tarinani

Halusin nyt kirjoittaa tänne kun olen niin paljon lukenut muiden kertomuksia. Ihan vain jos joku lukee ja huomaa ettei Sunny Beach ole niin paha paikka.

Eli, kävin Sunny Beachilla muutama vuosi takaperin, huomattiin että oli mukava paikka ja lähdettiin uudestaan kahdeksi viikoksi(nyt joku sanoo, että mitä ihmettä teitte siellä 2 viikkoa...).

Oli erittäin mukava loma, ja kyllä, Sunny beach on pieni paikka täynnä baareja, hotelleja ja kojuja. Jos uskaltautuu kauemmas turistirysästä, näkee muutakin. Ja kyllä ,myönnän että Sunny Beachillä ei oikein ole muuta, mutta lomasta voi silti nauttia siellä.

Tämän kahden viikon aikana ehdimme syödä kanaa, salaatteja, juoda kraanavettä ja jopa ostimme kojuista hodareita! eikä kellekkään tullut yhtikäs mitään oireita.

Tiedän Bulgarian tilanteesta, pääsääntöisesti siksi koska juttelimme paljon paikallisten kanssa, jotka kertoivat mm. mafiasta.
Kuitenkin, te jotka suunnittelette matkaa sinne, rohkeasti vaan! Maalaisjärki mukana, niin ei pitäisi tulla mitään ongelemia.

Ja muuten ystäväni yritettiin ryöstää, mutta onneksi ehdin huomata ja estää sen. Eli tarkkaavaisuutta ja maalaisjärkeä.
Näinä 2 viikkona saimme paljon uusia ystäviä, monen kanssa pidämme vieläkin yhteyttä.
91487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jaa että se kraanavesi oli pakko päästä testaamaan? Ja sitten tulet tänne ylvästelemään ja sanomaan että se on ok juokaa kaikki! hahah

Äänestä

niitä mitä ne paikalliset sinulle kertoivat. Heihin on niin vaikea saada kontaktia, olisi mielenkiintoista tietää mitä kaikkea keskustelitte, ja yleensä kaikkea sitä bulgarian tilanteesta, mistä kerrot tietäväsi.
Ihanaa että sait paljon ystäviä sieltä, minkälaista on se yhteydenpito heidän kanssaan ? Ovatko he kiinnostuneita elämästä täällä?
Miten onnistuit muuten tutustamaan niin moniin bulgarialaisiin?
Annappas vinkkiä ensi kesäksi, jos onnistuisin paremmin.
Heidän kielitaitonsa oli vähän rajallista Kultahietikolla ja kova kiire työssään, että siellä ainakaan ei pystynyt mitään asiaa puhumaan.

Äänestä
  • Kun sattuu sopiva safjöör, niin juttua tulee.
    paljon selviää jo Varnan reissulla, esim. hekin joutuvat maksaan venäjän mafialle suojelurahaa.
    Tosi törkeetä. Vanhemmat kuskit puhuu useita kieliä, parhaiten venäjää, tiesti paikallista, mut sitä en bonjaa.

    Äänestä

  • päiväksi tai pariksi kirjoitti:

    Kun sattuu sopiva safjöör, niin juttua tulee.
    paljon selviää jo Varnan reissulla, esim. hekin joutuvat maksaan venäjän mafialle suojelurahaa.
    Tosi törkeetä. Vanhemmat kuskit puhuu useita kieliä, parhaiten venäjää, tiesti paikallista, mut sitä en bonjaa.

    Pointtini siis vain oli että jos tiedät oman kropan rajasi, eiköhän kaikkea ruokaa ja juomaa voi kokeilla. Muistan että meitäkin varoiteltiin että "älkää sitten ottako juomia jääpalojen kanssa", riippuu itsestäsi kuinka herkkä olet.

    Ja paikallisiin tuli tutustuttua yleensä baareissa, yhteydenpito jatkuu vieläkin viestien ja mailien kautta. Ja ei, kyse ei ole ollut lomaromanssista. Kokemuksieni mukaan paikalliset ovat erittäin mukavaa porukkaa, joihin kannattaa tutustua.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    Jäi äskeisestä viestistä vielä tuo mafiasta puhuminen. Paikallisilta kuulin että mafia on erittäin näkyvänä myös turistialueilla, hirveästi varoiteltiin että varokaa heitä.

    Siellä paikallisilta kuulin ensimmäistä kertaa että suurin osa hotelleista on mafian omistuksessa. Poliisit ovat myöskin.

    Ja paikalliset kertoivat viimeksi että turistialueella oli ollut mafian välisiä ammuskeluja, en kyllä nyt muista ajankohtaa.

    Periaatteessa, demokratia on olematonta, kansalla ei ole mahdollisuutta asiohin vaikuttaa.

    Tervetuloa Bulgaria EU:n jäseneksi.

    en haluaisi matkustaa maahan, josta täytyy kokoajan toitottaa: "Kyllä siellä pärjää, kun vain käyttää maalaisjärkeä".

    Haluan matkustaa turvalliseen maahan, en sellaiseen jossa pitää miettiä, onkohan tämä nyt okey, voiko tämän tehdä näin, onko turvallista lähteä sinne tähän aikaan...

    Onko EU ratkaisu ja mafia karsiutuu? Vai pitäisikö EU:n panna pääsyehdoksi, että sitte tervetuloa, kun teillä ei mafia määrää!
    Nythän se tietty myöhäistä, kun heidät hyväksytty. Siinä saamme taas melkoisen maksettavan, mikä parasta mafian suihin.

    Äänestä

  • mä vään kirjoitti:

    en haluaisi matkustaa maahan, josta täytyy kokoajan toitottaa: "Kyllä siellä pärjää, kun vain käyttää maalaisjärkeä".

    Haluan matkustaa turvalliseen maahan, en sellaiseen jossa pitää miettiä, onkohan tämä nyt okey, voiko tämän tehdä näin, onko turvallista lähteä sinne tähän aikaan...

    niinpä minä ,kysyn että missä on sellanen maa jossa on turvallista ???? ja voi tehdä mitä mieleen juolahtaa???
    itse olen Bulkariassa kultahietikolla ollut kahtena kesä eikä mitään ogelmia ole ollut .
    ja olen nauttinut lomastani siellä. ehkä palaan ensikesä myös sinne.mutta katsotaan mitä EU:N meno tuo tullessaan kuinka matkojen hinnat nousee.
    rohkeasti vaan Bulkariaan lomailemaan.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    Jäi äskeisestä viestistä vielä tuo mafiasta puhuminen. Paikallisilta kuulin että mafia on erittäin näkyvänä myös turistialueilla, hirveästi varoiteltiin että varokaa heitä.

    Siellä paikallisilta kuulin ensimmäistä kertaa että suurin osa hotelleista on mafian omistuksessa. Poliisit ovat myöskin.

    Ja paikalliset kertoivat viimeksi että turistialueella oli ollut mafian välisiä ammuskeluja, en kyllä nyt muista ajankohtaa.

    Periaatteessa, demokratia on olematonta, kansalla ei ole mahdollisuutta asiohin vaikuttaa.

    Tervetuloa Bulgaria EU:n jäseneksi.

    Tuon nyt osaa lausahtaa kuka vaan, vaikka ei olisi Bulgariassa ikinä käynyt, toisin sanoen et tiedä mitään mafiasta ja maasta.
    Me kun luulimme saavamme tietää jotain, mistä esimerkiksi lehdissä netissä ei ole kirjoitettu. Hyvien toimittajien kirjoittamaa tietoahan löytyy joka päivä. Annoit ymmärtää, että sinulla on jotain ensikäden tietoa vähintään, koska olet keskustellut niin paljon ja niin monen uuden ystävän kanssa Bulgariassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä vain kirjoitti:

Halusin nyt kirjoittaa tänne kun olen niin paljon lukenut muiden kertomuksia. Ihan vain jos joku lukee ja huomaa ettei Sunny Beach ole niin paha paikka.

Eli, kävin Sunny Beachilla muutama vuosi takaperin, huomattiin että oli mukava paikka ja lähdettiin uudestaan kahdeksi viikoksi(nyt joku sanoo, että mitä ihmettä teitte siellä 2 viikkoa...).

Oli erittäin mukava loma, ja kyllä, Sunny beach on pieni paikka täynnä baareja, hotelleja ja kojuja. Jos uskaltautuu kauemmas turistirysästä, näkee muutakin. Ja kyllä ,myönnän että Sunny Beachillä ei oikein ole muuta, mutta lomasta voi silti nauttia siellä.

Tämän kahden viikon aikana ehdimme syödä kanaa, salaatteja, juoda kraanavettä ja jopa ostimme kojuista hodareita! eikä kellekkään tullut yhtikäs mitään oireita.

Tiedän Bulgarian tilanteesta, pääsääntöisesti siksi koska juttelimme paljon paikallisten kanssa, jotka kertoivat mm. mafiasta.
Kuitenkin, te jotka suunnittelette matkaa sinne, rohkeasti vaan! Maalaisjärki mukana, niin ei pitäisi tulla mitään ongelemia.

Ja muuten ystäväni yritettiin ryöstää, mutta onneksi ehdin huomata ja estää sen. Eli tarkkaavaisuutta ja maalaisjärkeä.
Näinä 2 viikkona saimme paljon uusia ystäviä, monen kanssa pidämme vieläkin yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu