Naapurin TV-melu

Auttakaa... Tapaus on seuraava.
Omistuskerrostaloasunnossa seinänaapuri on alkanut huudattaa televisiota sellaisella voimakkuudella, että naapureissa esim televisiokeskusteluista saa vaivatta selvää. Mitään desibeliarvoa en siis osaa sanoa.

Tätä huudatusta ei kuitenkaan tapahdu ns. hiljaisuuden aikana. Kuitenkin käytännöllisesti katsoen joka päivä aamuisin 7-9 välisenä aikana ja iltaisin 20-22 välillä huudatusta on ehkä n. 3h /päivä. Tätä on nyt jatkunut liki vuoden, eli kyseessä ei siis ole mikään satunnainen häiriö.

Asiasta on keskusteltu isännöitsijän ja edelleen ko. asukkaan kanssa. Hänen kantansa on että hänen tv-kuuntelu ei häiritse naapureita! Isännöitsijä puolestaan toteaa, että asiaan on vaikea puuttua, koska metelöinti ei tapahdu öisin.

Onko kellään neuvoja onko mitään tehtävissä esim. lakiteitse. Kai siinä jokin raja on oltava myös ei-hiljaisuuden aikana paljonko naapurien elämöintiä on "velvollisuus" kuunnella?
83012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Järjestyssäännöissä on usein kohta jossa sanotaan ettei asunnossa saa häiritä muita asukkaita.
Ota yhteys taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan ja vaadi että asia käsitellään yhtiökokouksessa. Asialla on hieman kiire, sillä lakisääteinen yhtiökokous pidetään yleensä maaliskun loppuun mennessä.
Yhtiökokouksella on mahdollisuus antaa häiritsijälle huomautus, ja jos tilanne ei muutu, myös muita keinoja on käytettävissä.
Olennaista on, että ratkaiset tilanteen nimenomaan yhtiökokouksen eikä isännöitsijän kautta.

Äänestä
  • Tuskin menee läpi.
    Ainakin missä asun, tavallinenkin keskustelu kuuluu ilmanvaihtohormien kautta.

    Yläkerrassa siirtelevät mielellään huonekaluja keskellä yötä (ja melkein joka yö, mihin ei ole hauskaa herätä, useaksi tunniksi), en ole siitäkään viitsinyt valittaa kun en usko valittamisesta hyötyä olevan. Yleensä kun vaan innostuvat jos jotain sanot ja jos pois lähtee, mistäpä tuota tietää vaikka seuraava pitää kovempaa ääntä, vuokralainen siihen kumminkin tulisi ja kokemuksien mukaan noin viidesosa on vielä kovempiäänisiä. Ja eihän se asunnotta jää vaan häiritsee sitten jotain muuta jos muualle muuttaakin.

    Saisi olla omat talot kerrostalossa alle kymmenen vuotta asuneille.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Tuskin menee läpi.

    Olen itse ollut mukana kokouksessa, jossa huomautuksesta on päätetty. Huomautuksen antamisen jälkeen hallituksen puheenjohtaja kävi kertomassa häirikölle mihin toimenpiteisiin taloyhtiö ryhtyy, jos häiriö ei lopu.

    Äänestä

  • Saman kokenut kirjoitti:

    Olen itse ollut mukana kokouksessa, jossa huomautuksesta on päätetty. Huomautuksen antamisen jälkeen hallituksen puheenjohtaja kävi kertomassa häirikölle mihin toimenpiteisiin taloyhtiö ryhtyy, jos häiriö ei lopu.

    >Olen itse ollut mukana kokouksessa, jossa huomautuksesta on päätetty. Huomautuksen antamisen jälkeen hallituksen puheenjohtaja kävi kertomassa häirikölle mihin toimenpiteisiin taloyhtiö ryhtyy, jos häiriö ei lopu.<

    -Saahan niitä lippuja ja lappuja lähetellä, mutta lain suomin keinoin ei asiaan pysty mitenkään vaikuttamaan!, koska ihminen saa kodissaan kyseisinä aikoina kuunnella esim.televisiota sillä voimakkuudella minkä Hän kokee parhaaksi, samoin hän voi soittaa vaikkapa pianoa kyseisinä aikoina ja laki nimenomaan turvaa Hänelle sen oikeuden asiasta on oikein korkeimman oikeuden ennakkopäätös.

    Ainoana mahdollisuutena näkisin, jos keskustelu naapurisi kanssa ei tuota tulosta, oman huoneistosi äänieristyksen parantamisen.

    Puheenjohtajakin saa höpistä mitä lystää, Laki suojaa asukkaan oikeudet kyseisinä aikoina.

    Jos on kovin herkkähipiäinen asumaan kerros-tai rivitalossa niin ainoa mahdollisuus on muuttaa omakotitaloon, ja vieläpä sellaiseen, jossa ei naapureita ole lähellä.
    Näin se asia yksinkertaisuudessaan, Suomen lain mukaisesti on.

    Äänestä

  • juristi kirjoitti:

    Heh heh. Eritoten tuo aikakysymys huvittaa.

    Älä nyt j*malauta levitä tällaista soopaa, ihmiset vielä uskoo ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti, ne molopäät.

    Äänestä

tehdä poliisille tutkintapyyntö kotirauhan rikkomisesta.

Ei sillä "hiljaisuuden ajalla" tms. taloyhtiön säännöissä määritellyillä ole mitään merkitystä asian kannalta; jos tulee kodissaan häirityksi ei kellonajat ole asiassa relevantteja kuin ehkä siten, että yöaikaan voi häirinnän kynnys ylittyä helpommin.

Varmisat, että asiasta on näyttöä (eli nythän olit reklamoinut naapurille ja taloyhtiölle todistettavasti).

Poliisilla on velvollisuus ottaa asia tutkittavaksi ja syyttäjä tekee sitten syyteharkinnan. Kannattaa muistaa jo esitutkinnassa vaatia vahingonkorvausta henkisistä kärsimyksistä kotirauhaan kohdistuneen rikoksen vuoksi, niin vaade käsitellään samassa rikosoikeudenkäynnissä. Mahdolliseen korvaukseen vaikuttaa sitten esim. tuo ajanjakso, eli jos vuodenkin on joutunut sietämään lähtisin n. 3500 euroa summasta. Oikeushan sen sitten määrittelee.

Äänestä

Kai sinulla on sterot ? Jos ei ole, osta tai lainaa kaverilta.
Sen jälkeen laita korvatulpat tai kuulosuojaimet
päähän, stereon nupit kaakkoon ja alat luukuttamaan kello 07.00 - 22.00 välisen ajan jotain mielimusiikkiasi. Esim Dimmu Borgier on tähän tarkoitukseen erittäin hyvä, samoin kuin kaikki muukin Death Metal, varsinaista haudantakaista mölinää. Pääasia, että vaihdat kappaletta tarpeeksi usein, etteivät pääse sanomaan, että kiusaat tahallasi.
Jos naapurit valittavat, sano että olet ruvennut saatananpalvojaksi ja harjoitat uskonnollisia menoja. Toiminta nauttii perustuslain suojaa. Selitä vain, että näin alussa täytyy manata koko päivän, jotta HÄN saapuisi paikalle.

Josko naapurikin rupeaisi miettimään, kannattaisiko ostaa langattomat kuulokkeet, jos ei muuten televisiota kuule.

Äänestä

Minäpä olen sellainen häirikkö josta siis kärsit.

Sain huomautuksia useita, kerrankin muun muassa siitä että yöllä koiran ääni häiritsi naapuria ja hänen yöuntaan. Kyse ei ollut haukkumisesta vaan siitä, että koira vaihtoi yöllä makuupaikkaa ja erehtyi kävelemään parketilla.

meillä ongelma ratkesi siihen että aloin säännönmukaisesti mitata desibelejä. Normaalin puheäänen EI TULE kuulua seinien läpi. Sen sijaan tuntuu, että joissakin etenkin elementtitaloissa ääni suorastaan vahvistuu tiettyjen äänenkorkeuksien kohdalla. Kertaakaan edes päiväsaikaan ei melu ylittänyt 80 db vaikka kasasin huonekalujakin. Teimme naapurin kanssa testin ja laitoin stereot soimaan ja menimme kuuntelemaan hänen huoneistoonsa ja kas kummaa, ääni kuului miltei yhtä selkeästi kuin kotonakin!

Homma ratksi että seiniin ja välipohjaan laitettiin taloyhtiön toimesta asianmukaiset äänieristeet, ja ongelman ydin parantui huomattavasti. Ei tosin poistunut kokonaan mutta ei enää koiran kävely tai puhuminen kuulu selvästi kuten ennen remonttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitta täynnä kirjoitti:

Auttakaa... Tapaus on seuraava.
Omistuskerrostaloasunnossa seinänaapuri on alkanut huudattaa televisiota sellaisella voimakkuudella, että naapureissa esim televisiokeskusteluista saa vaivatta selvää. Mitään desibeliarvoa en siis osaa sanoa.

Tätä huudatusta ei kuitenkaan tapahdu ns. hiljaisuuden aikana. Kuitenkin käytännöllisesti katsoen joka päivä aamuisin 7-9 välisenä aikana ja iltaisin 20-22 välillä huudatusta on ehkä n. 3h /päivä. Tätä on nyt jatkunut liki vuoden, eli kyseessä ei siis ole mikään satunnainen häiriö.

Asiasta on keskusteltu isännöitsijän ja edelleen ko. asukkaan kanssa. Hänen kantansa on että hänen tv-kuuntelu ei häiritse naapureita! Isännöitsijä puolestaan toteaa, että asiaan on vaikea puuttua, koska metelöinti ei tapahdu öisin.

Onko kellään neuvoja onko mitään tehtävissä esim. lakiteitse. Kai siinä jokin raja on oltava myös ei-hiljaisuuden aikana paljonko naapurien elämöintiä on "velvollisuus" kuunnella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu