnistajat painavat enintään 70 kg

nuo bmi taulukot on tehty mattimeikäläiselle, ei vakavasti kuntoiluun/urheiluun paneutuneille.

metsässä kilot moninkertaistuvat. tiellä tai hiihdossa niistä on vähemmän haittaa. tosin ½-maratonkin taittuisi 10min kovempaa jos olisit vähän kevyempi. yli 80kg on läski jos haluaa liikkua kepeästi.
hailegebreselassie painaa noin 56 kg--ja kulkee kovaa!

tere
Olen suunnistanut parikymmentä vuotta ja alussa joka kevät on hidasta, mutta sitten loppukesästä jo meneepi paremmin. Suunnistuksessa saapi kävelläkin. Vauhti ei ole mielestäni ihan tärkein vaan tyytyväisyys suoritukseen. 5 km tunnissa vaativalla radalla on jo kovaa tasoa. Lisäksi jos ei ole kovin hyvä rutiini kartan kanssa kääntely, rastinotto, sieltä lähtö jne. pienet pysähtelyt vievät rutosti aikaa. Jos puolimaratoni menee tuota vauhtia, olet kohta aika kova kaveri suunnistuksessa, jos rutiini paranee?

Kyllä vähintään pitää olla 30kg ylipainoa, että todella voi nauttia suunnistuksesta. Vornia rauhallista omaa tahtia suoraan lipulle ja katsoa kun hintelät kaverit säntäilee vauhkona sinne sun tänne.

Arvelisinpa että se on vaan niin eri juttu juosta metsässä kuin tiellä/kuntopolulla. Jaksaakseen juosta metsässä pitää myös harjoitella metsässäjuoksua, metsässä tarvii enemmän voimaa, tasapainoa, polven on noustava korkeammalle jne. Kyllähän se aika järkyttävän raskasta on aina keväällä kun ekan kerran metsään lähtee, mutta yllättävän nopeasti siihen sitten taas tottuu. Ja tavoitteesi suunnistaa alle 10 min/km vauhtia, edellyttää jo melko virheetöntä suunnistussuoritusta, kunnollasi pitäisi kyllä onnistua. Matkahan tosiaan mitataan linnuntietä, todellisuudessa matkaa voi kertyä reilustikin enemmän.

Lopettilin oman kilpaurani 80-luvun lopulla,alkaakseni uudestaan -05 iltarasteilta. Huomasin jotta rasteja on tullut runsaasti lisää, 5-6km radalle 11-15 kpl, 20 v sitten niitä oli 6-8. Kartat ovat tulleet entistä tarkemmiksi, mittakaava pudonnut 1:20 000 --> 1:10 000.

Aikaa kuluu enemmän kuin rastien etsimiseen tärvääntyy sitä runsaammin. Joka rastiväli pitää ottaa tarkasti, yhtään ei saa hutiloida.

Juoksukunto pudonnut roimasti maastossa, kiloja tullut 5-8kg lisää

VÄÄRIN! Suunnistus on tarkoitettu kaikille, jotka omin avuin pystyvät kävelemään. Ei "Normaalipainoisille"??? Monenlaista sitä kuulee, kun vanhaksi elää!

Ei suunnistaessa tarvitse juosta vaan mennä sitä omaa vauhtia ja nauttia. Suunnistustaito kehittyy kävellessäkin ja aluksi kannattaakin vain kävellä, koska muuten suunnistus voi "jäädä jalkoihin." Tästä syystä kuntorasteilla on lyhyempiäkin ratoja - kävellen ei mene tolkuttoman paljon aikaa.

Reitinvalintoja tehdessä pitää muistaa, että ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa reitinvalintaa vaan paras reitti riippuu suunnistajasta. Kokenut metsätykki voi ryskätä suorempaan, mutta nuoremman tai veteraanin kannattaa hakea selvää polkukiertoa. Harjoituksissa toki voi jättää sen selvän polkukierron tekemättä ja nostaa rimaa vetäisemällä suorempaa.

Metsässä juokseminen vaatii ihan eri tavalla kykyä kuin polulla juokseminen - itsekin olen sen huomannut harrastuksen alussa. Jaksan kyllä juosta vaikka 14-kilometrisen suunnistusradan, kunhan on juottopisteitä matkalla.

Mitään hurjaa kestävyyttä ei kannata hakea vaan tehdä tehoharjoituksia. Intervallia ja mäkivetoja. Ja painoakin kannattaa pudottaa, jos sitä on liikaa.

Ja suunnitusta varten kannatta hankkia suunnistusjalkineet.

Kyllähän tiellä ja poluilla kulkee, mutta ihan eri kuntoa tarvitaan metsän puolella. Tosiaan painoa pois, toki se lähtee treenatessakin aika helposti.

60-vuotiaatkin menee metsässä julmetun lujaa ja jotkut vielä 70-vuotiaanakin. Useimmat polkujuoksijat eivät millään pysy perässä.

Itse tällaisena kuntosuunnistajana (182 cm 75 kg) tiedostan elämän realiteetit tai siis haluan tietyn balanssin muun elämän ja suunnistuksen välillä. Mulla on sen verran pituutta, että painoa ei saa kovin alas.

Tarkkuussuunnistusta voi joissakin tapahtumissa harrastaa vaikka pyörätuolissa istuen.

"Edetä juosten"?? Ensin itsetunto kuntoon!! Minulla on ollut "munaa" viimeiset kuusi vuotta edetä kuntorasteilla kävellen ja vieläpä kumisaappailla. Vaativan radan tuloksissa olen silti kuulemma ollut aina hieman puolenvälin paremmalla puolella.
Juoksukunto??
Laitetaampas kivikkoiseen ja risukkoiseen umpimetsään viiden kilometrin rata ilman rasteja. Sitten herrat Jakob Ingebritsen ja Emil Svensk sinne kilpasille. Olisiko herra Ingebritsenillä edes teoreettisia mahdollisuuksia pysyä "kyydissä"???

Metsä on aina metsä. Jos et siellä jaksa juosta, niin olet aivan normaali ihminen!!!

Vauhdin nostamisessa pitää huomioida sekin, että suunnistus muuttuu sitä haastavammaksi mitä kovempaa vauhtia pitää. Vähemmän aikaa lukea karttaa ja maastoa. Toisaalta se pakottaa lukemaan eri tavalla.

Toisaalta se on hieno fiilis, kun pystyy vetämään risukoistakin kompastumatta vauhdilla läpi ja samalla suunnistaa.

Paino on kyllä vauhdin vihollinen eli sitä pois. Toisaalta jos muutenkin pyrkii metsäjuoksuvauhtia parantamaan, se vaatii niin paljon treeniä että kilot lähtevät varmasti.

Juokse lapsesta lähtien umpimetsässä, niin lihaksisto ja koordinaatio kehittyy siiten, että maastoaskel on luontevan taloudellista. Vanhemmalla iällä sitä on enää vaikeaa kehittää.

Kannattaa suosiolla pysyä rennonpien juoksulajien parissa. Suunnistus on katkerien käppänöiden kuoleva laji, jossa pärjäävät sen lapsena aloittaneet. Muille ei siinä ole tilaa ja erilaisuus tukahdutetaan. Joitakin vuosia sitten tehtiin häirintätutkimus ja yllättävän paljon sitä vaikutti esiintyvän, vaikka lajin luonne on suurelta osin yksin metsässä suoritettavaa. Hämmästyttävän toksinen yhteisö lajin parissa tuntuisi olevan. Paskanpuhujia ja puskista huutelijoita tuntuu löytyvän junioreista vaareihin.

Maantie/polkujuoksu ei anna oikeaa kuvaa todellisesta kunnosta. Minäkin sain kunnon kohdalleen, kun aloin harrastamaan myös suunnistusta. Eron huomaa siinä, että pehmeä alusta ei enää haittaa menoa niin kuin ennen.

Mulla on painoindeksi joku 32 ja juossut koko ikäni. Kyllä massiivisempi ja voimakkaampi voi olla kuin joku tuulennussima pulkannaru. Kun suunnistajia yleensä katsoo niin eihän heillä voimaa ole yhtään sen enempää jaloissa kuin muuallakaan. Kuntosalilla käyntikin onnetonta räpeltämistä ja "miehet" punnertavat polvet maassa.

Aika säälittävää...

Kyllä voi nauttia kuntosuunnistuksesta, vaikka painoindeksi olisi korkeampikin. Olen vanhempi täti ja kävelen reippaasti rastilta toiselle, lyhyemmässä sarjassa. Hutiloidessa putoan kartalta, mutta kun onnistuu, tulee hyvä mieli.
Olen aina miettinyt että suunnistus ja juoksu on eri osa-alueita. Vaikka juoksisi nopeasti, se ei hyödytä jos kallista aikaa menee rastin hakemiseen. Menee sitten hitaammin mutta tarkasti. Olen myös bongannut jotain kasveja, suolla kasvavan kämmekän esim.
Suunnistustaidoista on ollut hyötyä matkoillakin, varsinkin ennen Internetiä kun oli vain paperikarttoja.