lapsellesi ns. pakko pullaa?
Onko
koulu ?
5496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kummallekkaan..
Esikoisemme on sellainen jalat korkealla ilmasta oleva, tuleva taiteilija jonka mielestä koulu on todella pakkopullaa. Yksi luokka on jo kerrattu ja pahalta näyttää tämä nykyinen 3 luokkakin. Läksyjä ei ole "koskaan" ja äsken ope soitti ja kertoi pitävänsä pojan koulun jälkeen tekemässä rästitehtäviä. Kokeista saa kyllä yllättävän hyviä numeroita vaikka koulun eteen ei tee mitään.
Keskimmäinen on innokas ekaluokkalainen jonka mielestä läksyjä on aivan liian vähän. Ja tekeekin esim. matikasta joka päivä extra-tehtäviä. Osaa lukea ja kirjoittaa, ohittaa kohta kirjoitustaidossa isonveljen. Nauttii koulusta ja kaiken uuden oppimisesta. Liekö sukupuolella vaikutusta, sillä hän on tyttö.
Nuorimmainen on vielä kotona ja vahvasti ilmoittanut, ettei mene ikinä kouluun. Saa nähdä kuinka pojan käy!
POIKA KYLLÄ MIELELLÄÄN AINA KOULUUN LÄHTEE, MUTTA NE LÄKSYT!!! ...NE SITÄ PAKKOPULLAA VASTA OVATKIN.
TUNTUU ETTÄ OSAISI KYLLÄ MUTTA EI VIITSI/JAKSA.
JA KOKEISIIN LUKU VASTA KAUHEAA ONKIN. HARVA SE PÄIVÄ MENEE TAPPELUKSI, MUTTA SEN OLEN SELVÄKSI TEHNYT ETTÄ JOS EI LÄKSYT OLE TEHTY, NIIN MINNEKÄÄN EI MENNÄ EIKÄ PLEIKKARILLA PELAILLA. KAIPA TUO JOSSAKIN VAIHEESSA ITSE YMMÄRTÄÄ LUKEMISEN TÄRKEYDEN.. EHKÄ..
kuin että aamulla aikainen herätys, ja siteen pitäs vääntäytyä kouluun. Eihän sinne kiva oo aina mennä, mutta kun ajattelee, että siitä on tulevaisuudessa hyötyä, niin meneehän tuo. Toisaalta, kun on kivoja opettajia, niin se on hauskempaa.
Olen nyt kuudennella.
Meillä kaksi poikaa, tokaluokkalainen ja viidesluokkalainen. Molemmat pitävät koulunkäynnistä ja oikeastaan kaikesta, mitä siellä tehdään.
Pitävät pojat myös lomista ja odottavat niitä kovasti. Että ihan ovat normaaleja lapsia.
Ehkäpä se koulunkäyntimyönteisyys tulee osittain kotoa. Me järjestämme juhlat, kun on syksyn ensimmäinen koulupäivä. Ihaillaan sitten vuoden varrella kaikkea, mitä pojat ovat oppineet. Ja keskustellaan siitä, mitä hyötyä koulunkäynnistä on.
Pojat ovat myös ikänsä nähneet, että äiti opiskelee. Se on kaiketi sitten osa normaalia elämää, eikä mikään poikkeus tai pakkopulla.
Kouluruokakaan ei ole pakkopullaa (heh). Joskus on hyvää ruokaa ja joskus ei. Samoin on kotona. Pojat päättivät viime viikolla pyrkiä Guinnesin ennätystenkirjaan siinä, miten monta kertaa ovat hakeneet koulun ruokalassa lisää ruokaa. Huh huh!