Sillan rakentamisessa haasteita

Big_Brother

Kuten jo varmaan luittekin SubTV:n sivuilta, Big Brother antoi asukkaille vinkin siitä, miten silta kannattaisi rakentaa. Koska asukkaiden kommenttien mukaan Mia oli kaikkein vähiten osallistunut sillanrakennusprojektiin, kutsui Big Brother Mian päiväkirjahuoneeseen saamaan lisäohjeita.

Mia sai katsella valmiin sillan kuvia yhden minuutin ajan, minkä jälkeen hän joutui kertomaan "rakennusinsinöörinä" muille, miten silta kuuluisi rakentaa.

Asukkaat yrittivät saada Mian selostuksesta selvää, mutta eivät täysin ymmärtäneet Mian kuvausta siitä, miten lankut kannattaisi loveta ja liittää toisiinsa. Lopulta kuitenkin Kari kokeili laitella lankkuja kuvauksen mukaisesti ja Mia sanoi, että "juuri noin ne pitää olla" - ja Jenni myös oivalsi, mistä on kysymys.

Jani kävi vielä kysymässä päiväkirjahuoneesta lisäohjeita. Lopulta Kari totesi, että koska lankkuja oli jo sahailtu melkoisesti, ei rakentaminen enää onnistu Big Brotherin vinkin mukaisesti vaan entisessä suunnitelmassa on pysyttävä.

Mitä luulette, epäonnistuuko sillanrakennustehtävä? Tällä hetkellä siltaa ei edes kukaan rakentele vaan ovat vetäytyneet ruokalevolle. Tosin nukkua ei saa. Jenni juuri sai huomautuksen Big Brotherilta kun makasi sohvalla silmät kiinni.

9

1732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Big_Brother
    • epäonnistuu

      jenni painostaa palaamaan omaan suunnitelmaansa!
      Eihän mäntyklapeista saa sitte edes tulitikkuja.

      • __mooses

        "jenni painostaa palaamaan omaan suunnitelmaansa!"

        juuri näin..kaki olisi tehnyt ohjeitten mukaisen..jenni jyräsi jälleen..


    • kaarlohan

      on sahannut lankut saunapuiksi!

    • Varmasti kellekkään ei tule mieleeen alkaa rakentamaan tuollaisella BB:n ajattelemalla tekniikalla ellei ole joskus aikaisemmin rakentanut tai läheltä nähnyt. On tuo sen verran erikoinen, vaikkakin varmasti nerokas ratkaisu.

      asukkaiden ratkaisu on kolmiosainen vähän tähän tyyliin http://www.produktori.com/kuvat/niveltikkaat1.jpg

      Eli kolme palaa suoria tikkaita liitetään toisiinsa loviliitoksin ja lisäksi sivuille on tulossa poikittaiset vinotuet sivuttain huojumista estämään. Sivutuetkin varmasti aika terpeelliset ovat, mutta enemmän olisin huolissani pitkittäisestä huojumisesta... Että rakennelma läsähtää kasaan pitkittäin kun ensimmäinen pääsee rakennelman päälle ja liitoksiin kohdistuu pitkittäistä voimaa tasolla edettäessä... Jonkinlainen vinotuki tason ja jalan väliin tarvittaisiin jäykistämään rakennetta. Siis niin että tuki, jalka ja taso muodostavat kolmion

      • koulumaailmasta tuttu

        Leonardo oli semmoinen keksintöjen mestari, peilikirjoittaja ja muitten hauskojen juttujen keksijä. Kiinalainen silta on tuttu juttu kaikille, jotka ovat historiaa lukeneet. Se on sitten tietty eri asia, osaako itse omin käsin toteuttaa vaikka olisi joskus kuvankin nähnyt.

        BB viittaakin sivuillaan aiheeseen tällä tavalla:

        "Tehtävässä on haettu alun perin Leonardo da Vincin kehittämään ideaan perustuvaa siltaa, jota on sittemmin kehitetty edelleen. Sitä kutsutaan myös "kiinalaiseksi sillaksi"."

        Toivotaan, että porukan oma tekemä idea kantaa. Kuten sanoit, niin se kolmiotukipuu olisi tarpeellinen, mutta miten sen voi laittaa, kun siinä on ne sementtiharkot välissä?


      • koulumaailmasta tuttu kirjoitti:

        Leonardo oli semmoinen keksintöjen mestari, peilikirjoittaja ja muitten hauskojen juttujen keksijä. Kiinalainen silta on tuttu juttu kaikille, jotka ovat historiaa lukeneet. Se on sitten tietty eri asia, osaako itse omin käsin toteuttaa vaikka olisi joskus kuvankin nähnyt.

        BB viittaakin sivuillaan aiheeseen tällä tavalla:

        "Tehtävässä on haettu alun perin Leonardo da Vincin kehittämään ideaan perustuvaa siltaa, jota on sittemmin kehitetty edelleen. Sitä kutsutaan myös "kiinalaiseksi sillaksi"."

        Toivotaan, että porukan oma tekemä idea kantaa. Kuten sanoit, niin se kolmiotukipuu olisi tarpeellinen, mutta miten sen voi laittaa, kun siinä on ne sementtiharkot välissä?

        Sellainen lyhyt tuki sinne kulmaan.. Esim vajaa metri, ja sen pitää olla molemmissa kulmissa kun ilman nauloja pelkällä loveamisella se kestää vain kulman pienenemistä, ei suurenemista. Jos tavaraa riittää niin kaikkiin neljään kulmaan mielellään.


    • Kaarlo myös

      Jennin ja Kaarlon takia silta tehdään niin kuin ne haluaa eivätkä ne suostu noudattaan BB;n ohjeita.

      Tarkempi kuvaus siitä subin sivuilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      210
      4421
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      130
      3739
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      295
      3251
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      19
      2054
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      189
      1566
    6. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      58
      1504
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      80
      1400
    8. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1282
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      104
      1125
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      73
      1097
    Aihe