Koppelin kioski

Kävin uudelleen avatussa Koppelin kioskissa. Uudet eläkelläisyrittäjät olivat jo alkuunsa väsähtäneitä ja tympääntyneitä sekä ERITTÄIN töykeitä. Hyllyissä ei ollut juuri mitään ja tuli tunne, että on äkkiä juostava ulos. En ihmettele, jos lopettavat ennen joulua, sillä toiminta tuntui olevan ihan harrastelijatasoa.
645301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Edelliset omistajat olivat mukavia ja tekivat hyvää ruokaa ja paikka oli tosi viihtyisä. Harmi, että lopettivat, mutta he saivat perheen lisäystä, joten se on ymmärrettävää.

Nykyisistä omistajista olen kuullut vain, että heillä ei oikein taida olla homma hanskassa. Puhuvat julkisesti alueen ihmisistä törkeyksiä ja pilkkaavat lapsia. Ovat ilmeisesti vihaisia, koska ihmiset eivät käy heillä.

Isäntä kuulemma vain seisokelee ovella poissaolevan näköisenä ja työntelee sisälle tulevien pikku tyttöjen taskuihin käsiään ja emäntä yrittää kaupata sixpackejä 10 -vuotiaille pojille.

Äänestä
  • ...nyt ei olleet kovin kummoisia yrittäjiä.Ovia pidettiin auki kuinka sattui, joten lopetin asioinnin heti, kun ei voinut luottaa aukioloaikoihin. Ruoka oli kallista tasoonsa nähden.Ja yrityksen lopetettua piti vielä lehteen laittaa katkeraa tekstiä, kun ei kauppa käynyt.

    Rätskissä käy onneksi kauppa-auto. Hyvää ja mukavaa palvelua. Ja monipuoliset valikoimat pienessä tilassa. Toivottavasti auto kestää vielä vuosia.

    Äänestä

  • soosoo kirjoitti:

    ...nyt ei olleet kovin kummoisia yrittäjiä.Ovia pidettiin auki kuinka sattui, joten lopetin asioinnin heti, kun ei voinut luottaa aukioloaikoihin. Ruoka oli kallista tasoonsa nähden.Ja yrityksen lopetettua piti vielä lehteen laittaa katkeraa tekstiä, kun ei kauppa käynyt.

    Rätskissä käy onneksi kauppa-auto. Hyvää ja mukavaa palvelua. Ja monipuoliset valikoimat pienessä tilassa. Toivottavasti auto kestää vielä vuosia.

    Kuka pitää kioskia nykyään?

    Minä paivänä ja milloin se Saarisen kauppa-auto tulee?

    Äänestä

  • Kauppa-auto tulee? kirjoitti:

    Minä paivänä ja milloin se Saarisen kauppa-auto tulee?

    ...käy Hännintien päässä keskiviikkoisin ja lauantaisin noin klo 13.15.

    Äänestä

  • Täälä näköjään kirjottelee ja morkkaa ne köyhät,jolle uudet omistajat ei myy piikkiin.Menkää luuserit rahan kans ostaan,niin tulee parempi mieli.Meikäläisellä on aina ollu hyvä palvelu kyseisellä kiskalla,niin kaikkien entisten kuin nykyistenkin omistajien kans.No problem. Kattokaas, metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.

    Äänestä

  • Rakkari kirjoitti:

    Täälä näköjään kirjottelee ja morkkaa ne köyhät,jolle uudet omistajat ei myy piikkiin.Menkää luuserit rahan kans ostaan,niin tulee parempi mieli.Meikäläisellä on aina ollu hyvä palvelu kyseisellä kiskalla,niin kaikkien entisten kuin nykyistenkin omistajien kans.No problem. Kattokaas, metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.

    Kirjoitusvirheistäsi päätellen sinulla on jäänyt koulut kesken, joten olet rikastunut joko varastamalla tai myymällä persettäsi. Oikeasti olet sellainen "rikas", jolla on korvaus-/eläkepäivänä muutama huntti taskussa ja elät kuin Euroopan omistaja. Tuollaiset juuri asioivat kioskeissa levittelemässä mitättömiä rahojaan. Muuten: rikkaat eivät asioi kioskeissa. Esim. alueen sadat omakotitalon omistajat EIVÄT käy kyseisessä kioskissa, koska se on räkälä. Mutta sinullehan se sopii, jotta voit tuntea olosi kuninkaaksi omistajien kumarrellessa sinua ja ruppasia kolikoitasi.

    Äänestä

  • on näköjään joka junaan. kirjoitti:

    Voi,voi...paljon on vielä opittavaa. Huutele sinä vaan sieltä. Minä en voi mitään sille jos teille ei kioskissa rahanpuutteenvuoksi velaksi myydä. Minä maksan aina rahalla ja rahalla saa sekä hevosella pääsee. Olet selvästikin juuri niitä alueen "raukkoja" jolla ei ole varaa,muuta kuin elellä velaks. Kyllä muuten oli taas kioskilta haettu ruoka hyvää. Maksoin muuten käteisellä...

    Et taida tietää, etteivät rikkaat ihmiset kanniskele mukanaan käteistä rahaa. Käteisellä pelaavat vain köyhät ja luottohäiriöiset. Rikkaat eivät myöskään hae illalla ruokaa kioskeista, vaan lounastavat ravintoloissa ja syövät sisäfilee -illallista perheensä kanssa. Kioskiruoka on tarkoitettu yksinäisten miesten ja juoppojen hengissä pitimiksi. Eli sellaisten ihmisten, jotka eivät kelpaa mihinkään ja jotka ovat täysin hyödyttömiä ihmisiä. Sinun kannattaisi harkita vielä kannattaako noin surkeaa elämää enää jatkaa.

    Äänestä

  • Olet kuin oletkin täysi idi... kirjoitti:

    Ei sun kannata jatkaa kinastelua. Vastapuoli on selvästi kioskinpitäjä.

    Äänestä

  • Molemmat olette tolloja kirjoitti:

    Ei sun kannata jatkaa kinastelua. Vastapuoli on selvästi kioskinpitäjä.

    Eiköhän se Tarja Halonen just seisoskellut Hesan nakkikipparilla ja nautti varmasti siitä. Miks ihmiset pitää lokeroida? Uskoisin että välillä isoille Herroillekkin makkaraperunat kaikilla mausteilla maistuu. Jokainen tekee niin kun hyväksi näkee tai niin kun pakko sanelee.

    Äänestä

  • kinataan? kirjoitti:

    Kunnon tappelu virkistää mieltä.

    Äänestä

  • soosoo kirjoitti:

    ...käy Hännintien päässä keskiviikkoisin ja lauantaisin noin klo 13.15.

    Kiitos!

    Äänestä

  • Olet kuin oletkin täysi idi... kirjoitti:

    Et taida tietää, etteivät rikkaat ihmiset kanniskele mukanaan käteistä rahaa. Käteisellä pelaavat vain köyhät ja luottohäiriöiset. Rikkaat eivät myöskään hae illalla ruokaa kioskeista, vaan lounastavat ravintoloissa ja syövät sisäfilee -illallista perheensä kanssa. Kioskiruoka on tarkoitettu yksinäisten miesten ja juoppojen hengissä pitimiksi. Eli sellaisten ihmisten, jotka eivät kelpaa mihinkään ja jotka ovat täysin hyödyttömiä ihmisiä. Sinun kannattaisi harkita vielä kannattaako noin surkeaa elämää enää jatkaa.

    Ei o tainnu näköjään oikeen toi kouluopetus menny oikeeseen osoitteeseen. Eihän täällä kukaan ole rikkaista puhunut,vaan siitä että kirjoittelet pahansuopaista tekstiä nykyisistä yrittäjistä vain ja ainoastaan sen takia,että sulla ei ole varaa ostaa mitään,eikä koskaan muuta kuin piikkiin/piikkiä :)(Sut hyvin kyllä tällä alueella tunnetaan) Sitten jos piikkiinkään ei saa ni sitten pitää pölliä. Säälittävä luuseri. Minä maksan aina huom: käteisellä tai kortilla,mutta ei velaksi.

    Minua ei tunne sillä alueella kukaan. Mistä olet saanut päähäsi, että kävisin kioskilta ruinaamassa velaksi. Vuosituloni tulevat olemaan tänä vuonna reilut 87000 nettona, joten tuskin kävisin ruinaamassa jostain kioskilta nakkeja velaksi. Tiedän se kioskin ja voin sanoa, että tämän keskustelun avaaja on oikeassa. Rixussa on ollut monenlaista kukkujaa yrittäjänä, mutta tämä pariskunta on typeryydessään yliveto.

    Äänestä

  • sinua vaivaa? kirjoitti:

    kukaan noilla "tuloilla"viitsi täällä päivystää,luulis olevan parempaakin tekemistä!

    Äänestä

  • 10000 kätöseen kirjoitti:

    kukaan noilla "tuloilla"viitsi täällä päivystää,luulis olevan parempaakin tekemistä!

    Ihan hyvät tienestit teillä on! Melkein yhtä paljon kuin mä nettoon viikossa!

    Äänestä

  • Kauppa-auto tulee? kirjoitti:

    Minä paivänä ja milloin se Saarisen kauppa-auto tulee?

    Harmi, ettei tule enää. Lopetti perhana! Asiakkaita olisi riittänyt. Varsinkin vanhemman väen elämää helpotti se...

    Äänestä

  • kinataan? kirjoitti:

    Eiköhän se Tarja Halonen just seisoskellut Hesan nakkikipparilla ja nautti varmasti siitä. Miks ihmiset pitää lokeroida? Uskoisin että välillä isoille Herroillekkin makkaraperunat kaikilla mausteilla maistuu. Jokainen tekee niin kun hyväksi näkee tai niin kun pakko sanelee.

    En ole iso herra enkä herra laisinkaan, mutta mitään makkaraperunoita en ikimaailmassa suuhuni laittaisi. Ajatuskin kuvottaa. En kyllä ole myöskään kasvissyöjä kuin osittain.

    Äänestä

  • Rakkari kirjoitti:

    Ei o tainnu näköjään oikeen toi kouluopetus menny oikeeseen osoitteeseen. Eihän täällä kukaan ole rikkaista puhunut,vaan siitä että kirjoittelet pahansuopaista tekstiä nykyisistä yrittäjistä vain ja ainoastaan sen takia,että sulla ei ole varaa ostaa mitään,eikä koskaan muuta kuin piikkiin/piikkiä :)(Sut hyvin kyllä tällä alueella tunnetaan) Sitten jos piikkiinkään ei saa ni sitten pitää pölliä. Säälittävä luuseri. Minä maksan aina huom: käteisellä tai kortilla,mutta ei velaksi.

    Eipä ollu 60 luvulla kyseisessä paikassa mitään palveluja oli ihana rauha

    Ainoo talo oli mattilan tilan lähellä punaiseksi maalattu vanha talo. Siinä asui pitkään sama perhe. Kaivossa oli kuulemma lähdevesi. Koppelintien mäen päällä oli lähde sieltä kävin usein vettä hakemassa. Alue oli silloin upea. Sitte alko talojen rakentaminen nyt alue on tumpattu väkeä täyteen on tuhottu lähde on koko pelto täynnä asukkaita. Muutin aikoja sitten pois surullista kun kaikki pilataan. Ei ole enää räätykanmaki sama kuin oli aikoinaan

    Äänestä

Mä en saa yhdistettyä sitä mihinkään muistamaani kioskiin...

Äänestä
  • koppelintiellä :D

    Äänestä

  • Kaupunki rakensi keltaiset rivitalot. Siinä oli vanha punainen rakennus asui pitkään sama perhe. Kun perhe muutti pois joskus - 70 luvun lopussa talossa asui joitain juoppoa porukkaa. Sitä ennen alue oli todella hieno oli luontoa lähde josta hain usein vettä koppelintien mäki nousi ylös oli lähde metsän keskellä. Mattilan kartanossa oli lehmiä hevosia. Alue oli hiljainen nyt vuosikymmeniä myöhemmin täysin pilattu. Mattilan pellot täynnä taloja ei paljon luontoa enää ole

    Äänestä

KOPPELINKISKA AUKEE UUDESTAA 1.11 KLO 10

Äänestä

Mistä tiedät?
Onko sitä rotiskoa yleensä olemassakaan.

Entinen omistaja ajaa bussia nykyisin.
Oli ne aikoja, kun sieltä sai rixun parhaat ja muhkeimmat lihikset.
Mutta sitten se meni merkkarien myyntiin kakaroille kaikki mäkkien
yms roskaruokamestojen myötä(:

Ei ole hyvä liikepaikka, mm.
Narkkarit asuu vieressä.
Kakarat särkee lasit kerran viikossa.

Äänestä

Aukeaa se.

Vinkkinä voin sanoa, että sieltä voi kysellä mahd. saamisiaan Juppalantorilta.

Äänestä

Näin on!

Harri kuulemma toimii aluksi "taustapiruna" ja mesta on pimun nimissä.

Muistaakseni siellä on myös veikkaus -luvat.

Äänestä

Ei Lissun kaa uskota tota, ennenkuin nähdään omin silmin.
Tällä listalla on meny yleensä valheellinen eli keskustelijat puhuvat peetä.
Avaako karvakädet ja onko kotiinkuljetus?

Äänestä
  • Simona sinne!

    Äänestä

KOPPELINKISKA AUKEE UUDESTAA 1.11 KLO 10???

Mistä tämä tieto on lähtöisin?
Kyseiseen ilmoitukseen on yhdistettu maineikkaan ja arvostetun Juppalan
kirppiksen nimi.
Tehtäköön selväksi, että toimintansa alasajaneella yrittäjällä ei ole mitään
tekemistä ko. yrityksen kanssa!
Mikäli siinä joku on päättänyt yritystoimintaa harjoittaa niin, koko edesmen-
neen kirppiksen väki toivottaa onnea ja menestystä sekä hyvää Joulun odo-
tusta koko palstan lukijoille!

Olen tosin kuullut, että paikan avajaistarjouksena myydään kaksi lihistä (LIHA) yhden hinnalla viikon ajan, joten aion itsekin poiketa maistelemaan.

Äänestä

Onko tämä tieto luotettavista lähteistä peräisin, etten turhaan sinne mene?

Äänestä
  • Onkos sinne tie?

    Äänestä

Tie on ja paikkurillakin pääsee. Jos tuo kioskin avaaminen on yleensä tottakaan.

Äänestä

Mikäli tieto on samasta lähteestä, niin se on jo auki.
Se samainen lähde (engl. source), tiesi kertoa, että Janosin tilalle on avattu
Saluuna, joka on tosi kuin kossu hinnannousu
Mikäli se lähde on sama!

100% puuttuu vahvistus puuttuu; en itse ole poikennut siellä, toisinkuin
tuossa pubissa.

Äänestä
  • Ihme epäilijöitä.

    Äänestä

Rixussa luotetaan vain poliitikon sanaan!

Äänestä

No näytti olevan auki kun sieltä ajelin kioskin ohi.

Äänestä
  • Oli varmaan auki, kun kerran käytiin siellä ostoksilla.

    Äänestä

Asia on pihvi!

Äänestä
  • Joo avattu on ja mainoslehtinenkin löytyi postilaatikosta. näyttää olevan avoinna iltaisin klo 22 asti. Kebabit, falafelit,grilliannokset ja hampurilaiset on tarjolla.
    Toivon että yrittäjällä riittää asiakkaita ja kioski kannattaa.

    Äänestä

Auki oli, Hyvät oli ruuat tarjouksineen, vaikka vasta starttasivatkin pitkän tauonjälkeen, on ollut ennenkin yrittäjänä, pizerian... Toivotaan että alkaisi liiketoiminta rullamaan ja pysyisi kioski pystyssä, ois hyvä juttu kyseiselle alueelle.

Äänestä

Niin ja päivittäistavaroitakin kioskista ostettavissa, sekä namia ja sipsiä

Äänestä

Pennut ostaa 3 merkkarii ...konkka kolisee kohta...

Äänestä
  • Hyvä juttu, että sinne suuntaa on kippari.

    Olisivat vaan saada pitäytyä kunnon suomalaisessa entisajan snagari
    linjalla, eikä mitään turkin yms tavaraa. Ei kait sentää pizzaa ole tyrkyllä
    kotarilla.
    Oli ne aikoja, kun siellä oli rixun ylivoimaisesti suurin lihapiirakka ja se oli
    siis LIHApiirakka.
    Kaikki mausteet ja pari nakkii, niin viikon pärjäs sillä.
    Oiskohan jotain 15 vee sitten tai enemmänkin tai jotain kumminkin.
    ONNEE aina kannattaa yrittää! Ei tarvi mennä mikon tarkistuksiinkaan.

    Äänestä

Oletteko varmoja, ettei ollut Keippilän legendaarinen kioski.
Sehän on koko ajan ollut ainakin olemassa paperilla. Meidän kesäkiertue
bussikin lähti siitä, mutta ei ollut mitään Kipparia.
Oiskos bygatty nyt uusi?

Äänestä
  • Moni bussiretkue lähtee Keippilän kioskilta vieläkin.

    Niin on kuin Harry Potterin asema, joka ei varsinaisesti ole näkyvissä. Junat vaan lähtee siitä.

    Äänestä

Olen nähnyt myös Kuppilan kioskin (sama paikka). Sokkarin takana. Ventin
bussit lähti kuulemma siitä (vai oliko Vekan) satamaan.

Äänestä
  • Ehkä tämä paljon puhuttu pikku palvelulinjan bussi on samaa Harry Potteria.

    Ehkä se ei ole tyhjä.

    Ehkä matkustajat ovat NÄKYMÄTTÖMIÄ.

    Äänestä

Ei siellä ketään näy reitti menee mun ikkunan alta, lieneekö edes kuskia.
En muuten ole havainnut, ei ainakaan tule mieleen, etteiko se ventti ois tyhjä.
Poikkee ilm. lasaretilla, ei taida kuitenkaan tehdä pit stoppia Vuorisella, muutenhan se pullistelis porukkaa tanskalaisten euro/kg kilokinkun kera.

Äänestä
  • Minulla on näkymä sivusuunnasta, ei siis ylhäältäpäin.
    Kyllä siellä kuski yleensä on ollut.

    Mutta mistä se tulee ja minne se menee, siltä osin on kirjan juoni tuntematon.

    Äänestä

Patteri dösäsuharina?

No, en tunne jätkää.

Äänestä

Me ollaan pidetty sitä koppelin kioskia siellä riihimäessä 92-96 välisenä aikana.
Se oli silloin ihan erinäköinen ja siellä oli hyvät myyjät silloin.

Äänestä
  • Linnoahojen entinen kioski. Rouva hoiti sitä iltaisin töiden jälkeen tyttäriensä kanssa 70-luvuvun lopulta 90-luvun alkuun asti. Käräjäkadun Itellan tilalla oli tuolloin Linnoahojen kauppa, jossa oli kaupungin paras lihatiski.

    Äänestä

  • Rätskiläinen kirjoitti:

    Linnoahojen entinen kioski. Rouva hoiti sitä iltaisin töiden jälkeen tyttäriensä kanssa 70-luvuvun lopulta 90-luvun alkuun asti. Käräjäkadun Itellan tilalla oli tuolloin Linnoahojen kauppa, jossa oli kaupungin paras lihatiski.

    Niinpä, se kaupungin paras lihatiski, jossa jauhis oli pilaantunutta ja sisälsi eri ainesosia kuin olisi pitänyt.

    Yhden kerran kävin siinä kaupassa ja se riitti ihan hyvin loppuelämäkseni.

    Äänestä

Mitenkäs tämän kioskin tilanne nykyisin on? Kävin siellä pari kk sitten ja ainakin silloin palvelu toimi ihan kuin muuallakin.

Äänestä
  • Täh? Onks Koppelossa taas kioski? Onko hyvät tuotteet?

    Äänestä

  • PekKa4 kirjoitti:

    Täh? Onks Koppelossa taas kioski? Onko hyvät tuotteet?

    Onhan se ollut auki jo vuosia ja hyvää pizzaa tekevät.

    Äänestä

  • Koko koppelintie pilattu koko alue täynnä taloja ihan hirvee

    Äänestä

Taisi olla myynnissä vähän aikaa sitten...

Äänestä
  • Eioota myymällä eikai pitkälle pötkitä..

    Äänestä

se ulkogrillikö

Äänestä

Kun paloheimo myi mattilan tilan maat koko alue meni persiilleen. Mökkiä on pykatty pellot täyteen vieri viereen. Asuin kauan kauan sitte alueella vuonna 1963 alue oli ihan kaunista rauhallista. Muutama talo siellä oli herajoen tien varressa. Mattilan tilalla oli hevosia ja lehmiä. Koppelintiella oli mäen harjalla upea lähde siitä hain vettä. Olen ajellut alueella ja kaikki on tuhottu. Taloja on koko alue täynnä. Omasta rauhasta voi vain enää unelmoida.

Äänestä

miten edellinen on mahdollista, kun täällä on väki vähentynyt ja vanhentunut

Äänestä

Katso ympärillesi niin näet talo talon vieressä on rivitaloa on omakotitaloa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Entinen asiakas kirjoitti:

Kävin uudelleen avatussa Koppelin kioskissa. Uudet eläkelläisyrittäjät olivat jo alkuunsa väsähtäneitä ja tympääntyneitä sekä ERITTÄIN töykeitä. Hyllyissä ei ollut juuri mitään ja tuli tunne, että on äkkiä juostava ulos. En ihmettele, jos lopettavat ennen joulua, sillä toiminta tuntui olevan ihan harrastelijatasoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu