Olen jo pidemmän aikaa joutunut pitämään ylläni siveysvyötä. Minulla on mittoihin valmistettu Neosteelin System, johon mieheni on hankkinut erikseen lukittavan anus-haittalevyn sekä vaginasauvan. Olen ollut vyössä nyt jo 7 kuukautta.
Koska vyö sallii ainoastaan pissaamisen on meillä kotona se käytäntö että yön saan olla ilman erillistä haittalevyä peräaukon kohdalla, joskus, mutta hyvin harvoin kokonaan ilman vyötä. Aamulla ennen töihin lähtöä käyn normaalisti WC:ssä ja sen jälkeen mieheni sulkee takapääni lukolla. Kun tulen töistä menen automaattisesti mieheni eteen ja lasken housut alas jolloin hän avaa haittalevyn ja pääsen taas vessaan. Näin olen jo tottunut olemaan eikä oikeastaan koskaan kakkahätä ole iskenyt keskellä työpäivää. Sellaista tilannetta varten minulla on erillisessä läpinäkyvässä kiinni liimatussa kotelossa avain, jonka avulla lukon saa auki jos on tosi hätä. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä ellei ole aivan pakko sillä rangaistukseni kotelon rikkomisesta ja turhasta avaamisesta on kova.
Perjantaisin minulla on kuitenkin toisenlaiset olot. On nimittäin yleinen rangaistuspäiväni jolloin saan vastata tuhmuuksista mitä olen viikon aikana sattunut tekemään. Tämä tapahtuu piiskauksella. Perjantain käytäntö on se että kun olen päässyt töstä kotiin ja mieheni on avannut vyötäni niin että pääsen kakalle, niin sen jälkeen menen automaattisesti olohuoneen nurkkaan joka on samalla puolella kuin TV. Tällöin tietenkin joudun jo jättämään housut nilkkoihin tai vetämään hameen ylös. Yleensä joudun pohtimaan tuhmuuksiani nurkassa pylly paljaana, siveysvyö näkyvillä ja asennossa seisomalla puolisen tuntia tai joskus hieman pidempään samalla aikaa kun mieheni katselee TV:tä.
Kolme viikkoa sitten perjantaina sattui seuraavaa. Olin seissyt nurkassa jo jonkin aikaa kunnes mieheni sanoi "Tänne sieltä nurkasta... ja hae piiska!". "Muistatkos kun viikolla tiputit tomaattiketsuppia just ostettuun paitaas?" hän jatkoi. "Muistan" sanoin minä hiljaa. "Se paita makso 35 euroa!" hän sanoi ja jatkoi että "Ei tässä ole varaa pilata tuliterän uusia vaatteita.. ..Nyt on kuule niin että perinteisen persuksen piiskauksen sijaan saat piiskaa tisseilles niin opit että ryntäisiin ei kaadeta mitään sooseja!.. ..niin että tissit esiin sitä!". Minä sopersin jotain siinä hiljaa ja komento kuului että "Tissit esiin ja heti!". Nostin t-paitaani ylös ja pullautin rintani liivien yläkautta vapaksi. Minulla on suuret, DD-kokoiset rinnat, joten ne jäivät liivien päälle roikkumaan hieman huonosti. Mieheni otti vuoronperään toisen rinnan nännistä kiinni ja kiskaisi samalla toisella kädellä liiviä alaspäin sekä veti nännistä ylös. "Auh!" kiljaisin ja käännyin poispäin. "Tästä niskottelusta saat nyt muistutukseksi 20 lyöntiä molempiin tisseihis!" sanoi mieheni ja läväytti samantien oikealla kädellään rintaani sivulta niin että kuului läsäys ja heilahdin kokonaan sivuun. "Ai saatana, älä..." sanoin ja mieheni heti perään että "Täällä ei kuule kiroilla, tuosta saat sitten perseelles lisää.. ..kädet ylös niskan taakse ja seiso suorana!". Sitten lävähti taas, nyt hän löi vasemmalla kädellään alakautta niin että tissini muljahti ja osui hieman leukaani. Hitto kun sattui ajattelin ja yritin pysyä hiljaa kun tiesin että valitus vaan pahentaa asiaa. Neljän lyönnin jälkeen mieheni sanoi "Paita pois ja liivit kans.. ..ja nyt otat sellaisen etunojan että nuo sun lollos roikkuu kunnolla." Riisuin paitani ja menin etunojaan. Suuret rintani roikkuivat nyt säkkimäisesti vapaana alaviistoon. Mieheni kyykistyi alleni ja alkoi läimiä tissejäni molemmilta puolilta. Rintani heilahtelivat iskujen tahdissa joka suuntaan. Kun 15 iskua molempiin oli täynnä hän komensi minut ylös. "Eihän nuo edes punota" hän sanoi ja käski "Nyt tuonne keittiön pöydän eteen niin että tissis makaa pöydällä!". Mumisin jotain ja menin kiltisti keittiöön, kumarruin pöytää kohti mutta asettuminen siihen rinnat pöydällä ei ollutkaan kovin helppoa. Jouduin menemään lähes polvilleni mutta pöytä oli kuitenkin niin korkealla että en päässyt täysin tukemaan itseäni lattiaa vasten. Tässä vaiheessa asentoni oli sen verran erikoinen että tunsin siveysvyöni sisällä olevan tekopeniksen painavan pillussani. Se painoi kummallisella tavalla edestä suoraan klitorikseeni ja perältä anukseeni. Itseasiassa tunne oli samalla epämiellyttävä mutta myös kiihoittava. Tunsin että kostuin pillusta hetkessä. Tissini makasivat pöydällä kuin rintasyöpäseulonnassa telineellä ennen litistystä. Mieheni otti rottinkipiiskan ja sanoi "Kädet niskan taakse, nyt tulee loput". Ja sitten läpsähti hetkessä loput 5 lyöntiä kumpaankin rintaan niin että jokaisesta lyönnistä jäi pitkä punainen juova nännien yläpuolelle. Tässä vaiheessa olin melkein itku kurkussa. Onneksi se loppui nyt ajattelin. Mieheni oli kuitenkin eri mieltä. Hän avasi siveysvyöni lukot ja kiskaisi vyön alas niin että pillussani oleva tappi muljahti ulos kovalla "läts-plums" äänellä. "Mitäs helvettiä, täällähän on aivan märkää" hän sanoi. "Akka käy kuumana vaikka pitäis kärsiä. Nyt siihen keskelle lattiaa niin saadaan tää kiroiluosuus kanssa hoidettua. Kädet nilkkoihin kiinni ja levitä haara-asentoas." hän komensi. "Ei enää" sanoin ja yritin tarjota panoa. Mieheni ei kuitenkaan suostunut ja jouduin kumartumaan. "20 raippaa takalistoon" hän sanoi ja sitten alkoi lävähdellä tasaiseen tahtiin. Viimeisten lyöntien tullessa itkin jo ja kun mieheni lopetti hän tuli yllättäen rajusti sisääni. En ollut lainkaan älynnyt että hänellä oli jo muna esillä ja kivikovana. Ongelma on se että siinä asennossa rintani roikkuivat näkökenttäni edessä niin että en ollenkaan nähnyt jalkojen välistä mitä hän siellä puuhasi. Hän nai minua tosi rajusti ja melko nopeasti häneltä alkoikin lasti lähteä. Itse olin juuri saanut itkuni tasaantumaan kun tunne muuttui orgasmin tuloksi. Ei mennyt kovin kauaa kun hän laski satsin sisääni ja juuri kun luulin että minä en ehdi mukaan niin minulta tuli myös. Rukoilin itkuisella äänelläni että "Pidä se siellä, pidä se siellä..." ja sitten menin aivan hervottomaksi.
Hetken huohotimme paikoillamme kunnes mieheni veti jo kutistuneen kyrpänsä pois sisältäni ja heti hän sanoi että "Jos nyt nuolet mulkun puhtaaksi niin pääset pùolen tunnin jälkinurkalla ja saat olla ilman siveysvyötä aamuun saakka". Tein työtä käskettyä ja kun muna oli puhdas jouduin nurkkaan vielä puoleksi tunniksi. Nurkassa olon jälkeen mieheni totesi "Nyt on sitten niin että tässä talossa on uudet säännöt. Tästä lähtien olet kotona tissit paljaana niin ei tarvi aina olla ostamassa uusia paitoja ketsuppitahrojen takia. Nyt saat mennä pesemään pillus".
Olen nyt ollut kolme viikkoa rinnat paljaina aina kun olen kotona. Teen sen nykyään automaattisesti heti kun tulen ovesta sisään. Vaihdan paitaa, otan rinnat esiin ja menen mieheni luo ja lasken housut alas jotta hän saa lukon auki anuksen kohdalta, menen tarpeilleni ja aina perjantaisin jatkan matkaani suoraan nurkkaan. Uudet säännöt ovat säästäneet hieman persustani, nimittäin nykyään piiskaa tulee riippuen tuhmuudesta myös tisseille. Siveysvyö minulta otetaan pois päältä viikonloppuisin ainoastaan kun olen ollut kiltisti tai jos mieheni haluaa panna minua sekä maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin kun mieheni ajaa pillu- ja perskarvani pois. Tämä tapahtuu selällään maaten jalat levällään edestä ja konttausasennossa takaapäin keskellä ruokapöytää. Ajon jälkeen saan mennä suihkuun ja mieheni pesee pilluni kunnolla mutta silloin olen käsiraudoissa kädet taakse sidottuina jotta en pääse itse lainkaan hiplaamaan itseäni. Muilloin käyn suihkussa siveysvyö päällä. Nyt olen joutunut ostamaan muutamia hyvin avonaisia paitoja että saan tissini esiin paidan kauluksesta ja olen myös joutunut tekemään osasta rintaliiveistäni puolikuppimallisia leikkaamalla yläosan pitsin pois, jotta nännit ovat aina näkyvillä. Muutamaan t-paitaan olen tehnyt kaksi reikää joista rinnat saa helposti esiin. Tuosta kotitekoisesta keinosta mieheni pitää paljon, sillä siinä rintani roikkuvat ja heiluvat kävellessä täysin vapaana paidan ulkopuolella. Harmi kun meille isorintaisille ei löydy kunnollisia puolikuppiliivejä pornokaupasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.