vauvasta tullut

meillä vauva 4,5 kk on jotenkin nykyään vähän arempi kuin ennen. käydään lähes päivittäin ulkona (säävaraus) ja usein kaupassa, missä myös usein sylissä kun ei vaunuissa halua olla. Näin näkee myös muuta elämää kuin vain kodin ympäristön. Silti tuossa yhtenä päivänäkin äitini kävi meillä ja vauva kaksi kertaa häntä säikähti niin että rupesi itkemään. samoin neuvolassa kokoajan vaan itki (sitä en kyllä ihmettele kun ilman vaatteita oudossa paikassa). Imuriakin on ruennut säikkymään enemmän.

Onko tämä jotain ikään liittyvää vai mistäköhän voi johtua? Vai voiko vierastamiseen liittyä tuommoiset säikkymisetkin (myös mm imurin)?
2312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei.

Meillä tyttö 4 kk vierastaa. Alkoi vierastamaan reilun 3 kk iässä eikä ole vielä oikein mennyt ohi. Viime viikonloppuna vierasti kumpaakin pappaa ja noin 3 viikkoa sitten olimme kaverilla kylässä kun vauva alkoi vierastamaan paikkaa. Katsoi lattialla ensin ihmeissään ympärille ja sitten pääsi parku.

Eli ihan normaalia on.

Äänestä

Meillä alkoi vajaa kolmekuisena tyttö vierastaa ja siinä samalla alkoi myös pelätä outoja asioita, kuten sadeasuisia ihmisiä tms. Ihan normaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä arempi kirjoitti:

meillä vauva 4,5 kk on jotenkin nykyään vähän arempi kuin ennen. käydään lähes päivittäin ulkona (säävaraus) ja usein kaupassa, missä myös usein sylissä kun ei vaunuissa halua olla. Näin näkee myös muuta elämää kuin vain kodin ympäristön. Silti tuossa yhtenä päivänäkin äitini kävi meillä ja vauva kaksi kertaa häntä säikähti niin että rupesi itkemään. samoin neuvolassa kokoajan vaan itki (sitä en kyllä ihmettele kun ilman vaatteita oudossa paikassa). Imuriakin on ruennut säikkymään enemmän.

Onko tämä jotain ikään liittyvää vai mistäköhän voi johtua? Vai voiko vierastamiseen liittyä tuommoiset säikkymisetkin (myös mm imurin)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu