Pattayan tekemiset

Mitä kaikkea tekemistä Pattayalta löytyy vai onko siellä vain sitä tyttökauppaa?
102557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Lähinnä sitä "viikseen vetämistä" on!!

Äänestä

Tyttö-/poikakauppaa ei voi olla huomaamatta.
Mut on siellä muutakin rannat, vesipuisto, elokuvat, tosi hyvät ja edulliset ostosmahdollisuudet. Sukellusta, benjihyppyä, kartingia, krokotiilifarmi, temppelit, lähisaaret joille voi tehdä retkiä.

Äänestä
  • Siellä ei ole tätä masentavaa kaamosta. Lisäksi irtiotto suomalaisista (lomasuomalaiset eivät yleensä ole kaamossuomalaisia), kehä 1:n ruuhkasta, liukkaista pääkallokeleistä, riittäähän tätä.

    Kiva on päästä marraskuussa Paattijoel.

    Hyvä tapa täyttää päivänsä on sanoa ensimäisellä kyytikauppiaalle, what shall I do today?

    Äänestä

Taitaa tuo tyttökauppa kukoistaa koko maassa. Sinällään sääli, sillä maa on muilta puitteiltaan parhaimpia lomakohteita. Itse olen kanssa menossa Pattaylle joulukuussa ja itse kaipaisin tietoja ns. "normaaleista" baareista, mihin voi mennä viettään hauskaa iltaa ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Kellään tietoja???

Äänestä
  • Mikset sitten mene Turkkiin, lyhyempi matka ja ei pelkoa kiimaissta naisista kiusanasi.

    Äänestä

  • Itse kävin muutamassa suomipaarissa pattiksella ja missään en ole nähnyt yhtä junttimaista ja ennenkaikkea sisäänsulkeutunutta porukkaa kuin näissä paikoissa.Kulman takana oli toinen paikka, varmasti nuo 2 asiakasta olivat tyytyväisiä suureen huumaan, tilaa ainakin on.
    Eräässäkin paarissa kakkosella oli suomalaisia vaan niin omaa piiriä, ettei mitään asiaa jutteluun mukaan. Sama paikka mainostaa hyviä ruokia vaan samaa saa suomesta, miksi siellä syön suomalaista kun thaimaan ruoka on paljon parempaa.
    Kehotankin välttämään suomipaareja, pettymyksiä tulee vastaan, ellet peräti saa hävetä.

    Äänestä

  • no way kirjoitti:

    Itse kävin muutamassa suomipaarissa pattiksella ja missään en ole nähnyt yhtä junttimaista ja ennenkaikkea sisäänsulkeutunutta porukkaa kuin näissä paikoissa.Kulman takana oli toinen paikka, varmasti nuo 2 asiakasta olivat tyytyväisiä suureen huumaan, tilaa ainakin on.
    Eräässäkin paarissa kakkosella oli suomalaisia vaan niin omaa piiriä, ettei mitään asiaa jutteluun mukaan. Sama paikka mainostaa hyviä ruokia vaan samaa saa suomesta, miksi siellä syön suomalaista kun thaimaan ruoka on paljon parempaa.
    Kehotankin välttämään suomipaareja, pettymyksiä tulee vastaan, ellet peräti saa hävetä.

    Joo kyllä niissä suomibaareissa on tosi junttimeininki, tyyliin Singha-paita, remmisandaalit ja hirvee säiliö!! Hävettää joo!
    Siellä ne äijät vaan laskee toisten rahoja ja lääppii jotain Isaanin ruusua, hirveillä raskausarvilla varustettuna. Eli vinkki jos haluut nauttii lomasta vältä suomibaareja. Ite vietän kuukausia talvisin Pattayalla ja suomibaarit kierretään kaukaa. Ja sit oma lukunsa on niissä viihtyvät kahden viikon miljonäärit ja wannabe tyypit suomen leijona tatskoineen, huh huh!
    Muualla paremmat menot ja paremmat tytöt!
    Mun mielestä suomibaarit on niitä varten joilla ei riitä kielitaito ja jotka ei ite osaa ettii toimintaa!

    Äänestä

  • hävettää kirjoitti:

    tosi on. kuka haluu lentää 9500 km nähdäkseen suomalaisia. ja saadakseen lihapullakastiketta ja muusia nyt tulee neljäs joulu minkä vietän thaikuissa. hyvin olen välttänyt suomipaarien herkulliset joululounaat kuivine ns. kinkkuineen ja lanttulaatikoineen. kun ei iske niin ei iske

    Äänestä

  • sfsefsss kirjoitti:

    Joo toshi on oot asialinjalla. Ei kiinnosta katella suominorsuja eikä -norsuttaria syömässä lihapullia suomipaarin hämyssä. Amatöörien mestoja... Ite kans menossa joulun ja vähän muittenkin pyhien viettoon talvella ja parhaat juhlat on muualla kun näissä em. paikoissa.
    Yrittäjille hatunnosto mut nää asiakkaat, ne on vaan niin huonoja esityksiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miettiväiset kirjoitti:

Mitä kaikkea tekemistä Pattayalta löytyy vai onko siellä vain sitä tyttökauppaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu