Huomasin sen, varmistin kalenterista..järkytyin....olen 3-kymppinen!!
Siis varhaiskeski-ikäinen aikuinen... mutta minusta ei tunnu siltä. Katson ikäisiäni kaupassa perheen kanssa, tapaan heitä uusissa taloissaan lähiöiden omakoti-alueilla ja tulen yhä enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, etten halua tuota.
Paras nuoruudenaikainen ystäväni puhuu työstään, kotitalon remontin kustannuksista, lainan lyhennyksistä ja 2-vuotiaasta ripuloivasta tytöstään. Toivottavasti naamani ei näytä sitä mitä ajattelen.
Tunnen suurta häpeää ja suuttumusta siitä, että tuo paras kaverini on muuttunut mainosten perheenisäksi haaveineen uudesta autosta ja kerran vuoteen tehtävästä etelänmatkasta perheen kanssa. Joku on kidnapannut sen ja ladannut pään täyteen normaalielämän mahdollistavia mömmöjä.
Meidän kaikkien piti olla jotain muuta. Kiertää mailmaa vapaina perheellisten kahleista, vapaana oppimaan ja kokemaan jotain, elämään satumaisen erilaisia päiviä elämän paratiisissa.
Mitä tapahtui?
Jäin elämään noiden yhteisten haaveiden kanssa, joita toteutan nyt oman elämäni naisen kanssa. Hänkin näet halusi vain elää....
Siis varhaiskeski-ikäinen aikuinen... mutta minusta ei tunnu siltä. Katson ikäisiäni kaupassa perheen kanssa, tapaan heitä uusissa taloissaan lähiöiden omakoti-alueilla ja tulen yhä enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, etten halua tuota.
Paras nuoruudenaikainen ystäväni puhuu työstään, kotitalon remontin kustannuksista, lainan lyhennyksistä ja 2-vuotiaasta ripuloivasta tytöstään. Toivottavasti naamani ei näytä sitä mitä ajattelen.
Tunnen suurta häpeää ja suuttumusta siitä, että tuo paras kaverini on muuttunut mainosten perheenisäksi haaveineen uudesta autosta ja kerran vuoteen tehtävästä etelänmatkasta perheen kanssa. Joku on kidnapannut sen ja ladannut pään täyteen normaalielämän mahdollistavia mömmöjä.
Meidän kaikkien piti olla jotain muuta. Kiertää mailmaa vapaina perheellisten kahleista, vapaana oppimaan ja kokemaan jotain, elämään satumaisen erilaisia päiviä elämän paratiisissa.
Mitä tapahtui?
Jäin elämään noiden yhteisten haaveiden kanssa, joita toteutan nyt oman elämäni naisen kanssa. Hänkin näet halusi vain elää....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kolmekymppinen on vielä oikeasti helvetin nuori ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Se on omaa tyhmyyttään, jos on lykännyt maailmaan kakaroita tai kahlinnut itsensä jättiveloilla. Ellei sitten ole niin perhekeskeinen ja sitä oikeasti jo kolmenkympin täytettyään halua ja ole siihen valmis. Pitäisi ajatella, kuunnellaan sisäistä ääntä ja tunnetta myös.
Monen nykyajan kolmekymppiset, hyväkuntoiset sellaiset, näyttävätkin parikymppisiltä. Miksi kolmekymppinen ei nauttisi elämästään. Pitäisi olla koulutusta ja hyväpalkkainen duunikin jo hankittuna.
Olen hitusen yli 30, hyväkuntoinen; perhe on, hyväpalkkanen duuni, koulutusta löytyy yliopistotutkintoon asti, lapset murkkuiässä jo, mistään en ole jäänyt silti nuoruudessa paitsi, varmasti on edessä ihania vuosia, ja valoisa vanhuuskin. Mutta mitä tulevasta, elän tätä päivää - järki päässä, ei kädessä! Kaiken voi saada, jos haluaa. Ja olen muuten nainen - enkä mikään hiirulainen. Miksi elämän pitäsi olla stressiä - antakaa sen mennä omalla painollaan. Hymyilkää kilpaa elämän kanssa.
Kyllä samoihin ajatuksiin olen törmännyt. Oma tilanteeni heittää totaalisesti päälaelleen verrattuna muutamiin tuntemiini kolmekymppisiin. Monella ikäiselläni todellakin tuntuu olevan koko elämä tiukan kontrollin hallinnassa ja homma etenee...ja on tuntunut aina etenevän tarkan suunnitelman mukaisesti. Eli kolmekymppiä täytettyä monella tuntuu olevan omakotitalo, miehenmittainen laina, 1-2 työtä tuon lainan maksuun, 1-2 tenavaa, autot ja muu kulissi kunnossa.
Itse olen aikoinani ottanut varaslähdön... tiedän, ei kovin harkittua eikä viisasta toimintaa. Oli kulissit (vaikkakin taloudellisesti mitättömät)kunnossa ja kaikki. Monet jopa uskoivat niiden oikeellisuuteen ja "ikuiseen" parisuhteeseemme. Toisin kuitenkin kävi. Keväällä teimme vihdoin eropäätöksen 17 vuoden yhteiselon jälkeen.
Ei sillä, että asia surettaisi, vaan lähinnä tuli mieleen se, että yli kolmekymppisenäkin voi aloittaa täyden uudenlaisen elämän. Vähän kuin syntyisi uudelleen...tai havahtuisi unesta. Suunnitelmallisuudella tähän olotilaan on varmaan vaikea päästä tai sitä edes käsittää. Loppupelissä elämä on tässä ja nyt... Kuka sen hetken mitenkin haluaa käyttää, jokaisen oma valinta.
Otat vaan sen kalenterin kauniisiin käsiisi ja revit sen palasiksi. Jokainen on juuri sen ikäinen kun sisuksissa tuntuu ja sitäpaitsi keskimääräinen elinikä on noussut jo niin paljon että keski-ikä alkaa vasta, höm höm, 45-50 vuotiaana. Eikös se vanhin ollu nyt 110v et oikeestaa se keski-ikä alkaakin 55vuotiaana. Ehe ehe, no mut jos joskus meinaa ylipäätänsä tehä lapsia niin kyl se pitää naisena puuhata jo siin viim.40 vuotiaana, sitte on auttamtta myöhässä ja vanhemmiten voi kaduttaa. Miehethän voi tämänkin asian jättää nykyään ihan loppupeleihin, lastenvaunuja voi vaikka käyttää rollaattorina samalla. Säästyy rahaa ja sitten kuulokin on jo niin huino että lasten parkuminen ei enää haittaa niin paljoo. Joo ja säästää päivähoitomaksuissa kun on ite jo eläkkeellä. Kätevää vai mitä!
Miksi vanhemmiten voi kaduttaa. Niin siinä vaiheessako kun katsoo oman ikäisten päivittäistä rumbaa noiden pikku-hirviöiden kanssa. Tai siinä vaiheessa kun nää kasvaa isoiksi ja alkaa sylkeä päälle ja imuttaa huumehia. Niin, siinäkin vaiheessa voi vielä kaduttaa kun katsoo ensin ehtineiden lasten työntävän vanhuksensa surutta ankeisiin vanhustenkoteihin, huolehtimatta siitä kuinka nämä siellä voivat.
Niin, missä kohtaa se katumus iskee, tätä jään vain odottamaan....
Häpeää ja suuttumusta? Eikö ystäväsi siis ole onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä? Sinä et ehkä halua sitä, mutta moni muu ihminen voi ihan aidosti haluta. Ystävästäsi en kyllä tiedä. Joillekin ns. normaalielämä omakotialueella (itse en ainakaan oikeasti viihdy kerrostalossa ja lainaan menee ihan yhtä paljon kuin menisi vuokraankin eli sinänsä ei ole muuttanut mitään), lapsineen yms. ei ole mitään karseata elämää. Ja aika aikansa kutakin. Ehkä se ennen jostain tuntu kaukaiselta ja kauhealta ajatukselta, mutta nykyään haaveet ja toiveet ovat muuttuneet ja mitä elämältä haluaa ja tuntuu hyvältä.
Sinulla on lupa olla ja mennä vaikka loppuelämäsi ilman lapsia yms. Voihan se tietysti harmittaa, jos ei löydy saman henkisiä kavereita.
Nyt on heti hyvä muistaa että ikä on vain rivi numeroita.
Jokaisella on oma valinnan vapaus. Eikä pidäkkään mennä tekemään lapsia ja perustamaan perhettä jos se ei sovi. Pakko pullaa ja palloa jalkaan no thank´s.
Elä vapaana mutta älä erakoidu. Siinä olisi aika sopiva motto.