BARF

Sellaista kyselisin, kun usein puhutaan, että sopiva määrä ruokaa olisi koiralla noin 2-3% painosta. Noin kaksitoista kiloisella siis vain noin 250g(2%). Kyseessä on siis vielä kasvava koira, joten onko tuo määrä oikeasti sopiva päiväannokseksi? Lihaisia luita olisi n. 60% ja kasviksia yms loput 40% (tai sitten 50/50 katosotaan nyt miten tämä tästä lähtee...) Tietty annosta kasvatetaan kun koirakin kasvaa, mutta kuulostaa hieman pieneltä tuo määrä.

Ja sitten noista soseista, että kannattaako niitä antaa siten, että esim. 1/3 on lihaa/sisäelimiä yms. ja 2/3 olisi kasviksia?
7520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No jaa, mulla syö 30-kiloinen leikattu suht aktiivinen koira 300-500g /pv, barfilla ollaan siis.
Ja neiti on ei ole mikään langanlaiha kuitenkaan, päinvastoin

Äänestä
  • Eipä se sitten olekaan niin kovin vähää, tuntui vaan siltä...

    Mistä muuten ostatte ruusunmarjauutetta?

    Äänestä

Meillä ei olla ikuna punnittu mitään ruokia, koirasta kyllä näkee sopivan annoskoon. Nämä laskennat ovat vain ja ainoastaan suuntaa antavia, ei kannnata ottaa paineita ;)

Meillä menee suhteet suunnilleen 50/50. Lihaa ja sosetta n. 25/25. Joka päivä en sosetta anna, eikä joka päivä anneta luitakaan, silloin menee vain erilaisia lihoja, kalaa tai sisäelimiä.
Koiralle ei ole niin tarkkaa, saako se päivittäin kaikki luut, lihat ja soseet ;)

Ruusunmarjauutteesta en ole kuullutkaan? Miksi et keräisi ruusunmarjoja suoraan pensaasta ja lisäisit soseen joukkoon? Talvenvaraksi jemma pakkaseen.

Äänestä
  • Eihän se aikuisella koiralla olekaan niin tarkaa, että saako se juuri sinä päivänä juuri sitä ja tota tiettyä, mutta nyt onkin kyseessä siis kasvava koira, pentu vielä.
    Nyt ollaan muutama päivä menty noilla ruokamäärillä ja hyvin on mennyt ja annoskoko näyttääkin olevan ihan ok. Toki sitä muutetaan kun koira kasvaa.

    Äänestä

  • Chiro kirjoitti:

    Eihän se aikuisella koiralla olekaan niin tarkaa, että saako se juuri sinä päivänä juuri sitä ja tota tiettyä, mutta nyt onkin kyseessä siis kasvava koira, pentu vielä.
    Nyt ollaan muutama päivä menty noilla ruokamäärillä ja hyvin on mennyt ja annoskoko näyttääkin olevan ihan ok. Toki sitä muutetaan kun koira kasvaa.

    Näin on myös meillä, kaksi vielä kasvavaa koiraa. Oletteisin kuitenkin, ettei koirasi ole aivan pieni pentu (12kg)?
    Kyllä koira saa kaiken tarvitsemansa ilman lihojen punnituksia tai jos ei joka päivä syökään täysin ruokaympyrän mukaisesti :)

    Äänestä

  • tillyh kirjoitti:

    Ei tämä mikään "jättiläis" rotu ole, mutta ikuisena tulee painamaan jotakuinkin 30kg, nyt ikää on hieman reilut 4kk.

    Eikä se ihan grammelleen joka päivä noita määriä syökään, määrät oli siinä nyt vain esimerkkinä kun tuntui jotenkin niin vähältä... mutta siis alkuun ollaan päästy ja hyvin menee!
    Nyt on vaan ainut pulma kun tuo tuntuu hotkivan nuo siivet! Vähän se hillitsi kun annettiin siivet jäisinä, mutta melkoisina palasina ne tuntuu alas menevän...

    Meillä on pentubarffattu siten että annoimme n 10% painosta ruokaa 8vko-6kk punnasimme viikoittain ja kun kasvamistahti on 700-1kg vko niin ruokamäärä on sopiva. Nyt penikka 10 kk ja syö noin 5% mukaan painosta. Aikuispaino on n.25 kg. Tällä hetkellä syö 660g luita ja 440g liha-kasvissosetta josta lihaa 40%. Kasvavalle on tärkeätä saada sitä kalsiumia, joten jos luiden määrä lasketaan liian pieneksi ja annetaan lihaa runsaasti, on vaarana liian vähäinen ca. saanti. Esimerkkinä naudan lihassa 100g on kalsiumia 7,6 mg ja fosforia 158 mg joten lihan kanssa kannattaa olla tarkkana. Käy katsomassa koirakoplan ruokintasivut, sieltä löytyy runsaasti tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Chiro kirjoitti:

Sellaista kyselisin, kun usein puhutaan, että sopiva määrä ruokaa olisi koiralla noin 2-3% painosta. Noin kaksitoista kiloisella siis vain noin 250g(2%). Kyseessä on siis vielä kasvava koira, joten onko tuo määrä oikeasti sopiva päiväannokseksi? Lihaisia luita olisi n. 60% ja kasviksia yms loput 40% (tai sitten 50/50 katosotaan nyt miten tämä tästä lähtee...) Tietty annosta kasvatetaan kun koirakin kasvaa, mutta kuulostaa hieman pieneltä tuo määrä.

Ja sitten noista soseista, että kannattaako niitä antaa siten, että esim. 1/3 on lihaa/sisäelimiä yms. ja 2/3 olisi kasviksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu