METSÄSTÄJÄT

Mitä liikkuu päänne sisällä kun pidätte koirianne niin huonosti? Siis suurin osa! Järkyttävää katsoa kun samat koirat vuodesta toiseen kököttävät kurjissa pienissä häkeissään! Koiraparat kun ne on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen eristysselliin! Miksi teidän pitää tehdä "tarhoista" niin pieniä sellejä? Minulla ainakin olisi huono omatunto ja olo koko ajan jos koirani viettäisi elämänsä sellaisissa oloissa. En ole nähnyt vielä ainuttakaan hyvää arvosanaa ansaitsevaa ulkotarhaa. Ja olen nähnyt niitä paljon!! Yleensä, mitä syrjemmälle ajalee, sen kurjemmaksi käy koiranpito. En ole myöskään tavannut montaakaan metsästäjää joka lenkkeilyttäisi koiriaan metsästysajan ulkopuolella. Luulisi koiran olevan teille niin tärkeä metsästyskaveri/ työväline että pitäisitte siitä hyvää huolta! Koira on LAUMAELÄIN joka on luotu liikkumaan!!! Eikä kärsimään yksin häkissä seuran ja liikunnanpuutteesta!
11915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mutta luulen kyllä että mettä koiria täytyy lenkittää ,että pysyvät kunnossa.Mitäpä mettämies tekisi raihnaisella koiralla?

Äänestä

No mettämies en ole minä, mutta muutaman tunnen ja pari sukulaistakin on tuolta maaseudulta, kyllä heidän koiransa lenkitetään päivittäin, ja isot ulkotarhat on koirilla, ja lämmitetyt kopit. Muutamien koirat asuu ihan sisällä ja ovat aidatulla isolla pihalla vapaana.

Ei pidä yleistää ?!

Äänestä
  • sanoo syntinen, joka ei ole elämäässään muuta tehnyt kuin yleistänyt

    Äänestä

  • yleistää kirjoitti:

    sanoo syntinen, joka ei ole elämäässään muuta tehnyt kuin yleistänyt

    No joko taas....
    Sinä kun et tiedä mitä minä olen eläissäni tehnyt.... pidä vaan huoli omista tekemisistäsi ja sanomisistasi.....
    tänään ei yhtään huvita alkaa sua viihdyttämään.

    Äänestä

Meillpäin on tietystikkin muutamia koiria, joita vaan pidetään häkissä ja sitten lähdetään niiden kanssa metsälle.
Vaan useimmat ovat valtavan hyvällä hoidolla ja rakastettuja perheen jäseniä.
Asuvat sisällä, ovat irti ulkona.. Lenkitetään päivittäin ja yksi mies syöttää metsästyskoiralleen parempaa ruokaa kuin itse syö(sillä ei ole vaimoa ja ruoat ihan kamalia, kun se ei osaa kokata, koiransa ruoat myös kalliimpia kuin sen omat ruoat).

meillä on ulkona vähän päälle 100neliötä sisältävä häkki, yksi juoksunaru, kaksi suurta vuorattua koppia, silti koirat ovat yöt ja päivälläkin sisällä. Mieluummin ne kyllä ulkona viihtyvät, sisällä on lämmin eikä saa reuhkata. Annan koirieni juosta pihalla irti (pentukin on oppinut käskyjä jo hienosti, isompi opettaa ja komentaa jos ei muuten).
Kunnon kävelyllä käyvät molemmat ainakin kerran päivässä.

Minä ja mieheni olemme metsästäjiä, nyt vaan minulla välivuosi metsästyksestä.

Älä yleistä, ikävää silti että osa koirista todella asuu liian pienessä häkissä eivätkä päivän aikana saa muuta seuraa, kuin sen verran kun ruoka tuodaan.
Silti on paljon(luultavasti enemmän) ihmisiä jotka pitävät koiristaa erinomaista huolta.

Äänestä

mitäpä seuraavaksi. Voisit vaikka ottaa aiheeksi kotona olevat koirat jotka nukkuvat sängyssä jossa untuva tyynyt, silkkilakanat ja hanhenuntuva täkit.
Syövät ihmisen seurassa sivistyneesti sisä-ja ulkofilettä, lohimedaljongeja jne.

Äänestä

Minä olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja. EN OLE KIRJOITTANUT NOITA VÄLISSÄ OLEVIA HERJAUSVIESTEJÄ!!!! En harrasta sellaista. Ja mitä tulee koirien pitoon, kirjoitan OMASTA kokemuksesta mitä olen nähnyt! On valitettavan tosi että meillä päin maalla, suuren kaupungin kupeessa, pidetään metsäkoiria huonosti. Mielestäni lain asettama vähimmäismäärä tarhan kooksi ei riitä koiralle joka viettää siellä lähes koko elämänsä! Eräskin dreeverimies "lenkitti" koiriaan päästämällä ne juoksemaan yöksi riistan perään! Toisen labradori eli päivät autotallissa ja yöt tuulikaapissa! Eräs hirvimies taki koiralleen kyllä aitauksen mutta kun se ei kestänyt, laittoi koiran ketjulla kiinni koppiinsa. Tässä vain muutamia esimerkkejä!

Äänestä
  • Ei ole mitään hyötyä noille koirille, kun täällä kirjoitat, ilmoita johonkin viralliseen tahoon..
    eläinsuojeluun tai kunnaneläinlääkärille ?!

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    Ei ole mitään hyötyä noille koirille, kun täällä kirjoitat, ilmoita johonkin viralliseen tahoon..
    eläinsuojeluun tai kunnaneläinlääkärille ?!

    asiat eteenpäin. Halusin vain jakaa kokemuksia ja herättää keskustelua!

    Äänestä


Jahas sinä siis kyttäämällä kyttäät 24h per päivä käyttääkö ne ukot häkkikoiriaan lenkillä??? etvoi tietää tolvana!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HOI!!!!!!! kirjoitti:

Mitä liikkuu päänne sisällä kun pidätte koirianne niin huonosti? Siis suurin osa! Järkyttävää katsoa kun samat koirat vuodesta toiseen kököttävät kurjissa pienissä häkeissään! Koiraparat kun ne on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen eristysselliin! Miksi teidän pitää tehdä "tarhoista" niin pieniä sellejä? Minulla ainakin olisi huono omatunto ja olo koko ajan jos koirani viettäisi elämänsä sellaisissa oloissa. En ole nähnyt vielä ainuttakaan hyvää arvosanaa ansaitsevaa ulkotarhaa. Ja olen nähnyt niitä paljon!! Yleensä, mitä syrjemmälle ajalee, sen kurjemmaksi käy koiranpito. En ole myöskään tavannut montaakaan metsästäjää joka lenkkeilyttäisi koiriaan metsästysajan ulkopuolella. Luulisi koiran olevan teille niin tärkeä metsästyskaveri/ työväline että pitäisitte siitä hyvää huolta! Koira on LAUMAELÄIN joka on luotu liikkumaan!!! Eikä kärsimään yksin häkissä seuran ja liikunnanpuutteesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu