Tarvitseeko savimaa

aina paalutukset? Vai voiko selvitä ihan tavallisilla perustuksilla? Pohjatutkimus vielä tekemättä.
5999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tarvitse aina, on muitakin menetelmiä. Mutta paalutus taitaa olla halvin menetelmä varmistaa talon pysyminen paikallaan. Paalutusta ei pidä pelätä vaan suorastaan vaatia jos itselle rakentaa.

Äänestä

Muuten se liikkuu jonkin verran vuoden aikana savipatjan päälle(tekee paljon ongelmia kaakeloinnissa, vesieristyksissä), kuten täällä salossa muutamien naapureiden hometalot.

Minkä ihmeen takia ihmisillä on hinku rakentaa pellolle ?, kun kalliotakin, hiekkaa, METSÄÄ suomesta löytyy. Hanki parempi tontti !!!

Pellolla kasvatetaan perunoita, eikä sinne kukaan järkevä rakentaja taloaan rakenna.

Äänestä

samaa kuin savipitoinen maa? Meille sanottiin, että maa on savipitoista. Päällepäin sitä ei meikäläinen huomaa aivan kuin metsässä kävelisi. On nimittäin järvenrantatontti ja ei paikkaa kyllä haluttaisi vaihtaa. Ollaan vasta ihan suunitteluasteella.

Äänestä
  • pitäisi tehdä ennen tontin ostamista, vaatia vaikka myyjää tekemään. Ei puheisiin voi luottaa siinä asiassa. Sana savipitoinen on lähinnä myyjän vastuusta vapautumisen takia sanottu jos tontti osoittautuukin savivelliksi myöhemmin.
    Suunnitteluasteella olemisen 1. homma on teettää maaperätutkimus jolloin nähdään millainen perustus tulee ja miten kallis.

    Äänestä

  • eki kirjoitti:

    pitäisi tehdä ennen tontin ostamista, vaatia vaikka myyjää tekemään. Ei puheisiin voi luottaa siinä asiassa. Sana savipitoinen on lähinnä myyjän vastuusta vapautumisen takia sanottu jos tontti osoittautuukin savivelliksi myöhemmin.
    Suunnitteluasteella olemisen 1. homma on teettää maaperätutkimus jolloin nähdään millainen perustus tulee ja miten kallis.

    maksaa joka tapauksessa.
    Jos myyjä sen tekee, se lisätään ajateltuun kauppahintaan kuitenkin; hyvä toimenpide toki, ei tule yllätyksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peltoon peltoon kirjoitti:

aina paalutukset? Vai voiko selvitä ihan tavallisilla perustuksilla? Pohjatutkimus vielä tekemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu