Jammun kanssa

Kertoi vapautuvansa kohta. Surkutteli, kun elämästään meni niin monta vuotta vankilassa istuessa. Kertoi tosin myös, että uusia suunnitelmia on lääkkeiden sumentama pääkoppa täynnä. Suunnitteli jättävänsä tropit vapauduttuaan pois, saadakseen järkensä leikkaamaan kuten ennenvanhaan.

No, myönnettäköön myös, että oli suunnitellut yhdessä Sanna Sillanpään kanssa avioon astumista ja karkaamista kuubaan. Ajatuksena oli ollut perustaa hotelli rikkaita turisteja varten. Jammu vaan ei paljoa voi nikkaroida tai nostella, kun nivustyrä vaivaa, eli Sannalle olisi jäänyt tämä remonttipuoli.

Kerron lisää, kun seuraavan kerran poikkeamme kahvilla.
0291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kahvilla. kirjoitti:

Kertoi vapautuvansa kohta. Surkutteli, kun elämästään meni niin monta vuotta vankilassa istuessa. Kertoi tosin myös, että uusia suunnitelmia on lääkkeiden sumentama pääkoppa täynnä. Suunnitteli jättävänsä tropit vapauduttuaan pois, saadakseen järkensä leikkaamaan kuten ennenvanhaan.

No, myönnettäköön myös, että oli suunnitellut yhdessä Sanna Sillanpään kanssa avioon astumista ja karkaamista kuubaan. Ajatuksena oli ollut perustaa hotelli rikkaita turisteja varten. Jammu vaan ei paljoa voi nikkaroida tai nostella, kun nivustyrä vaivaa, eli Sannalle olisi jäänyt tämä remonttipuoli.

Kerron lisää, kun seuraavan kerran poikkeamme kahvilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu