Huomio

Miksi tuhnut ovat äärimmäisen katkeria juuri cccp-cubicissa asuville tuulareille? Ok-asujille heillä ei juurikaan ole kaunaa, mutta jostain kumman syystä juuri cccp-cubic tuularit saavat tuhnun pulssin nousemaan atmosfääreihin. Päivän kysymys kuuluukin, mikä on katkeruuden alkulähde?
7340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...sen Ted Nugent aikoinaan lauloin julki, että "dog eat dog"

Äänestä
  • ...veisu on "THUNDER THIGHS"

    Äänestä

porukkaa arvossa siksi, koska he kuuluvat siihen massaan (sopulilaumaan), jota valtiovalta ryöstää ja jonka kaikki "rikastumisyritykset" on jo ennalta tuhoon tuomittuja. He eivät kuulu omistusasuntoon, koska omistusasujalla pitää olla paljon rahaa eikä paljon velkaa.

Omakotitalon ostamisen jotenkin ymmärrän vaikka kohtuullisella velkarahallakin, kunhan ei yritä tunkea itseään sellaisille alueille, joihin ei kerta kaikkiaan rahkeet riitä. Jos on työtä ja tulevaisuutta odotettavissa jossain kasvukeskuksien ulkopuolella, vaikka vähän kauempanakin, on ihan ymmärrettävää, jos sijoittaa omakotitaloon. Sehän on kuitenkin omakotitalo eikä vain jotkut betoniseinät "linnunpöntössä", jotka velkaomistamalla sitoutuu pitämään kolhoosimaisesti kunnossa...

Itsekin olen asunut koko nuoruuteni omakotitalossa ja se asumismuoto on sentään jotakin aivan muuta kuin "homeisessa linnunpöntössä" kököttäminen...

Äänestä
  • vaan siitä että mistä katkeruus pulppuaa, on tainnut joku cubix pistää sua pahasti turpaan koulussa tai jotain?

    Äänestä

  • ei ollut arvostamisesta kirjoitti:

    vaan siitä että mistä katkeruus pulppuaa, on tainnut joku cubix pistää sua pahasti turpaan koulussa tai jotain?

    katkeruutta niitä sopuleita kohtaan voisi kenelläkään olla? Sielläpä inisköön katkerana homeluukuissaan.

    Ja ininä senkuin vahvistuu ja muuttunee kohtapuolin avoimeksi itkuksi. Samoin vahvistuu se pihamaalta kuuluva puskutraktorin ääni...

    Äänestä

  • hemmetin kirjoitti:

    cubix on pannu pataan tätä hyypiöö kuolussa ja pahasti. Oletko kenties koulukiusauksen uhri? Kyykyttikö cubix sinua? Syötkö loppuelämäsi mielialalääkkeitä? Auttaako purkautumisesi tällä palstalla henkistä tilaasi? Itkuraivareille aina ja iänkaikkisesti klap klap klap.

    Äänestä

  • upposi kirjoitti:

    noin koville tuo nyky-cubixin kohtalo? Lahoaako jo nurkat cubicissa...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuomio... kirjoitti:

Miksi tuhnut ovat äärimmäisen katkeria juuri cccp-cubicissa asuville tuulareille? Ok-asujille heillä ei juurikaan ole kaunaa, mutta jostain kumman syystä juuri cccp-cubic tuularit saavat tuhnun pulssin nousemaan atmosfääreihin. Päivän kysymys kuuluukin, mikä on katkeruuden alkulähde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu