viisitoistavuotias poikakissani joudutaan todennäköisesti lopettamaan pian. tulimme juuri eläinlääkäristä. siellä otettiin verikokeet, joiden tulokset saadaan huomenna. mahdollisuus kuitenkin siihen, että kissallani on kasvain, jota ei ole järkeä (toipumisaikojen vuoksi jne.)/voida poistaa.
kissa on ollut minulla 5-vuotiaasta asti, mukana aikuistumassa, iloissa ja suruissa. olisko teillä ideoita tai kokemuksia siitä miten voisin valmistautua tähän?
toisaalta näen, että kissallani ei ole nyt hyvä olla (hengitysvaikeuksia, syömättömyyttä jne.).ja uskon, että hänellä on ollut hyvä olla pitkän elämänsä aikana. kai tämä on sitä luonnollista elämän kiertokulkua?
tuntuu vaan niin tosi pahalta ja itkettää. olen surullinen aina..
kissa on ollut minulla 5-vuotiaasta asti, mukana aikuistumassa, iloissa ja suruissa. olisko teillä ideoita tai kokemuksia siitä miten voisin valmistautua tähän?
toisaalta näen, että kissallani ei ole nyt hyvä olla (hengitysvaikeuksia, syömättömyyttä jne.).ja uskon, että hänellä on ollut hyvä olla pitkän elämänsä aikana. kai tämä on sitä luonnollista elämän kiertokulkua?
tuntuu vaan niin tosi pahalta ja itkettää. olen surullinen aina..
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja minulla on ystävä, joka on toiminut tämän kaupungin eläinlääkärinä monia vuosia, mutta jäänyt juuri eläkkeelle. eli tietysti hän tulee tänne meille kotiin antamaan pistoksen. olen päättänyt, että kissani päättää päivänsä minun sylissäni. onko tästä kokemuksia? ja tietysti hautajaiset täytyy pitää. se varmaan auttaa hyväksymään.
syömättömyyttä ja hengitysvaikeuksia eläinlääkäri sanoi että se on keuhkotulehdus ja se sai kuurin mutta en saanu mistään röntgenkuvia se olis tärkeää mulle jos se on syöny jotain mikä sitä vaivaa sitten...
en saa yöllä nukuttua ku ajattelen sitä koulustakin joudun olla pois kissan eläinlääkärissä käynti
ikävä kuulla. kyllä sinä ne röntgenkuvat saat jos vaadit ja olet valmis ne maksamaan. tänään eläinlääkärissä mun kissa rauhoitettiin (niin, että se tavallaan nukkui) ja sitten katsottiin syvälle sen nieluun, eikä siellä näkynyt mitään. ehkä minäkin vielä haluan ne kuvat ennen kuin lopullisen päätöksen teen. aiemmin mainitsemieni oireiden lisäksi kissani "jauhaa" suullaan (se on tosi ikävän näköistä, huomaa, että se todellakin tuntuu pahalta) jotain ja yrittää itse käpälällään näyttää tai poistaa jotain poskestaan. voisi viitata kasvaimeen jossain nenän ja suun lähettyvillä, kun hampaat kuulemma olivat yllättävän hyvässä kunnossa ikäisekseen.
hengitysvaikeuksiin voisi auttaa kortisonkuuri. pitää muistaa, että sitä ei voi lopettaa seinään. me lopetimme ja osa näistä oireista voi johtua siitä. kohta aloitamme uudestaan ja olemme viisaampia.
minkä ikäinen sinun kissasi on, jos saan kysyä.
voimia sinulle. et ole yksin tälläisen asian kanssa.
rakkaasta kissata luopuminen, itse olen samassa tilanteessa ja ikää kissallani on 14 vuotta ja on nisäkasvain,sekä kasvain kainalossa, päiviä pitää lukea ja katsoa se sopiva ajankohta, ettei kissa kärsi ja sitä seuraan koko aika, miten surullista se onkin:-(
Se aina pitää muistaa, kuten sanoit, että kissalla on ollut hyvä elämä ja jossain vaiheessa meille molemmille tulee aika jättää jäähyväiset kiitoksena rakkaalle kissalle kaikista ihanista yhteisistä hetkistä.
Surullista se on, mutta elämä kissoilla, kuin meillä ihmisillä on rajallinen ja luopumisen hetki on kova pala.
Voimia sinulle jaksaa.
Maanantaina 7v uros kissamme jouduttiin lopettamaan. Kissa oli kateissa pari päivää ja löysimme sen talomme lähettyviltä loukkaantuneena. Veimme kissan lääkäriin ja sen yhestä jalasta löytyi enään tuntoa ja selkäranka oli jotenkin vaurioitunu. Lääkäri totesi, että kissa on halvaantunu jossain onnettomuudessa, emme tiedä missä. Lääkäri oli sitä mieltä, että kissa kannattaisi päästää tuskistaan ja päätimme että se lopetetaan. Aika mielenkiintoista on että lääkäri sanoi, että kissa ei tiedä varmaankaan maailman menosta juuri mitään tällä hetkellä, mutta kun katsoin kissaa silmiin niin sen silmät kyllä seurasi minun katsettani ja kissalla tuli kyyneliä silmistä. Ikävöiden meidän komean urhoollista kissaa.... (en halunnut tässä ottaa esille kissamme nimeä)
Meidän kissarouva jouduttiin lopettamaan vuosi sitten keväänä. Ikää oli jo 16-vuotta, eli pitkään oltiin kuljettu yhdessä.
Lopettamispäätös oli vaikea, mutta kissan sairauden takia ainoa oikea vaihtoehto.
Kissamme haudattiin meidän takapihalle.Laitoin hautakiven ja kukkia.Lapset muistelevat kissaamme vieläkin ja hoitavat hautaa.
Alussa kun kissamme kuolemasta oli vähän aikaa, minä olin näkevinäni kissamme ulkona suosikkipaikoissaan. Ja luulin kuulevani hänen naukumista jne. Näin kissasta unia.
En enää, ikäväkin on jo helpottanut. Vaikka toisinaan kissa tulee mieleeni ja on haikea olo.
Mutta tämä on sitä elämän kiertokulkua. Kaikkihan me joskus täältä lähdemme.
Ei tuohon osaa valmistautua. Minun kissani saa huomenna nukutuspiikin ja tänään olen sen kanssa viimeistä päivää. Sille tuli äkillinen sairaus, kolmessa viikossa meni huonoksi. Olen turta ja surullinen mutta kiitollinen että se oli elämässäni mukana niin kauan. Raskasta on mutta elämähän on sitä. Otan sen syliini ja kiitän kaikesta huomenna.
Rakkaan lemmikin lopettaminen on aina yhtä vaikeaa. Kyyneleet valui silmistäni kun luin noita teidät tarinoita. Paljon jaksamisia teille kaikille!
Muutama vuosi sitten jouduin 14v koirani kanssa samaan tilanteeseen. Eläin lääkäri antoi pistoksen kotona. Hän oli sylissäni viimeiseen asti. Hetki oli hyvin surullinen, mutta samalla tunsin helpotusta, tietäen että hän pääsi pois tuskistaan ja juoksemaan ikivihreille metsästysmaille. Siitä on jo 3 vuotta, mutta vieläkin aikaajoin tulee haikeutta ja ikävää.
Jaksamista sinulle.
aika luopua rakkaasta kissasani aamuyöntunteina. Kerroin aiemmin, että kissallani on nisäkasvain ja kainalossa myöskin kasvain.
Kissa tuli vielä illalla viereeni ja kuiskasin hänen korvaansa, että ehdit rakas nähdä vielä uuden koiranpennunkin, ihan kuin olisin aavstanut aamun eron hetken.
Kissa oli tarkoitus viedä ensi viikolla lopetettavaksi, mutta yllättäen kasvain oli aamuyöllä puhjennut ja nukuimme samalla tyynyllä ja kauhukseni huomasin tyynyni olevan veressä, samoin käteni, kun kissaa silittelin.
Siitä kiireesti kissa päivystävälle eläinlääkärille viimeiselle matkalle ja nyt kaikki on ohi hautajaisia lukuunottamatta.
Kissa eli vähän yli 14 vuotta täysin onnellisen ja rikkaan elämän ja hän oli minulle kaikista rakkain kissa, vaikka vielä niitä jäikin, mutta jokaisen perheenjäsenen luopuminen on tuskallista ja itkettää kovasti.
Osanottoni kisusi kuoleman johdosta. Toisaalta kaunisa, että kissasi tuli vielä viereesi nukkumaan viimeisen kerran...
Viivi-kisu nukkui viimeisen yönsä minun jalkopäässäni, ja hän harvoin sitä teki. Olin nostanut Viivin sängylle, jotta sain juotettua hänelle nestettä ruutalla, eikä hän poistunut siitä 12 tuntiin. Siitä nostin hänet kuljetuskoppaan pienien protestien saattelemana.. Ei enää pahalta ololtaan pystynyt hyppäämään sängystä alas. Ja koki olonsa varmaan turvalliseksi pehmeällä paikalla minun lähelläni, vaikka muuten koko elämänsä vietti varsin itsenäistä, mutta uteliasta elämää.
Eilen haudattiin kissani omaan pihaamaahan, muitten kissojen joukkoon. Illalla oli niin yksinäinen olo, kun kissani ei enää tullutkaan kainaloon hyrräämään.
Tämä kissa oli hyvin ainutlaatuinen persoona, joka loi iloa ja elämänhalua koko elämänsä ajan aina viimeistä yötä myöten.
14 vuotta hän seurasi minua askel askeleelta ja tuntui, että vartioi, että minulle ei vaan sattuisi mitään.
Herätessäni aamuisin, kissa kömpi kainalostani, mihin illalla oli aina jäänyt, sitten mentiin yhdessä aamukahville ja hänen piti juoda kermansa vieressäni, kun menin kylppäriin toimilleni, kissa seurasi aina perässäni. Ruoka-aikaan hän istui taas pöydän kulmalle aina samaan paikkaan, missä aamuisinkin aamukermansa joi. Uskomaton kissa hän oli.
Ihania hetkiä on onneksi jäänyt paljon muistoihin, joita on hyvä muistella. He antavat meille koko elämänsä ja silti jättävät meihin suuren loven sydämeen.
Elämän on kuitenkin jatkuttava ilman häntä ja toivon kaikille kohtalotovereille samaa jaksamista taas huomiseen ja tähän päivään.
Kertomasi kosketti minua syvästi. Viivi rakasti possunlihaa, aamuisin tuli aina keittiöön jotta saisi pienen herkkupalan, myös kun tulin kotiin töistä, hän seurasi heti minua keittiöön. Ovelle hän tuli vastaan häntäänsä heiluttaen kuin koira, iloitsi saapumisestani. Ei kuitenkaan enää tällä viimeisellä viikollaan, ei pyytänyt enää aamuisin ruokaa, tosin vielä ti-iltna ja ke-aamuna söi ahnaasti possua, jota tarjoilin molemmille kissoilleni kerran viikossa. Sen jälkeen Viivi ei enää syönyt maanpäällisiä herkkuja, vaan saa nyt possunlihaa taivaallisilta ylimmiltä kissan ruokkijoilta.
Talvisin Viivi makasi lämpimän patterin alla kyljellään, kuin tassujaan lämmitellen. Kesäisin kuljettiin valjaissa ulkona ja syötiin ruohoa ja kellisteltiin auringossa, lempipuuhaa.
Sanomalehdn alla makoilu ja rapistelu oli mieleistä, samoin tapahtumien tarkkailu pienen matkan päästä, ja voi ne kärpäset ja pikkuitikat, ne saivat kyytiä sisällä.
Autolla matkustaminen oli Viivin lempipuuhaa. Ensin häkissä, sitten mamman sylissä etupenkillä (tiedä, laitonta) mutta Viiville tärkeää. Viimeiset reissut tosin päättyivät oksenteluu, joten kunto oli jo aikas huono, vaikka muuten ihana Viivimme tsemppasikin loppuun asti..
käy vielä moneen otteeseen molemmat ja moni muukin tänne suruja kokeneet kissanomistajat. Se eläin on kuitenkin meille kissaihmisille vuosien saatossa tullut niin läheiseksi ja rakkaaksi, että ei sitä hetkessä voi unohtaa ja pyyhkiä pois päiväjärjestyksestä.
Usealle se poismennyt kissa saattaa olla paljon läheisempi kuin ihminen, vaikka se varmaan tuntuu joistakin oudolta tavalta ajatella.
Kissa yleensä on niin pyyteetön, ei osaa kiukutella ja aina on niin tyytväinen ja hyvätuulinen, kun vaan hänestä hyvä huoli pidetään ja kyllä sen heti palkitsee omistajalleen käpertyen kainaloon tms. Kun itse surettaa jokin asia, kuin nyt tässä omassakin tapauksessa, niin kyllä muut kissat vaistoaa hyvin herkästi, että "äidillä" on nyt jotain murhetta sydämellä.
Jaksamista sinulle ja muistele sinä Viiviä ja minä Lottaa.
Olet ollut ihanan kissan omistaja. Syvin osanottoni - ymmärrän hyvin, että lemmikin menettäminen on järkyttävää!
Meillä on on ollut 2o v:ksi elänyt kissa ja 14 v. KOIRA, kultainenen noutaja. Kolmikosta on jäljellä 16 v. kisuli - yhden päivän ikäisestä tyttäemme taskussa kasvattu. Kisu on kuin ihminen, ei edes mau,puhuu omaa kieltään, nukkuu aina ihmisen rinnuksilla, kävi joka päivä lenkillä koiraMME KANSSA YLI KYMMENEN VUOTTA (TIETENKIN ILMAN HIHNAA).Muutama päivä sitten rakkaalla kisullamme havaittiin kuonokasvain. Sen sanottiin olevan todennäköisesti pahan-laatuinen ja agressiivinen. Olen täysin epätoivoinen - kisu syö kuin hevonen ja on täynnä energiaa. Edesmenneiden lemmikkimemme lopettaminen oli todelle traumaattista. Mitä tehdä joukon viimeiselle, johon olemme äärettömän kiintyneitä.
on tuskallista. Vaikka olen haudannut isäni kaksi vuotta sitten, tämän vuoksi olen itkenyt enemmän.. Eilen rakas Viivi-kissamme jouduttiin lopettamaan löytyneen kasvaimen vuoksi. Hän oli sairastunut yli vuoden munuaisiaan, jotka molemmat olivat kehnossa kunnossa. Leikkaus ei olisi enää auttanut, vaan pitkittänyt kärsimystä.
Tiesin jo, kun lähdimme Porvoosta kohti Helsingin kissaklinikkaa, ettei rakas Viivimme tule takaisin. Hänen asentonsa ja parin päivän syömättömyys sekä poissaolevaisuus kertoivat kaiken, vaikka toivoimme parempaa.
Viivi sai nukahtaa syliini, ikiuneen, ja voi sitä itkua ennen sitä, silloin ja nyt..ikinä en tätä unohda, Viivi oli 6,5 v esikoiskissani, nyt kissaenkelini. Uurnan saamme kotiin kolmen viikon päästä.
Vaikka päätös on vaikea, se pitää miettiä kissan kannalta parhaaksi..Kaikille vaikeassa tilanteessa oleville lämpimät ajatukset...
Mirri-kissa on 19-vuotias kolli. Veljeni toi sen kun olin 3-vuotias. Ajan myötä siitä kasvoi minulle pikkuveli. Veljeni kissa se tietysti alunperin on, mutta se jäi vanhemmilleni kun veljeni muutti pois kotoa. Itse jäin vielä silloin kotiin asumaan ja asuinkin vielä seuraavat 15 vuotta.
Myöhemmin kotoa pois muutettuani hommattiin poikaystävän kanssa 3 kissaa kun en voinut Mirriä ottaa sisäkissaksi meille.
Nyt Mirrille on tullut lopetusuhka.
Vanhempani eivät ole kovin kissaihmisiä ja haluaisivat jo eroon kissavanhuksesta, samoin veljeni - mutta kissa on yleisesti täysin terve! Tietysti on vanhuuden oireita, mutta niinhän on ihmisilläkin eikä niitä silti lopeteta... Toki ymmärrän vanhempiani, jotka ovat jo melko vanhoja eivätkä jaksaisi enää kauaa kissaa hoitaakaan, eikä tuon ikäistä kissaa voi enää minnekään muuallekaan laittaa asumaan - ulkokissakin kun on vielä. Ja veljeni vaimo on pahasti allerginen kaikille karvaisille...
Itse ottaisin Mirrin siipieni suojaan saman tien jos vaan siihen olisi mahdollisuus.
Voisiko joku kertoa ideoita miten pitäisi tämän asian kanssa edetä?
Jos asiat menee niin että Mirri täytyy lopettaa, voiko eläinlääkärin pyytää kotiin?
Olisin tosi kiitollinen jos joku vastaisi...
Surettaa.
meidän kissa on nyt 18, kohta 19. sillä on jotain vikaa ollut munuaisissa ja isäni sanoi että se pitäisi lopettaa pian ettei se joutuisi kärsimään. kissamme on ollut meillä jo ennen kuin synnyin ja se on ollut minulle kovin rakas. en haluaisi luopua siitä ikinä
Jatkan nyt tähän samaan viestiin.... eli meillä on tuollainen pelastettu uroskissa, leikattu. Ollut talossa noin viisi vuotta ja pissinyt sisälle nyt noin reilu 3 vuotta. Jos tarvitsisi johonkin tuo pissaamisen alku yhdistää, niin alkoi siitä, että pääso vanhassa rivitaloasunnossamme livahtamaan muutaman kerran karkuteille lähimetsään, koskaan ei lähtenyt kauas. Mutta siitä asti on jatkunut enemmän ja vähemmän sisälle päästely.
Wc pidetään puhtaana, pyritään siivoamaan päivittäin. Muutettiin vajaa vuosi sitten uuteen omakotitaloon, vielä enemmän maalle kuin missä aiemmin asuttiin. Täällä onnistui tuuletusikkunoista karkaamaan muutamaan kertaan ja nyt ei pitäisi sisällä enään mikään ja samaa tahtia lätäköt on lisääntynyt, on siis päivittäistä ja useita lätäköitä. Pissaa sähköjohdot, kassit, vaatteet, kaikki matot, sitä on valunut listojen väliin ym ym... ja nyt rupeaa mammalla olemaan hermo lopussa.
Tänään nassahti päässä sen verran että tein päätöksen, että joko keksin asiaan jonkun ratkaisun hyvinkin nopeasti tai sitten haen Ville-herrallemme uuden kodin jostain maalta, jossa saa vaellella vapaana (täällä se ei onnistu eräiden naapureiden kissavihasta johtuen) tai sitten päätyy raasu piikille, joka olisi kaikkein kauhein kohtalo, mutta jotain täytyy tapahtua.
Kissa elää todella herroiksi talossa, luulee todellakin omistavansa tämän sekä meidät. Ruokinta ei ole muuttunut ja on hyvää. Hiekka paakkuuntuvaa Raimbown hiekkaa. Luonteeltaan ihan mahdottoman kiltti ja lapsirakas.
Käytössä on nyt ollut klorite, sitruuna Andy, etikka sekä vanha kunnon suihkupullo. Vaan ei mitään rajaa ole enään pissimisessä.
Auttakaa nyt hyvät ihmiset, ettei tarvi vetää nappia omaan ottaan.....
Tiedän tunteen. :( Meidän kissa lopetetaan tänään 2.10 se taitaa vaan nyt olla ainoa paras juttu meijän kisulle, ei tarvi enää kärsiä. Kissa jo 20-vuotias.. Ei jaksa katti liikkua, takajalatkin jo halvaantunut :( Ensikerta minulle kun lemmikistä luovun.. koko elämän on ollu mun elämässä. Jos rakastaa oikeesti lemmikkiään, pitää siitä oppia luopumaan.
minulla on juuri sama vaihe meneillään kuin teillä . kissallani oli pernassa syöpä ja se oli lopetettava. kauhea on ikävä ja itkua tulee vähän väliä . kissani on haudattu leikkimökkimme taakse ja siellä on kisulla paras nyt olla ei ole kipuja ja saa levätä rauhassa . Kissani meni ihan vain viikon sisässä hyvin kurjan näköiseksi ,ei syönyt ja vain nukkui . eikä reagoinut ihmisiin tai koiraan millään tavoin niimpä veimme sen päivystävälle lääkärille ja siellä lääkäri totesi syövän . kissa ultraääni kuvattiin ja syöpä patti oli vuotanut verta sisälle kissaa . kissani ei ollut edes vanha toisaaltaan kissan normaaliin ikään verrattuna 9 - vuotias . :(