Meneekö teillä...

kaikki hermostuu,tai onhan niitä kadehdittavan pitkäjännitteisiä kaiken kestäviä äitejä olemassa.....en vaan yhtäkään satu tuntemaan ;) itsellänikin on paha tapa huutaa tai ainakin korottaa ääntäni(lapset 7kk ja 5v). aika nopeeta kuitenkin rauhotun ja selitän isommalle miksi huusin ja pienempi kun ei viä ymmärrä niin ...no toittavasti joskus ymmärtää :) omaa aikaa otan AINA kun voin ja kyllähän sillon hermostumis kynnyskin on korkeemmalla. Mutta älkää ottako stressiä asiasta,se on normaalia,en mäkään ota ;)

kyllähän kirjoitti:

kaikki hermostuu,tai onhan niitä kadehdittavan pitkäjännitteisiä kaiken kestäviä äitejä olemassa.....en vaan yhtäkään satu tuntemaan ;) itsellänikin on paha tapa huutaa tai ainakin korottaa ääntäni(lapset 7kk ja 5v). aika nopeeta kuitenkin rauhotun ja selitän isommalle miksi huusin ja pienempi kun ei viä ymmärrä niin ...no toittavasti joskus ymmärtää :) omaa aikaa otan AINA kun voin ja kyllähän sillon hermostumis kynnyskin on korkeemmalla. Mutta älkää ottako stressiä asiasta,se on normaalia,en mäkään ota ;)

niin kadehdittavan hyvähermoisia? Ehkä ennemminkin niitä, jotka ei uskalla tai kehtaa myöntää omaa inhimillisyyttään ja epätäydellisyyttään vanhempana.

Kyllä meillä kans menee hermot, lapsi 9 kk. Pienestä pitäen NIIIIIIIIIIIIIN vaativa tapaus. Siis jos itse olen itsepäinen, mun kans vielä voi tehdä kompromissin, mutta kun mieheni on sekin itsepäinen ja sen kans ei tehdä kompromisseja. Vauva parka ku on sit tullut sekä isään että äitiin, niin voit kuvitella, että on sitten oikeen TUPLAVAIKEA tapaus. Jopa mummunsa sanoo, että on melko mankuja nähnyt, mutta tämä meidän on yliveto ja vaatii hoitoa 24 h päivässä, ei hetkeä suostu yksin oleen.

Harva se päivä menee hermot ja parhaina useamminkin päivässä. On kyl sit väliin tosi enkelikin. Väliin ärähdän, ku sylkee ruuat silmille tai jos on vaikka 150 000 kertaa kieltänyt samasta asiasta (ymmärtää kyllä sanan ei, ei tarvi ku nimensä sanoa niin alkaa huutaan ja sätkiin) ja oikeen ku pinna palaa, niin jätän pinnasänkyynsä, ettei loukkaa itseään ja meen itse 5 min toiseen huoneeseen jäähylle. On kuitenkin sen verran lujatahtoinen pieni ihminen, että huudattamalla en ole koskaan hiljaiseksi saanut, kun itsellä palaa pinna ennen kuin saa esim. yksin nukahtamaan sänkyynsä. Onkin sit kehittänyt sellaisen on-off -systeemin, että raivot vedetään tarvittaessa napin painalluksella ja päälle voitonriemuinen hymy, että saipas taas tahtonsa läpi!

Meillä on sellanen tasanen kätisijä, joka marisee pikku hiljaa koko ajan, jos ei joku järjestä viihdykettä ja kauaa ei jaksa samasta asiasta kiinnostua. Aamusta kun aloittaa ja iltamyöhään yksin kuuntelet, kun ei ole tuttuja aikuisia samalla paikkakunnallakaan ja mies aina töissä, niin kyllä siinä kovilla on. Ennemmin kuitenkin tällainen kuin kauhean ujo ja arka lapsi.

niitäkään kirjoitti:

niin kadehdittavan hyvähermoisia? Ehkä ennemminkin niitä, jotka ei uskalla tai kehtaa myöntää omaa inhimillisyyttään ja epätäydellisyyttään vanhempana.

Kyllä meillä kans menee hermot, lapsi 9 kk. Pienestä pitäen NIIIIIIIIIIIIIN vaativa tapaus. Siis jos itse olen itsepäinen, mun kans vielä voi tehdä kompromissin, mutta kun mieheni on sekin itsepäinen ja sen kans ei tehdä kompromisseja. Vauva parka ku on sit tullut sekä isään että äitiin, niin voit kuvitella, että on sitten oikeen TUPLAVAIKEA tapaus. Jopa mummunsa sanoo, että on melko mankuja nähnyt, mutta tämä meidän on yliveto ja vaatii hoitoa 24 h päivässä, ei hetkeä suostu yksin oleen.

Harva se päivä menee hermot ja parhaina useamminkin päivässä. On kyl sit väliin tosi enkelikin. Väliin ärähdän, ku sylkee ruuat silmille tai jos on vaikka 150 000 kertaa kieltänyt samasta asiasta (ymmärtää kyllä sanan ei, ei tarvi ku nimensä sanoa niin alkaa huutaan ja sätkiin) ja oikeen ku pinna palaa, niin jätän pinnasänkyynsä, ettei loukkaa itseään ja meen itse 5 min toiseen huoneeseen jäähylle. On kuitenkin sen verran lujatahtoinen pieni ihminen, että huudattamalla en ole koskaan hiljaiseksi saanut, kun itsellä palaa pinna ennen kuin saa esim. yksin nukahtamaan sänkyynsä. Onkin sit kehittänyt sellaisen on-off -systeemin, että raivot vedetään tarvittaessa napin painalluksella ja päälle voitonriemuinen hymy, että saipas taas tahtonsa läpi!

Meillä on sellanen tasanen kätisijä, joka marisee pikku hiljaa koko ajan, jos ei joku järjestä viihdykettä ja kauaa ei jaksa samasta asiasta kiinnostua. Aamusta kun aloittaa ja iltamyöhään yksin kuuntelet, kun ei ole tuttuja aikuisia samalla paikkakunnallakaan ja mies aina töissä, niin kyllä siinä kovilla on. Ennemmin kuitenkin tällainen kuin kauhean ujo ja arka lapsi.

joo, ihan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut. Meillä on kanssa poika 8kk niin hirvee tempperamenttipesä ettei mitään rajaa. Ja toi joka asiasta kitiseminen ottaa välillä niiiiiiiiin päähän! Mikään ei ole hyvä, yksin ei voi olla lattialla hetkeäkään jne...

Ottaa aivolohkosta se kun päivä pitää heti aloittaa sillä kitinällä, aina pitää päivisin lähteä jonnekin kun kotona ei pää kummallakaan kestä olla vaan. Jopa pelkkä kauppareissu on meille tarpeen päivittäin.

kyllähän kirjoitti:

kaikki hermostuu,tai onhan niitä kadehdittavan pitkäjännitteisiä kaiken kestäviä äitejä olemassa.....en vaan yhtäkään satu tuntemaan ;) itsellänikin on paha tapa huutaa tai ainakin korottaa ääntäni(lapset 7kk ja 5v). aika nopeeta kuitenkin rauhotun ja selitän isommalle miksi huusin ja pienempi kun ei viä ymmärrä niin ...no toittavasti joskus ymmärtää :) omaa aikaa otan AINA kun voin ja kyllähän sillon hermostumis kynnyskin on korkeemmalla. Mutta älkää ottako stressiä asiasta,se on normaalia,en mäkään ota ;)

muistutan, että sopiva annos syyllisyyttä kuuluu hyvän kasvattajan ominaisuuksiin! ;)
Jos ei tunne mistään syyllisyyttä, ei voi muuttuakaan. Ja käsittääkseni kukaan meistä ei ole "valmis" tai "täydellinen" kasvattaja?

niitäkään kirjoitti:

niin kadehdittavan hyvähermoisia? Ehkä ennemminkin niitä, jotka ei uskalla tai kehtaa myöntää omaa inhimillisyyttään ja epätäydellisyyttään vanhempana.

Kyllä meillä kans menee hermot, lapsi 9 kk. Pienestä pitäen NIIIIIIIIIIIIIN vaativa tapaus. Siis jos itse olen itsepäinen, mun kans vielä voi tehdä kompromissin, mutta kun mieheni on sekin itsepäinen ja sen kans ei tehdä kompromisseja. Vauva parka ku on sit tullut sekä isään että äitiin, niin voit kuvitella, että on sitten oikeen TUPLAVAIKEA tapaus. Jopa mummunsa sanoo, että on melko mankuja nähnyt, mutta tämä meidän on yliveto ja vaatii hoitoa 24 h päivässä, ei hetkeä suostu yksin oleen.

Harva se päivä menee hermot ja parhaina useamminkin päivässä. On kyl sit väliin tosi enkelikin. Väliin ärähdän, ku sylkee ruuat silmille tai jos on vaikka 150 000 kertaa kieltänyt samasta asiasta (ymmärtää kyllä sanan ei, ei tarvi ku nimensä sanoa niin alkaa huutaan ja sätkiin) ja oikeen ku pinna palaa, niin jätän pinnasänkyynsä, ettei loukkaa itseään ja meen itse 5 min toiseen huoneeseen jäähylle. On kuitenkin sen verran lujatahtoinen pieni ihminen, että huudattamalla en ole koskaan hiljaiseksi saanut, kun itsellä palaa pinna ennen kuin saa esim. yksin nukahtamaan sänkyynsä. Onkin sit kehittänyt sellaisen on-off -systeemin, että raivot vedetään tarvittaessa napin painalluksella ja päälle voitonriemuinen hymy, että saipas taas tahtonsa läpi!

Meillä on sellanen tasanen kätisijä, joka marisee pikku hiljaa koko ajan, jos ei joku järjestä viihdykettä ja kauaa ei jaksa samasta asiasta kiinnostua. Aamusta kun aloittaa ja iltamyöhään yksin kuuntelet, kun ei ole tuttuja aikuisia samalla paikkakunnallakaan ja mies aina töissä, niin kyllä siinä kovilla on. Ennemmin kuitenkin tällainen kuin kauhean ujo ja arka lapsi.

Viimeinen lauseesi tuntui hiukan kurjalle ujon ja aran lapsen äidistä.. Vai olisiko kiva jos sinulle sanottaisiin, että mieluummin tälläinen rauhallinen ja fiksu lapsi kuin tuollainen ikuinen vinkuja ja marisija..?

Noh, itselläni on kokemusta molemmanlaisista lapsista ja osaan onneksi arvostaa molemmanlaisia persoonia! Meitä tarvitaan tähän maailmaan kaikenlaisia, olisi kiva jos aikuiset ihmiset sen ymmärtäisivät ja opettaisivat lapsilleenkin! Onkos se ihme, että on koulukiusaamista jos jo kotona on asenne, että ujot ja arat on jotenkin ei-toivottuja?

qtamo* kirjoitti:

Viimeinen lauseesi tuntui hiukan kurjalle ujon ja aran lapsen äidistä.. Vai olisiko kiva jos sinulle sanottaisiin, että mieluummin tälläinen rauhallinen ja fiksu lapsi kuin tuollainen ikuinen vinkuja ja marisija..?

Noh, itselläni on kokemusta molemmanlaisista lapsista ja osaan onneksi arvostaa molemmanlaisia persoonia! Meitä tarvitaan tähän maailmaan kaikenlaisia, olisi kiva jos aikuiset ihmiset sen ymmärtäisivät ja opettaisivat lapsilleenkin! Onkos se ihme, että on koulukiusaamista jos jo kotona on asenne, että ujot ja arat on jotenkin ei-toivottuja?

Ajattelen vain, että lapsi tämän päivän vaativassa maailmassa pärjää paremmin, kun tietää mitä tahtoo.