häkeistä

hei. onko teillä mahdollisia vinkkejä kanin häkeistä sisätiloihin.
onko kanille mahdollista saada jostain tai rakentaa kaksi tai jopa kolme kerroksista häkkiä?
olemme muuttamassa kaksiostamme kolmioon joulun aikoihin ja pupumme saavat oman huoneen, mutta häkin sinne kyllä tahtoisin.
vinkkejä sisustukseen ym olisi todella kiva!!
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, riippuuhan tietysti huoneen koosta, millaisen voi rakentaa. Tässä olisi yksi sellainen mikä minua voisikin miellyttää.

-Hanki jostain paksuhkoa puulevyä, nauloja/ruuveja yms. mitä rakentamiseen sitten tarvitaankin.
-Hanki jostain sellainen hyvä "lankku", jossa on ulospäin tulevat väkäset joiden avulla kanin on helppo kiivetä ylös. Näitä saa usein eläinkaupoista, mutta ihan liian pieniä.
Laita näitä lankkuja sen verran vaakatasoon, että kanit pystyy niissä menemään.

-Tee ensimmäinen kerros niin kuin haluat.
-Toiseen kerrokseen laita seinille verkosta kokosuojat, ettei kani putoa sieltä. Kiinnitä verkko ensimmäisen kerroksen kattoon ja kolmannen kerroksen (jos sellainen tulee) lattiaan.
Jätä sellaiset vaot toisen kerroksen kattoon, että kiipeilylankku ja kani mahtuvat tulemaan yläkertaan.
-Toisen kerroksen alle tasoa ylhäällä pitämään laita pari lankkua pystypäin, jottei se romahda alas kanin painosta.

Aika monimutkaista, mutta itse varmaan tekisin näin ;)

Tai sitten myös ihan tavallinen aitaus kanille, sellainen josta ne eivät pääse pois (ellet halua että ne pääsee), ja rakenna yhteen kulmaukseen sellainen "kulmakerros" jonka alla voisi olla vaikkapa WC tai ruokapaikka. Yhdellä lankilla kerrosta ylhäällä pitämään tai sitten taas sellainen kiipeilylankku että kani pääsee sinne.

Helppoa olisi tietenkin opettaa kani hyppäämään toiseen kerrokseen, mutta kun kani tulee maahan, paino on sen verran kova että kerros ei välttämättä kestä.

Jos sinulla ei ole mahdollisuuksia kiinnittää ylläolevien suunnitelmien tasoja seinään, kannattaa varmaan rakentaa "papukaijatyyliin". Sellainen iso omatekoinen häkki, mutta sijoittele niitä kiipeilylankkuja sekä tasoja.

Äänestä
  • hei. mä tein vanhasta tv tasosta pupulle hienon häkin. molempis päissä on avattavat lasiovet ja keskellä videoiden ja soittimen paikalle laitoin verkon nitojan niiteillä.. tuli tosi huomaaton ja siiisti. ja pupu rakastaa sitä yli kaiken.. sillä on siellä oma pesä ja heinät pysyy hyvin lasiovien takana. sillä on matot siellä ja oma hiekka laatikko toisen lasioven takana , eli ei kovasti edes haise sielä. se on jotian 140 pitkä.. ei tarvi päivisin ku pitää toinen ovi auki josta pupu pääsee kulkemaan sisälle..

    Äänestä

Ainakin Fopin mallistosta löytyy yksi tehdastekoinen kaksikerroshäkki, Fop Cavia Willy. Yksinään se on kuitenkin melko pieni kanille/kaneille (mitat 90*50*90cm). Meillä tuollainen on kaneilla käytössä taikakuutioilla laajennettuna. Taikakuutiot ovat (etenkin nippusiteillä vahvistettuna) pelkästäänkin hyviä erilaisten häkkiviritelmien rakentamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lover_lover_lover kirjoitti:

hei. onko teillä mahdollisia vinkkejä kanin häkeistä sisätiloihin.
onko kanille mahdollista saada jostain tai rakentaa kaksi tai jopa kolme kerroksista häkkiä?
olemme muuttamassa kaksiostamme kolmioon joulun aikoihin ja pupumme saavat oman huoneen, mutta häkin sinne kyllä tahtoisin.
vinkkejä sisustukseen ym olisi todella kiva!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu