Nyt tippuvat

hinnat ja seuraavaksi tippuvat asunto-osakkeiden hinnat. Jotenkin vain tuntui siltä, että kaikki talousdata maailmalta viittasi siihen, että suhdanteet olivat huipussaan syyskuun viimeisellä viikolla ja nyt käännytään alamäkeen.

Aika hyvin taisin olla ajan tasalla, kun möin viime viikolla kaikki rahastosijoitukset pois ja otin rahat tilille. Tuottoa ehti kertyä n. 3 vuoden aikana yli 30 % verrattuna silloin sijoitettuun pääomaan.

Lokakuu onkin alkanut laskevin kurssein sekä jenkeissä että meillä ja veikkaisin, että alamäki jatkuu ja jyrkkenee (ei muuten mene kännykätkään enää odotusten mukaisesti kaupaksi)...

Nauraakin saa vaikka jälkiviisaana muutaman kuukauden kuluttua, jos silloin aihetta nauruun piisaa. En väitä olevani mikään talousnero, vaikka taloutta ja sen tunnuslukuja paljon seurailenkin.

Onko muilla ollut samantyyppisiä tuntemuksia talouden tilasta juuri nyt?
13792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Et vain ole sattunut huomaamaan että osakkeiden hinnat ovat laskeneet jo piiiiitkääään....

Äänestä
  • Helsingissä kurssit on laskeneet toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin tänä vuonna, muuten on ollut poikkeuksetta jatkuvaa nousua aina 03 -vuoden alusta, edelleen näyttää jatkuvan. samantyyppinen kehitys myös euronext 100 indeksillä, amerikan dow jones indeksi on korkeimmalla tasollaan 5 vuoteen.

    Äänestä

osakekursseissa on laskua, koska merkkinoiden suunnasta on epavarmuutta. Lisaksi... (ei muuten mene kännykätkään enää odotusten mukaisesti kaupaksi)... on taytta paskaa: Kasvu on 10% vuotuisella tasolla. Enempaa ei yleensakaan voi odottaa, ja tuo 10%:kin on jo melkoinen kasvu.

Äänestä
  • näyttävät pörssin luvut tänäänkin esim. Kauppalehdessä, eivätkä nuo kännykkäuutisetkaan niin paljoa lupaile.

    Muistaakseni mainitsinkin jo ketjun alussa, että en yritäkään olla mikään talousnero, vaan puhun asioista lähinnä mu-tu periaatteella ja voin myöntää olevani väärässäkin. Sopiiko, että palataan asiaan esim. joulun alla, niin nähdään oliko tuntemukseni vain sairaan mieleni tuotetta?

    Äänestä

...minäkään, vaikka ekonomisti koulutukseltani kylläkin.

Jos pitäisi arvioida, uskoisin, että teit viisaan liikkeen. Itse vedin samanlaisen fiiliksen pohjalta asuntolainan koron kiinteäksi 8/2005, (tuttu pankinjohtaja piti ilmiselvästi tyhmänä liikkeenä) kokonaiskorolla 3,15 enkä ole katunut.

Kysymyksesi liippaa siinä mielessä läheltä, että olen miettinyt rahasto/osakesäästämisen aloittamista, mutta ajattelen, että nyt ei ole sen aika noin keskimääräisesti ajatellen. Odottelen minäkin tuonne tammikuulle ja sitten arvioin tilanteen uudelleen. Voi olla että sitten harmittaa kun tuli odoteltua, tai sitten ei.

Talousanalysissä on helppo tehdä yksinkertaisista asioista liiankin monimutkaisia, joten "asiantuntijat", älkää kiitos kommentoiko tilastotrendein, Kauppalehteä osaan lukea itsekin.

Äänestä
  • muutama yksinkertainen sääntö riittää pörssiosakkeiden ostoille:

    a) osta aliarvostettuja osakkeita, käytä mittarina esim. p/b
    b) osta vakavavaraisia
    c) osta positiivisen kassavirran omaavia

    1) vältä hätiköintiä
    2) vältä johdannaisia
    3) vältä yrityksiä joissa on hypeä

    sitten istut hankintasi päällä, mutta älä epäröi myydä jos olosuhteet muuttuvat.

    Äänestä

  • Kapitanisti kirjoitti:

    muutama yksinkertainen sääntö riittää pörssiosakkeiden ostoille:

    p/b arvonsa perusteella on esim. metsäyhtiöt, raisio, kemira growhow.

    Äänestä

  • Kapitanisti kirjoitti:

    p/b arvonsa perusteella on esim. metsäyhtiöt, raisio, kemira growhow.

    ajatteluun ja siihen, millainen kuva esim. Kauppalehteä päivittäin seuraavana on aivojeni sopukoihin syntynyt, niin jotenkin tuntuu siltä, että esim. isot lääkefirmat ostavat kohtapuolin pienempiä pois (muistaakseni on jo tapahtunutkin muutamia viime aikoina), joten eikös Suomenkin pienet "nakkikioskit" kuulu näihin ostettavien joukkoon ja mahdollinen kurssinousu voisi olla suurikin. Noita p/b arvoja en ole koskaan osannut seurata, enkä olekaan niihin paneutunut. Tulevaisuuden ennustaminen on joka tapauksessa vaikea juttu ja mielestäni juuri tällainen mu-tu ajattelu voisi toimiakin, en tiedä...

    Tämä pieni asuntomarkkinoiden ulkopuolinenkin löpinä salittaneen tämän kerran, koska eikös kaikki riipu kaikesta...?

    Äänestä

  • mu-tu kirjoitti:

    p/b tutkimalla mm. fortumia ostin aikoinaan 3,90€, aspoa 4 eurolla, myös sponda on tuonut omat takaisin, vaisala on vielä realisoitumatta, joskin 25% plussalla sekin, mutta odotukset ovat korkeammalla.

    Äänestä

  • Kapitanisti kirjoitti:

    muutama yksinkertainen sääntö riittää pörssiosakkeiden ostoille:

    a) osta aliarvostettuja osakkeita, käytä mittarina esim. p/b
    b) osta vakavavaraisia
    c) osta positiivisen kassavirran omaavia

    1) vältä hätiköintiä
    2) vältä johdannaisia
    3) vältä yrityksiä joissa on hypeä

    sitten istut hankintasi päällä, mutta älä epäröi myydä jos olosuhteet muuttuvat.

    ...vinkeistä.

    Kerroppa vielä tietämättömälle mikä meklarin/saitin/palvelimen kautta käyt kauppaa?

    Itseäni nuo rahastot sikäli kiinnostavat, että voisivat olla vaivattomampia. Toisaalta lyhyen "spekulatiivisen" salkun ja pitkän "osta ja unohda"-salkun omatoimipyörittäminenkin voisi olla kiintoisaa kyllä.

    Äänestä

  • Sanoisin, että nyt alkaisi olla aika laittaa rahaa asteittain pitkiin korkoihin. Osakkeita ostetaan sitten alennuksella parin vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • Kapitanisti kirjoitti:

    p/b arvonsa perusteella on esim. metsäyhtiöt, raisio, kemira growhow.

    Kannattaa katsoa metsäsektorilla myös maailmantalouden tilaa ja valuuttakurssien suuntaa. Vaikk nykyiset tunnusluvut houkuttelisivat, niiden tilanne voi huonontua nopeasti. Defensiiviset ovat mielestäni nyt viimeistään ajankohtaisia.

    Äänestä

Käänne tosin tapahtui jo ennen syyskuuta. Jos lasku todella nyt alkoi, niin kovin myöhään osakemarkkinat heräsivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pörssiosakkeiden kirjoitti:

hinnat ja seuraavaksi tippuvat asunto-osakkeiden hinnat. Jotenkin vain tuntui siltä, että kaikki talousdata maailmalta viittasi siihen, että suhdanteet olivat huipussaan syyskuun viimeisellä viikolla ja nyt käännytään alamäkeen.

Aika hyvin taisin olla ajan tasalla, kun möin viime viikolla kaikki rahastosijoitukset pois ja otin rahat tilille. Tuottoa ehti kertyä n. 3 vuoden aikana yli 30 % verrattuna silloin sijoitettuun pääomaan.

Lokakuu onkin alkanut laskevin kurssein sekä jenkeissä että meillä ja veikkaisin, että alamäki jatkuu ja jyrkkenee (ei muuten mene kännykätkään enää odotusten mukaisesti kaupaksi)...

Nauraakin saa vaikka jälkiviisaana muutaman kuukauden kuluttua, jos silloin aihetta nauruun piisaa. En väitä olevani mikään talousnero, vaikka taloutta ja sen tunnuslukuja paljon seurailenkin.

Onko muilla ollut samantyyppisiä tuntemuksia talouden tilasta juuri nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu