Täällä on jokseenkin hiljaiseloa. Laitanpa tähän yhden tekstini tuolta jatkonovellit puolelta, josko Teillä olisi aikaa kommentoida sitä (ja toivoisin ihan oikeasti kritiikkiä, siis muutakin kuin se hhmmmm...).
... siis kommentoisitteko tekstiä ...
ihan puuttuisitte virheisiin ja kaikkeen sellaiseen, sillä minun on vaikea huomata omassa tekstissäni puutteita, itse asiassa olen tällä hetkellä aika jumissa oman tekstini kanssa ja toivon, että saisin kritiikkiä, joka auttaisi löytämään uusia ulottuvuuksia
tämä kohta on osa suuresta ketjusta eli
pako osa 2 / jatkonovellit.
Olen kirjoitellut jatkonovelli -puolella kaikenlaisia pätkiä ihan harjoituksen vuoksi.
_____________________________
hyppy tuntemattomaan
Kirjoittanut: scarabaeus 2.10.2006 klo 15.48
Elämä on käynnissä oleva prosessi.
Tässä iässä elämältä haluaa enemmän kuin elokuvaa, eikä todellakaan halua vaipua varjoelämää internetissä viettäväksi addiktiksi. Huis ja pois sellainen melankolinen pohjavire. Kyllä on parempi ratkaisu ollut sittenkin päätyä puurtamaan pitkiä päiviä surkeissa työpaikoissa.
Elon roolipeli.
Enkä ole ainoa, jolla käynnistysongelmat vaivaavat. Tuntien oloni kuin rikosromaanin dekkariksi, joka jotenkin aina kirjan sivuilla uuvahtaa, on jatkuvasti ulalla. Positiivista tietysti on inhimillinen olemus, mutta jokseenkin tavallaan tyhmä. Kuka käski ottaa 2-3 -kertainen työtaakan kannettavakseen. Olisinpa sittenkin pysynyt taviksena, nine-to-five. Yhdeksästä viiteen. Tuttua ja turvallista.
Kuka käski?
Haittaako se mitenkään, jos minusta puuttuvat suuret ajatukset. Haittaako se mitenkään, vaikka illalla nukkumaan mennessäni lukaisen välillä Tex Willerit ennen kuorsausta. Olenhan kuitenkin jotenkin koottu todellisuuden osista, luonne, nenä, silmät… Se on hyvä itsekin muistaa. Enkä ole mitenkään junasta pudonnut, sillä tiedän kyllä tämän uuden työkaverin. Hän on niitä, jotka jo vähintään kymmenen vuotta ovat kulkeneet luxusmersujen takapenkeillä. Joten ei se ole sittenkään yllätys, että hän osaa kertoa lukuisat mielipiteensä täsmällisesti. Vaikeat asiat vaativat kunnollista pohdintaa. Suorasuu ei pelkää mitään. Rohkeus ja uskallus ottaa kantaa ja valita puolensa, mielipiteet pitää sanoa suoraan. Hän ei todellakaan ole helposti pelästytettävissä. Mutta miksi ihmeessä hän tarjoaa minulle mahdollisuutta lähteä suureen seikkailuun?
Paraskin sössöttäjä.
Hänellekö ei pelkkä raha riitä sittenkään? Kuulin työmaakuppilan käytäväkeskusteluissa, että hän on öky-ökyrikas… Pyh! Sellainen ei todellakaan tee vaikutusta minuun, rikas tai köyhä, mutta myöhässä on eilen sopimastamme aamupalaverista, puuskuttaa nyt tullessaan kuin höyryveturi, istuu paikalleen minua vastapäätä. Sivistymätön moukka! Sukeltaisinko tyypin houkuttelemana, hyppäisinkö, oppisinko ehkä tekemään muutamia jonglööritemppuja… nukkuisinko taivasalla kirja päänalusena, niinkuin jossain elokuvassa?
- Jahas. Nukuit sitten yön yli, ja mitkäs on mietteet?
- Päädyin sitten siihen, että voin hyvin lukea aloittamaani Tropic of Cancer -kirjaa Kravun kääntöpiirillä. Heh-hee.
tokaisin itsellenikin yllätykseksi, ja naurahdin perään jokseenkin holtittomasti. Mikä minut saikaan näin irrottelemaan tänä aamuna? Onneksi hänkin alkoi hämmästyksekseni hekottelemaan hetkeksi, ja sanoi sitten silmät tuikkien:
- Mitä paksumpi kirja sen kauemmin se kestää päänalusena. Eihän sinua estä kukaan muu kuin sinä itse.
Taianomaisesti hänen iloinen lausahduksensa sai yhtäkkiä minut näkemään horisontissa utuisen lauman tulisia ratsuja, villihevosia. Vapaus olla oma itsensä. Neuvot eivät auta, jos on ikuinen halu ja hinku olla pysähtymättä juurilleen. Ja nyt tiesin, ettei meillä kummallakaan ollut kiirettä viljelemään pientä maatilkkua. Meille molemmille virkistyksen tuo ohi virtaava vesi.
Mikä onkaan onnen salaisuus?
Katselimme hiljaisuuden vallitessa edessämme olevaa paperia, joka oli kopioitu papyruksesta. Tämä pieni paperinpala oli vain kellastunut kuva, minimaalinen osa alkuperäisestä papyrusrullasta, kirjasta, joka on 4-5 metrinen. Kunhan rullaamme niitä auki paikan päällä sopivalta matkalta, niin sekin on jo varmaan pieni seikkailu. Rullissahan on aina niitä madonreikiäkin, ja alkuperäiset hieman homeessakin. Tiesimme kyllä, että kaupunki, jonne ensiksi menisimme ei ole suurensuuri, mutta hyvällä onnella saisimme selvitettyä minkälainen näytelmä mahdollisesti kehkeytyisi, mitä kaivauksia ja syviä syövereitä minnekin kätkeytyy.
Tiesin nyt satavarmasti. Minunkin on aika lähteä maailmalle, toteuttaa unelmia.
_________
jatka...
... siis kommentoisitteko tekstiä ...
ihan puuttuisitte virheisiin ja kaikkeen sellaiseen, sillä minun on vaikea huomata omassa tekstissäni puutteita, itse asiassa olen tällä hetkellä aika jumissa oman tekstini kanssa ja toivon, että saisin kritiikkiä, joka auttaisi löytämään uusia ulottuvuuksia
tämä kohta on osa suuresta ketjusta eli
pako osa 2 / jatkonovellit.
Olen kirjoitellut jatkonovelli -puolella kaikenlaisia pätkiä ihan harjoituksen vuoksi.
_____________________________
hyppy tuntemattomaan
Kirjoittanut: scarabaeus 2.10.2006 klo 15.48
Elämä on käynnissä oleva prosessi.
Tässä iässä elämältä haluaa enemmän kuin elokuvaa, eikä todellakaan halua vaipua varjoelämää internetissä viettäväksi addiktiksi. Huis ja pois sellainen melankolinen pohjavire. Kyllä on parempi ratkaisu ollut sittenkin päätyä puurtamaan pitkiä päiviä surkeissa työpaikoissa.
Elon roolipeli.
Enkä ole ainoa, jolla käynnistysongelmat vaivaavat. Tuntien oloni kuin rikosromaanin dekkariksi, joka jotenkin aina kirjan sivuilla uuvahtaa, on jatkuvasti ulalla. Positiivista tietysti on inhimillinen olemus, mutta jokseenkin tavallaan tyhmä. Kuka käski ottaa 2-3 -kertainen työtaakan kannettavakseen. Olisinpa sittenkin pysynyt taviksena, nine-to-five. Yhdeksästä viiteen. Tuttua ja turvallista.
Kuka käski?
Haittaako se mitenkään, jos minusta puuttuvat suuret ajatukset. Haittaako se mitenkään, vaikka illalla nukkumaan mennessäni lukaisen välillä Tex Willerit ennen kuorsausta. Olenhan kuitenkin jotenkin koottu todellisuuden osista, luonne, nenä, silmät… Se on hyvä itsekin muistaa. Enkä ole mitenkään junasta pudonnut, sillä tiedän kyllä tämän uuden työkaverin. Hän on niitä, jotka jo vähintään kymmenen vuotta ovat kulkeneet luxusmersujen takapenkeillä. Joten ei se ole sittenkään yllätys, että hän osaa kertoa lukuisat mielipiteensä täsmällisesti. Vaikeat asiat vaativat kunnollista pohdintaa. Suorasuu ei pelkää mitään. Rohkeus ja uskallus ottaa kantaa ja valita puolensa, mielipiteet pitää sanoa suoraan. Hän ei todellakaan ole helposti pelästytettävissä. Mutta miksi ihmeessä hän tarjoaa minulle mahdollisuutta lähteä suureen seikkailuun?
Paraskin sössöttäjä.
Hänellekö ei pelkkä raha riitä sittenkään? Kuulin työmaakuppilan käytäväkeskusteluissa, että hän on öky-ökyrikas… Pyh! Sellainen ei todellakaan tee vaikutusta minuun, rikas tai köyhä, mutta myöhässä on eilen sopimastamme aamupalaverista, puuskuttaa nyt tullessaan kuin höyryveturi, istuu paikalleen minua vastapäätä. Sivistymätön moukka! Sukeltaisinko tyypin houkuttelemana, hyppäisinkö, oppisinko ehkä tekemään muutamia jonglööritemppuja… nukkuisinko taivasalla kirja päänalusena, niinkuin jossain elokuvassa?
- Jahas. Nukuit sitten yön yli, ja mitkäs on mietteet?
- Päädyin sitten siihen, että voin hyvin lukea aloittamaani Tropic of Cancer -kirjaa Kravun kääntöpiirillä. Heh-hee.
tokaisin itsellenikin yllätykseksi, ja naurahdin perään jokseenkin holtittomasti. Mikä minut saikaan näin irrottelemaan tänä aamuna? Onneksi hänkin alkoi hämmästyksekseni hekottelemaan hetkeksi, ja sanoi sitten silmät tuikkien:
- Mitä paksumpi kirja sen kauemmin se kestää päänalusena. Eihän sinua estä kukaan muu kuin sinä itse.
Taianomaisesti hänen iloinen lausahduksensa sai yhtäkkiä minut näkemään horisontissa utuisen lauman tulisia ratsuja, villihevosia. Vapaus olla oma itsensä. Neuvot eivät auta, jos on ikuinen halu ja hinku olla pysähtymättä juurilleen. Ja nyt tiesin, ettei meillä kummallakaan ollut kiirettä viljelemään pientä maatilkkua. Meille molemmille virkistyksen tuo ohi virtaava vesi.
Mikä onkaan onnen salaisuus?
Katselimme hiljaisuuden vallitessa edessämme olevaa paperia, joka oli kopioitu papyruksesta. Tämä pieni paperinpala oli vain kellastunut kuva, minimaalinen osa alkuperäisestä papyrusrullasta, kirjasta, joka on 4-5 metrinen. Kunhan rullaamme niitä auki paikan päällä sopivalta matkalta, niin sekin on jo varmaan pieni seikkailu. Rullissahan on aina niitä madonreikiäkin, ja alkuperäiset hieman homeessakin. Tiesimme kyllä, että kaupunki, jonne ensiksi menisimme ei ole suurensuuri, mutta hyvällä onnella saisimme selvitettyä minkälainen näytelmä mahdollisesti kehkeytyisi, mitä kaivauksia ja syviä syövereitä minnekin kätkeytyy.
Tiesin nyt satavarmasti. Minunkin on aika lähteä maailmalle, toteuttaa unelmia.
_________
jatka...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Enkä ole ainoa, jolla käynnistysongelmat vaivaavat. Tuntien oloni kuin rikosromaanin dekkariksi, joka jotenkin aina kirjan sivuilla uuvahtaa, on jatkuvasti ulalla. Positiivista tietysti on inhimillinen olemus, mutta jokseenkin tavallaan tyhmä. Kuka käski ottaa 2-3 -kertainen työtaakan kannettavakseen. Olisinpa sittenkin pysynyt taviksena, nine-to-five. Yhdeksästä viiteen. Tuttua ja turvallista.
**********************
Oletko lukenut ääneen tuota? Kuulostiko hyvältä? klisekimppu toistoilla kuorrutettuna.
En ole ainoa, jolla on käynnistysongelmia. Tunsin oloni rikosromaanin dekkariksi, joka kirjan sivuilla uuvahtaa, on jatkuvasti ulalla. Positiivista on inhimillinen olemus, tavallaan tyhmä. Kuka käski ottaa tuplataakan kannettavakseen?
väliotsikot;
Elämä on prosessi
Elon roolipeli
Kuka käski?
Sössöttäjä
Mikä on onnen salaisuus?
Simppelit sanat, suora kieli. Siinä hyvän tekstin salaisuus. Koristella saa ja pitää, mutta vain rajoissa joissa se ei hidasta itse lukemista.
ymmärrän kommenttisi
ja
pidän sittenkin tyylini,
koska minulla on tapana syödä leivoksia eikä näkkileipää.
Tässä näkyy selkeimmin syy miksi toisista tulee sanataitureita, toiset jäävät ikuisesti polkemaan paikoilleen.
Pitäkää toki tyylinne, pitäkää kiinni siitä kynsin hampain, mutta älkää odottako että lukijat vannoisivat nimeenne.
Tyyli on tärkeä, oma tyyli, mutta vielä tärkeämpää on opetella perusjutut ensin.
Jos haluaa hyväksi rumpaliksi on ihan turha paukuttaa kapuloilla kattiloita ja vakuuttaa itselleen olevansa hyvä.
Tai no jos tuo riittää, että yksin kellarissa kapuloineen metelöi.. mutta jos noin tahtoo tehdä, pitäisi muistaa myös naapureita, ei metelöidä iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä, ei pyydetä kavereita kuuntelemaan, eikä vallankaan kuljeta ostarilla kehumassa että minä kyllä osaan.. te ette vain osaa KUUNNELLA.
Kirjoittaminen on ihan yhtä lailla taiteenlaji kuin kuvataide tai musiikki, jotta voi sooloilla, täytyy hallita välineensä, sivellin, soitin tai sanat.
Mutta jatkakaa toki olette kaikki IHAN KIVOJA, tekstinne ovat IHAN HYVIÄ, pysykää sellaisina kuin olette, kukaan teistä tuskin Päätaloksi tahtoisikaan, tai tekstejään julkisuuteen. TEHÄN VAIN HARRASTATTE kirjoittamista.
Sitä vain mietin, mitä virkaa on annetuilla kommenteilla, ette te halua kommentteja ette kritiikkiä, te haluatte IHAN KIVOJA kehuja. (ja jokainen inkuttaa ettei noin ole)
että te jaksatte.. tämä oli lähinnä kaikille teille.. jotka pidätte mielummin tyylinne kuin opitte kirjoittamaan.
En ole ainoa, jolla on käynnistysongelmia. Tunsin oloni rikosromaanin dekkariksi, joka kirjan sivuilla uuvahtaa, on jatkuvasti ulalla. Positiivista on inhimillinen olemus, tavallaan tyhmä. Kuka käski ottaa tuplataakan kannettavakseen?
väliotsikot;
Elämä on prosessi
Elon roolipeli
Kuka käski?
Sössöttäjä
Mikä on onnen salaisuus?
Simppelit sanat, suora kieli. Siinä hyvän tekstin salaisuus. Koristella saa ja pitää, mutta vain rajoissa joissa se ei hidasta itse lukemista.
____________
... palaan vielä tähän tiivistysasiaan.
Jos esim. laitan ehdotetun "tuplataakan", niin se ei todellakaan kuvaa tarkoittamaani, se on vain puiseva sana, jolla ei ole sitä sisältöä jota minä ajan takaa tarinassa...
ja lyhyet lauseet välissä eivät todellakaan ole mitään väliotsikoita
vaan tekstin
flow
!!!
-
siis simppelit sanat ja suora kieli kuuluvat mielestäni opetusteksteihin, tiedekirjallisuuteen.
Ja
jos minun kirjoitustyylini aiheuttaa sen, että se hidastaa lukemista.
Juupa-juu tuplataakkahan siitä lukemisesta sitten tulee.
...tämä otoshan oli vain pieni osa, ja erittäin nopeasti tehty jatko pitkään ketjuun... siis teksti liittyy aiempaan linkitykseen jatkossa Pako osa 2.
Kirjoittelen niitä pätkiä todellakin harjoituksen vuoksi, ja luultavasti kirjoittelen jatkossakin, kunnes...
-
Oletteko lukenut muita jatkonovelleja,
esimerkiksi usean kirjoittajan ARNIE GREED on melko pitkä ja runsassanainen, kirjoitettu myös hyvin nopeaan tahtiin paljoakaan viilaamatta ja höyläämättä (ainakin minun tekstiosuuteni), ja välillä pöllähtäen metsän puolellekin...
Mitä mieltä tekstistä? Kulkeeko? Onko esim. ajatuksia herättävää, puuduttavaa, täysin idioottia jne.
Antaa tulla kommenttia,
sitähän me kirjoittajat (muutkin kuin minä) kaipaamme ihan sen takia, jotta tietäisimme muutakin, kuin että kaikkihan on jo kirjoitettu niin paljon paremmin, ja
mikä siinä on, että aina vedetään Suomessa se Hirvisaari ja Päätalo joka mutkassa esiin, aivan kuin muita kirjailijoita ei Suomessa olisikaan.Itse en ole lukenut ainoatakaan Hietamies/Hirvisaari kirjaa, en myöskään Päätaloa.
Donnerin kirjat melkein kaikki, Härkösen kirjat ym. tämän ajan suomalaisia kirjailijoita,
mutta esikuviksi kirjoittajille minä ehdotan aina nykykirjailijoita: esim. King, Tartt, Ellis, Eco, Auster jne.
Voi ihan hyvin matkia eri kirjailijoiden tyyliä ja sillä tavalla löytää omansa.
Olen ymmärtänyt, että kaikki paljon kirjoittavat matkivat, varastavat... ja aina kirjoittavat, kirjoittavat, kirjoittavat...
kummaa porukkaa
Miksi selittelet? Etkö voisi vain todeta että ok, olen erimieltä.
Selittely paljastaa aina sanojastaan eniten. Sinä et luota omaan tapaasi olla luova, koska selität edelleen tekstiäsi. Jos se mielestäsi on hyvä, olkoon niin.
Minä en viitsi lukea enempää tekstejäsi, en sanoa niistä mielipidettäni, koska jos noin tekisin sinä siinä selittäisit, kuinka vain ymmärsin väärin mitä olit sanomassa.
Kyse ei ole siitä ymmärränkö oikein vai väärin, vaan siitä, että sinun kirjoittajana pitäisi pystyä näyttämään kuva jota katsot, sellaisena kuin sen näet, sanoilla minulle.
Mutta?! Olin mitä tahansa, sinun kirjoittajana pitäisi saada minut uskomaan kuvaasi, näkemään siinä ne tärkeimmät asiat jotka pitää nähdä jotta tarinassa on järkeä ja toisaalta jättää minulle tilaa nähdä omanlaiseni kuva jonka omien kokemusteni kautta näen.
Siinä on kirjoittamisen vaikeus, ei tyylissä vaan taidossa luoda tyyliä.
olen eri mieltä
Mistä sinun mielestäsi on kyse, kun puhutaan kirjoittamisesta?
ei ole sijaa velvollisuudentuntoisessa elämässä."
Muumipappa
-
Kirjoittamista ei ole ilman lukemista. Ja päinvastoin.
entäs kysyjällä?
Kirjoittaminen on enemmän manipulointia, kuin mielipideilmaisua. Mielipiteet ovat usein liian kovia/ehdottomia, jotta lukija kääntyisi tekijän takin suojiin. (Ihmisellä on luontainen vaisto vastustaa ylhäältä annettuja mielipiteitä.)
Lukija tahtoo rakentaa mielipiteensä itse, sinä annat välineet joilla rakentaa, voit tahtoessasi rajata tuon mielipiteen lukijan tietämättä, omia arvojasi vastaavaksi tai jättää lukijan itsensä päätettäväksi kenen joukoissa seisoo.
Jotta kirjoittaminen olisi muuta kuin onanointia/yksin nautiskelua, on pakko hyväksyä lukija mukaan leikkiin. Lukija ei lähde leikkiin ellei koe saavansa enemmän kuin menetetty aika.
Jos haluaa pitää tyylistään kiinni lukijan kustannuksella, on kyse enemmän terapiakirjoittamisesta kuin tarinankerronnasta.
Jotta tyylillä voi leikitellä, jotta ylipäätään voi puhua "tyylistä" pitäisi olla joku pohja jota vasten omaa tyyliään peilata. Pelkkä keskinkertainen harrastusvirheily ei ole "tyyliä" vaan harjoituksen puutetta.
Kirjoittamisessa on kyse kaikesta, kirjoittamisesta puhuttaessa en koskaan väheksyisi lukijaa, en nostaisi ylemyyden tuntoisesti hajuelintä ja puhuisi "tyylistäni" silloin kun virheitäni sormella osoitetaan.
Mielummin laskisin kluuverini alas, ottaisin kynän käteeni ja korjaisin tekstin josta virhe löytyi, jos olen liian laiska korjaamaan, kirjoitan uuden tekstin jossa kokeilen käytännössä välttää tuota virhettä.
Kirjoittaja ei koskaan ole valmis, ei edes tyylillisesti niin pätevä, että jostain kliseestä kannattaisi pitää kiinni kynsin hampain.
Kirjoittaminen on omista virheistä oppimista, jatkuvaa kisailua elämän kanssa, jotta sanat jonoontuvat ymmärrettäviksi lauseiksi, kappaleiksi joita lukija juo kuin janoinen lähteen vettä.
Jos haluaa harrastaa, voi pysyä "omanlaisenaan" kehittymättä, mutta jos haluaa kirjoittaa lukijalle... tilaa oppia ja kehittyä on rajattomasti.
Etkä sinä rabbaus minusta vielä ole kolmatta porrasta korkeammalla, olkoonkin että olet harjoitellut kauan. Kokeile astua askel ylöspäin. Lupaan että nautinto joka tulee kehittymisestä korvaa vaivannäön moninverroin.
Olen iloinen, että vastasit, sillä jotenkin tällä palstalla kirjoittaessani, ja yrittäessäni saada kommentteja asiasta jos toisestakin on seurauksena useimmiten "vaikeneminen, tyhjä paperi".
Olet ilmeisesti sama henkilö, joka tuossa aiemmin antoi minun ymmärtää, että
TIIVISTÄMINEN tekstiini on ainoa ja paras vaihtoehto. Näin ainakin ymmärsin.
-
Olen samaa mieltä kanssasi näköjään aika pitkällekin vastaustasi kelatessani.
Tämä seuraava on minulle kuitenkin vähän onttoa tekstiä:
"Jotta tyylillä voi leikitellä, jotta ylipäätään voi puhua "tyylistä" pitäisi olla joku pohja jota vasten omaa tyyliään peilata. Pelkkä keskinkertainen harrastusvirheily ei ole "tyyliä" vaan harjoituksen puutetta.
Mielummin laskisin kluuverini alas, ottaisin kynän käteeni ja korjaisin tekstin josta virhe löytyi, jos olen liian laiska korjaamaan, kirjoitan uuden tekstin jossa kokeilen käytännössä välttää tuota virhettä."
Kommenttini tähän:
On niin monenlaista kirjallisuutta.
Minäkin kirjoitan sitä-sun-tätä, täällä olen muistaakseni laittanut yhden scifi-tekstini esille (ja sekin oli vain yksi lehdykäinen suuremmasta kokonaisuudesta), ja olen kirjoittanut jatkonovelli -puolella lennosta nappaamiani ideoita, koska nautin niiden pätkien kirjoittamisesta.
Ihan muissa ympyröissä ("kirjallisissa") useampikin on sanonut, että minulla on oma tyyli.
Ehkä sen takia sitten olen liiankin tyytyväinen ja pidän liikaa silittämisestä.
Tiedän toki, että jos haluaa kirjoittaa lukijalle, niin on kirjoitettava kuin Päätalo tai Hietamies, mutta
EI JAKSA!
Minä lennän ja uneksin niin kauan kunnes kiilto silmissäni on vain euroseteleitä!
-
"Etkä sinä rabbaus minusta vielä ole kolmatta porrasta korkeammalla, olkoonkin että olet harjoitellut kauan. Kokeile astua askel ylöspäin. Lupaan että nautinto joka tulee kehittymisestä korvaa vaivannäön moninverroin."
En tiedä arvoasteikkojasi, portaitasi.
No.
Ookoo voit nimitellä jatkossakin. Kiitos vaivannäöstä, oletan, että aikasi on rahaa.
Kiitos vastauksestasi.
>>Tiedän toki, että jos haluaa kirjoittaa lukijalle, niin on kirjoitettava kuin Päätalo tai Hietamies, mutta
EI JAKSA! >>
Ei tarvitse kirjoittaa kuin kirjailijat, vaan nimenomaan löytää oma tyyli/tapa sanoa asiat.
Se että joku silittää jossain, ei merkitse että toisen moite olisi tyhjästä nyhjäisty. Tekstissä voi olla heikkoja ja vahvoja kohtia, kun saa kiitosta vahvuudesta, on hienoa kumartaa, jos virheistä mainitaan, kannattaa kiittää ja katsoa tekstiä tarkemmin.
ET JAKSA?
Miksi ylipäätään kirjoitat ja pyydät palautetta jos et JAKSA laittaa edes sataan sanaan kaikkea osaamaasi.
Ihan kuin sanoisit siinä että olet kyllä parempi kirjailija kuin Remes, muttet jaksa todentaa sitä meille muille.
Tiedätkö rabbaus (nimimerkkisi on täynnä outoja kirjaimia)
Tiedätkö rabbaus että kirjoittamisessa on enemmän kyse juuri JAKSAMISESTA kuin LUOVUUDESTA.
Tuo erottaa tekstit joita janotaan, niistä jotka luetaan kuin tervaa juoden..
Kirjoittaminen vaatii perslihaksia, ei päätä, sitä että istut siinä ja haluat kirjoittaa hyvää tarinaa.
Joka toinen osaa luoda tarinarungon, joka kymmenes viitsii kertoa sen kaverille, joka viideskymmenes kirjoittaa sen ylös. Joka sadas kirjoittaa sen toiseen kertaan, joka viidessadas luetuttaa jutun ja kirjoittaa kolmanteen kertaan.
Niitä jotka hiovat tekstin kuuteen kertaan on äärettömän vähän. Siksi suomessa on äärettömän vähän hyviä kirjailijoita.
Kirjoittaminen on raskasta, tarinan saattaminen luettavaan muotoon käy työstä, hiominen hiilikokkareesta timantiksi.
Sinä esittelet hiilikokkareita, sanot että ne kyllä ovat timantteja, muttet JAKSA hio niihin särmiä jotka paljastaisivat kivien hienouden.
Miksi minä katsoisin hiilikokkareitasi, tuo minulle timantti, tuo tähän kaikkien aikojen paras tekstisi, hio se vielä kerran minua varten, tee se niin hyväksi ettei selityksille jää tilaa.
Sitten kerron onko sinusta timantinhiojaksi vai pelkästään lapion varteen.
oujee
mä en todellakaan tartu talikonvarteen
mä syön vaan leivoksia ja tuulihattuja
oujee
on vain tyhjyys