Onneksi....

Mukava kuulla, että tekstini kiinnostavat vaikka eivät niin kummoisia olekaan.:)

Kalastelen mielelläni Lapin jokiloilla ja se on saanut alkunsa jo lapsuudesta. Isän kanssa kalassa kuljettiin paljon varsinkin Itä-Suomen vesistöillä ja jokivarsissa. Mökille mentäessä aina ensimmäisenä matoja etsimään ja laiturin nokkaan onnea kokeilemaan. Kala kun nappas matoseen, alkoi hirveä huuto, että tule isä kala ottamaan pois! Alkuun pelkäsin kaloja mielettömästi, mutta isä sinnikkäästi opetti, että jokaisen itse pitää saaliinsa nostaa ja siivota. No, kyllä nämä vuodet ovat opettaneet kalan nostamisen, perkaamisen ja ruoaksi laittamisen. :) Tosin, ei se saalis sieltä aina nouse ylös vaikka kiinni onkin. :)

Lapissa ei ole oikeastaan mitään "lempijokea", jossa joka kesä kävisin, mutta tykkään käydä Kemijoen ylälatvoilla. Sieltä on mahdollisuus käydä Kairilla ja Nuortilla. Nuortti on aina ollut sellainen "haasteellinen" joki kalastaa, taimenet ovat siellä tosi arkoja kiinni ottamaan. Kuusinkijoella olen myös paljon käynyt, sieltä sai aina komeita harjuksia. Inarinjoella tulee käytyä ehkä kolmen vuoden välein.

Tunnen Lapissa paljon paikallisia kalastusta harrastavia ja heidän kauttaan olen tutustunut sellaisiin pikkujokiin, joihin ei muuten välttämättä osaisi edes mennäkään.

Kotikulmilla täällä on yksi joki, jossa käyn kesäisin oikeastaan joka ilta, joskus yöpyen laavulla. Tosin sieltä enimmäkseen saa kirjolohia, mutta kun tuuria on, niin saattaa saada ihan hyvänkokoisen taimenen.

Perhot sidon itse ja olen opetellut kirjoista tekemällä perhonsidonnan. En kuitenkaan ole orjallinen teko-ohjeiden kanssa, sävellän itse suurimman osan. Omat perhoni ovat pärjänneet kiitettävästi saalislukujen suhteen. Teen kyllä joitakin perhoja tarkalleen ohjeiden mukaan, esim. Nalle-Puhit. Omissa perhoissani värit ovat ratkaisevin tekijä. Eräs ystäväni sanookin, että "sä teet noita sellaisella naisen logiikalla" eli mikä väri viehättää minua, niin se viehättää myös kalaa. :) No, ainahan se ei noin ole, mutta muutaman lohen kanssa ollaan oltu samaa mieltä. :)

Naisnäkökulmasta...
Itselläni ei ole kovinkaan paljon ollut ongelmia jokien varsissa tässä "miesten harrastuksessa" mukana olemisessa. Ehkä se johtuu siitä, että olen kova jututtamaan paikalle sattuneita kalastajia ja useinkin he jäävät turisemaan kanssani. Toiset ovat ihmeissään siitä, kuinka uskallan kulkea siellä jokivarsissa yksin ja eikö se pelota. (miehinen näkökulma, että josko sitä vähän pelottais kun kysyy...) :) Jotkut ovat tosi innokkaita tulemaan haavimieheksi, kun näkevät minun taistelevan saaliini ylösnostamisessa. Kieltäydyn heti moisesta kunniasta, koska isä opetti, että kala on yksin nostettava (silläkin uhalla, että se karkaa). Toiset loukkaantuvat ja lähtevät kävelemään ja toiset jäävät syrjään katsomaan, josko tuo nainen sen kalan sieltä ylös saa. Kerran eräs kalastaja jopa lupasi, että koska en saa haavittaa kalaasi, niin jos ylös itse sen saat, niin hän sen perkaa ja joutui myös perkaamaan. Hyvin paljon ainakin omalla kohdalla voin sanoa sen, että miesten suhtautuminen naispuoliseen kalastajaan johtuu siitä miten itse käyttäydyn ja miten osaan keskustella "kala-asioista" heidän kanssaan. Miehet myös varmaan arvostavat sellaista naispuolista kalastajaa, joka rohkenee itse hoitaa kalastamisen alusta loppuun. Olenkohan kovin väärässä?
Tosin itsekin tarvitsen apua joskus jossain asioissa ja kyselen silloin paljon muilta alan harrastajilta neuvoa. Aina löytyy uutta opittavaa.

Kateus on ehkä suurin "ongelma" johon olen törmännyt jokivarsissa. Jos itselläni on hyvä saalis mukana ja miehiä sattuu matkan varrelle, niin saaliin nähtyään joko ohitetaan hissunkissun tai sitten alkaa mahdoton selitys, kuinka ison saaliin minä sain eilen tuolta joen mutkasta. Siis, miesten pitää laittaa saalis hiukka paremmaksi kuin naisella, eihän naiselle voi hävitä saaliin määrässä.:)

Toinen on tämä "saalistaminen" eli tosiaan useimpien miesten on PAKKO saada saalista kalareissulla tai heiltä menee suorastaan hermot.:) Olen ollut sellaisen kaverin mukana ja se on hirveää katsottavaa kun toinen melkein vatsahaavan saaneena yrittää keinolla millä hyvänsä saada kalaa. Siitä on kaukana luonnosta nauttiminen ja rentoutuminen hyvän harrastuksen parissa. Vai voitteko kieltää edellisen? :)

Ovatko naiset saalispainotteisia...
Minulle tärkeintä on luonnossa liikkuminen hyvän harrastuksen merkeissä ja rentoutuminen. Saalis ei ole tärkeä, sitä ei ole pakko saada, mutta kivalle se silti tuntuu kun sitä tulee.:)

Ehkä naisilla kalastuksessa näyttämisen tarve on se, että osataan ja hallitaan ne kalastukseen liittyvät asiat melkein yhtä hyvin tai paremmin kuin miehet. Kuitenkin kun itse kuljen tuolla jokivarsissa, niin on mukavaa jutella toisten kalastajien kanssa nuotion äärellä samoista asioista kuin muutkin ja useimmiten se jutun aihe on kalastus. Ja hyviä juttuja siellä nuotiolla kuuleekin.:)

Tässä oli nyt tälläistä naisnäkökulmaa, joskus on kovaa olla "miesten harrastuksessa" mukana, mutta sitkeästi perässä tullaan...:)

terveisin Perhokalastajatar

...joka odottaa jo kovasti kevättä!

Lähettämisessä ongelmia, tämä juttu voi olla kahtena kappaleena. :)

Mukava kuulla, että tekstini kiinnostavat vaikka eivät niin kummoisia olekaan.:)

Kalastelen mielelläni Lapin jokiloilla ja se on saanut alkunsa jo lapsuudesta. Isän kanssa kalassa kuljettiin paljon varsinkin Itä-Suomen vesistöillä ja jokivarsissa. Mökille mentäessä aina ensimmäisenä matoja etsimään ja laiturin nokkaan onnea kokeilemaan. Kala kun nappas matoseen, alkoi hirveä huuto, että tule isä kala ottamaan pois! Alkuun pelkäsin kaloja mielettömästi, mutta isä sinnikkäästi opetti, että jokaisen itse pitää saaliinsa nostaa ja siivota. No, kyllä nämä vuodet ovat opettaneet kalan nostamisen, perkaamisen ja ruoaksi laittamisen. :) Tosin, ei se saalis sieltä aina nouse ylös vaikka kiinni onkin. :)

Lapissa ei ole oikeastaan mitään "lempijokea", jossa joka kesä kävisin, mutta tykkään käydä Kemijoen ylälatvoilla. Sieltä on mahdollisuus käydä Kairilla ja Nuortilla. Nuortti on aina ollut sellainen "haasteellinen" joki kalastaa, taimenet ovat siellä tosi arkoja kiinni ottamaan. Kuusinkijoella olen myös paljon käynyt, sieltä sai aina komeita harjuksia. Inarinjoella tulee käytyä ehkä kolmen vuoden välein.

Tunnen Lapissa paljon paikallisia kalastusta harrastavia ja heidän kauttaan olen tutustunut sellaisiin pikkujokiin, joihin ei muuten välttämättä osaisi edes mennäkään.

Kotikulmilla täällä on yksi joki, jossa käyn kesäisin oikeastaan joka ilta, joskus yöpyen laavulla. Tosin sieltä enimmäkseen saa kirjolohia, mutta kun tuuria on, niin saattaa saada ihan hyvänkokoisen taimenen.

Perhot sidon itse ja olen opetellut kirjoista tekemällä perhonsidonnan. En kuitenkaan ole orjallinen teko-ohjeiden kanssa, sävellän itse suurimman osan. Omat perhoni ovat pärjänneet kiitettävästi saalislukujen suhteen. Teen kyllä joitakin perhoja tarkalleen ohjeiden mukaan, esim. Nalle-Puhit. Omissa perhoissani värit ovat ratkaisevin tekijä. Eräs ystäväni sanookin, että "sä teet noita sellaisella naisen logiikalla" eli mikä väri viehättää minua, niin se viehättää myös kalaa. :) No, ainahan se ei noin ole, mutta muutaman lohen kanssa ollaan oltu samaa mieltä. :)

Naisnäkökulmasta...
Itselläni ei ole kovinkaan paljon ollut ongelmia jokien varsissa tässä "miesten harrastuksessa" mukana olemisessa. Ehkä se johtuu siitä, että olen kova jututtamaan paikalle sattuneita kalastajia ja useinkin he jäävät turisemaan kanssani. Toiset ovat ihmeissään siitä, kuinka uskallan kulkea siellä jokivarsissa yksin ja eikö se pelota. (miehinen näkökulma, että josko sitä vähän pelottais kun kysyy...) :) Jotkut ovat tosi innokkaita tulemaan haavimieheksi, kun näkevät minun taistelevan saaliini ylösnostamisessa. Kieltäydyn heti moisesta kunniasta, koska isä opetti, että kala on yksin nostettava (silläkin uhalla, että se karkaa). Toiset loukkaantuvat ja lähtevät kävelemään ja toiset jäävät syrjään katsomaan, josko tuo nainen sen kalan sieltä ylös saa. Kerran eräs kalastaja jopa lupasi, että koska en saa haavittaa kalaasi, niin jos ylös itse sen saat, niin hän sen perkaa ja joutui myös perkaamaan. Hyvin paljon ainakin omalla kohdalla voin sanoa sen, että miesten suhtautuminen naispuoliseen kalastajaan johtuu siitä miten itse käyttäydyn ja miten osaan keskustella "kala-asioista" heidän kanssaan. Miehet myös varmaan arvostavat sellaista naispuolista kalastajaa, joka rohkenee itse hoitaa kalastamisen alusta loppuun. Olenkohan kovin väärässä?
Tosin itsekin tarvitsen apua joskus jossain asioissa ja kyselen silloin paljon muilta alan harrastajilta neuvoa. Aina löytyy uutta opittavaa.

Kateus on ehkä suurin "ongelma" johon olen törmännyt jokivarsissa. Jos itselläni on hyvä saalis mukana ja miehiä sattuu matkan varrelle, niin saaliin nähtyään joko ohitetaan hissunkissun tai sitten alkaa mahdoton selitys, kuinka ison saaliin minä sain eilen tuolta joen mutkasta. Siis, miesten pitää laittaa saalis hiukka paremmaksi kuin naisella, eihän naiselle voi hävitä saaliin määrässä.:)

Toinen on tämä "saalistaminen" eli tosiaan useimpien miesten on PAKKO saada saalista kalareissulla tai heiltä menee suorastaan hermot.:) Olen ollut sellaisen kaverin mukana ja se on hirveää katsottavaa kun toinen melkein vatsahaavan saaneena yrittää keinolla millä hyvänsä saada kalaa. Siitä on kaukana luonnosta nauttiminen ja rentoutuminen hyvän harrastuksen parissa. Vai voitteko kieltää edellisen? :)

Ovatko naiset saalispainotteisia...
Minulle tärkeintä on luonnossa liikkuminen hyvän harrastuksen merkeissä ja rentoutuminen. Saalis ei ole tärkeä, sitä ei ole pakko saada, mutta kivalle se silti tuntuu kun sitä tulee.:)

Ehkä naisilla kalastuksessa näyttämisen tarve on se, että osataan ja hallitaan ne kalastukseen liittyvät asiat melkein yhtä hyvin tai paremmin kuin miehet. Kuitenkin kun itse kuljen tuolla jokivarsissa, niin on mukavaa jutella toisten kalastajien kanssa nuotion äärellä samoista asioista kuin muutkin ja useimmiten se jutun aihe on kalastus. Ja hyviä juttuja siellä nuotiolla kuuleekin.:)

Tässä oli nyt tälläistä naisnäkökulmaa, joskus on kovaa olla "miesten harrastuksessa" mukana, mutta sitkeästi perässä tullaan...:)

terveisin Perhokalastajatar

...joka odottaa jo kovasti kevättä!

Perhokalastajatar kirjoitti:

Mukava kuulla, että tekstini kiinnostavat vaikka eivät niin kummoisia olekaan.:)

Kalastelen mielelläni Lapin jokiloilla ja se on saanut alkunsa jo lapsuudesta. Isän kanssa kalassa kuljettiin paljon varsinkin Itä-Suomen vesistöillä ja jokivarsissa. Mökille mentäessä aina ensimmäisenä matoja etsimään ja laiturin nokkaan onnea kokeilemaan. Kala kun nappas matoseen, alkoi hirveä huuto, että tule isä kala ottamaan pois! Alkuun pelkäsin kaloja mielettömästi, mutta isä sinnikkäästi opetti, että jokaisen itse pitää saaliinsa nostaa ja siivota. No, kyllä nämä vuodet ovat opettaneet kalan nostamisen, perkaamisen ja ruoaksi laittamisen. :) Tosin, ei se saalis sieltä aina nouse ylös vaikka kiinni onkin. :)

Lapissa ei ole oikeastaan mitään "lempijokea", jossa joka kesä kävisin, mutta tykkään käydä Kemijoen ylälatvoilla. Sieltä on mahdollisuus käydä Kairilla ja Nuortilla. Nuortti on aina ollut sellainen "haasteellinen" joki kalastaa, taimenet ovat siellä tosi arkoja kiinni ottamaan. Kuusinkijoella olen myös paljon käynyt, sieltä sai aina komeita harjuksia. Inarinjoella tulee käytyä ehkä kolmen vuoden välein.

Tunnen Lapissa paljon paikallisia kalastusta harrastavia ja heidän kauttaan olen tutustunut sellaisiin pikkujokiin, joihin ei muuten välttämättä osaisi edes mennäkään.

Kotikulmilla täällä on yksi joki, jossa käyn kesäisin oikeastaan joka ilta, joskus yöpyen laavulla. Tosin sieltä enimmäkseen saa kirjolohia, mutta kun tuuria on, niin saattaa saada ihan hyvänkokoisen taimenen.

Perhot sidon itse ja olen opetellut kirjoista tekemällä perhonsidonnan. En kuitenkaan ole orjallinen teko-ohjeiden kanssa, sävellän itse suurimman osan. Omat perhoni ovat pärjänneet kiitettävästi saalislukujen suhteen. Teen kyllä joitakin perhoja tarkalleen ohjeiden mukaan, esim. Nalle-Puhit. Omissa perhoissani värit ovat ratkaisevin tekijä. Eräs ystäväni sanookin, että "sä teet noita sellaisella naisen logiikalla" eli mikä väri viehättää minua, niin se viehättää myös kalaa. :) No, ainahan se ei noin ole, mutta muutaman lohen kanssa ollaan oltu samaa mieltä. :)

Naisnäkökulmasta...
Itselläni ei ole kovinkaan paljon ollut ongelmia jokien varsissa tässä "miesten harrastuksessa" mukana olemisessa. Ehkä se johtuu siitä, että olen kova jututtamaan paikalle sattuneita kalastajia ja useinkin he jäävät turisemaan kanssani. Toiset ovat ihmeissään siitä, kuinka uskallan kulkea siellä jokivarsissa yksin ja eikö se pelota. (miehinen näkökulma, että josko sitä vähän pelottais kun kysyy...) :) Jotkut ovat tosi innokkaita tulemaan haavimieheksi, kun näkevät minun taistelevan saaliini ylösnostamisessa. Kieltäydyn heti moisesta kunniasta, koska isä opetti, että kala on yksin nostettava (silläkin uhalla, että se karkaa). Toiset loukkaantuvat ja lähtevät kävelemään ja toiset jäävät syrjään katsomaan, josko tuo nainen sen kalan sieltä ylös saa. Kerran eräs kalastaja jopa lupasi, että koska en saa haavittaa kalaasi, niin jos ylös itse sen saat, niin hän sen perkaa ja joutui myös perkaamaan. Hyvin paljon ainakin omalla kohdalla voin sanoa sen, että miesten suhtautuminen naispuoliseen kalastajaan johtuu siitä miten itse käyttäydyn ja miten osaan keskustella "kala-asioista" heidän kanssaan. Miehet myös varmaan arvostavat sellaista naispuolista kalastajaa, joka rohkenee itse hoitaa kalastamisen alusta loppuun. Olenkohan kovin väärässä?
Tosin itsekin tarvitsen apua joskus jossain asioissa ja kyselen silloin paljon muilta alan harrastajilta neuvoa. Aina löytyy uutta opittavaa.

Kateus on ehkä suurin "ongelma" johon olen törmännyt jokivarsissa. Jos itselläni on hyvä saalis mukana ja miehiä sattuu matkan varrelle, niin saaliin nähtyään joko ohitetaan hissunkissun tai sitten alkaa mahdoton selitys, kuinka ison saaliin minä sain eilen tuolta joen mutkasta. Siis, miesten pitää laittaa saalis hiukka paremmaksi kuin naisella, eihän naiselle voi hävitä saaliin määrässä.:)

Toinen on tämä "saalistaminen" eli tosiaan useimpien miesten on PAKKO saada saalista kalareissulla tai heiltä menee suorastaan hermot.:) Olen ollut sellaisen kaverin mukana ja se on hirveää katsottavaa kun toinen melkein vatsahaavan saaneena yrittää keinolla millä hyvänsä saada kalaa. Siitä on kaukana luonnosta nauttiminen ja rentoutuminen hyvän harrastuksen parissa. Vai voitteko kieltää edellisen? :)

Ovatko naiset saalispainotteisia...
Minulle tärkeintä on luonnossa liikkuminen hyvän harrastuksen merkeissä ja rentoutuminen. Saalis ei ole tärkeä, sitä ei ole pakko saada, mutta kivalle se silti tuntuu kun sitä tulee.:)

Ehkä naisilla kalastuksessa näyttämisen tarve on se, että osataan ja hallitaan ne kalastukseen liittyvät asiat melkein yhtä hyvin tai paremmin kuin miehet. Kuitenkin kun itse kuljen tuolla jokivarsissa, niin on mukavaa jutella toisten kalastajien kanssa nuotion äärellä samoista asioista kuin muutkin ja useimmiten se jutun aihe on kalastus. Ja hyviä juttuja siellä nuotiolla kuuleekin.:)

Tässä oli nyt tälläistä naisnäkökulmaa, joskus on kovaa olla "miesten harrastuksessa" mukana, mutta sitkeästi perässä tullaan...:)

terveisin Perhokalastajatar

...joka odottaa jo kovasti kevättä!

Iltaa, kalastajatar. Olipa mukava lukea mietteitäsi kalastuksesta ja siihen liittyvästä. Kerronpa jotain itsestänikin. Kalastan nykyään vaimoni kanssa, joka on myös "hurahtanut" perhokalastukseen. Tosin tulevana kesänä teen retken Inarinjoelle 7:n muun "koiraan" kanssa, koska vaimoni on aikuisopiskelija, eikä hänen tulevaisuuteensa mahdu lohimatkaa. Sääli.

Perhoni minäkin sidon itse, ja olenpa saanut oman rekisteriperhonkin aikaiseksi. Rek.no. 0048 ja perhon nimi on "sinivihreä". Löytyy jostain viime vuoden Perhokalastus-lehden numerosta.

Tuohon naisnäkökulmaan sen verran omia mietteitäni, että saalispainotteisimmat mieskalastajat taitavat sittenkin miettiä, että mitähän sen naiskalastajan navan ja polvien välistä löytyykään. Noin, niinkuin pystysuunnassa.

Ja saalistamiseen sanoisin sen verran, että itseäni säälittää tyypit, jotka eivät uskalla "hävitä". Minun miehisyyteni ei mene miksikään, vaikka en saisikaan kalaa, Ja vaikka kalastava nainen saisikin.

Kirjoitit naisten saalispainotteisuudesta. Minusta useimmat naiset ovat paljon fiksumpia, kuin miehet siinä asiassa. Eli, osaavat nauttia myös muista asioista.

Mielestäni naisten ei tarvitse olla yhtä osaavia, kuin miesten. Luulen, että kalastavien miesten itsetuntoa hyväilee suurenmoisesti se, kun "heikko" nainen tulee kysymään neuvoa. Minusta Sinun ja muidenkin kalastavien naisten "kannatta" olla opettelematta ihan kaikkea. Sillä tavalla saadaan tähän harrastukseen muutama onnellinen mieskalastaja lisää. Itse en lukeudu niihin.

Mitä tulee kovuuteen olla miesten mukana harrastamassa, uskon Sinua.

Sitä minäkin odotan, siis kevättä.

Panin mukaan oman sähköpostiosoitteeni, jos haluat ola minuun yhteydessä.

Perhokalastaja kirjoitti:

Iltaa, kalastajatar. Olipa mukava lukea mietteitäsi kalastuksesta ja siihen liittyvästä. Kerronpa jotain itsestänikin. Kalastan nykyään vaimoni kanssa, joka on myös "hurahtanut" perhokalastukseen. Tosin tulevana kesänä teen retken Inarinjoelle 7:n muun "koiraan" kanssa, koska vaimoni on aikuisopiskelija, eikä hänen tulevaisuuteensa mahdu lohimatkaa. Sääli.

Perhoni minäkin sidon itse, ja olenpa saanut oman rekisteriperhonkin aikaiseksi. Rek.no. 0048 ja perhon nimi on "sinivihreä". Löytyy jostain viime vuoden Perhokalastus-lehden numerosta.

Tuohon naisnäkökulmaan sen verran omia mietteitäni, että saalispainotteisimmat mieskalastajat taitavat sittenkin miettiä, että mitähän sen naiskalastajan navan ja polvien välistä löytyykään. Noin, niinkuin pystysuunnassa.

Ja saalistamiseen sanoisin sen verran, että itseäni säälittää tyypit, jotka eivät uskalla "hävitä". Minun miehisyyteni ei mene miksikään, vaikka en saisikaan kalaa, Ja vaikka kalastava nainen saisikin.

Kirjoitit naisten saalispainotteisuudesta. Minusta useimmat naiset ovat paljon fiksumpia, kuin miehet siinä asiassa. Eli, osaavat nauttia myös muista asioista.

Mielestäni naisten ei tarvitse olla yhtä osaavia, kuin miesten. Luulen, että kalastavien miesten itsetuntoa hyväilee suurenmoisesti se, kun "heikko" nainen tulee kysymään neuvoa. Minusta Sinun ja muidenkin kalastavien naisten "kannatta" olla opettelematta ihan kaikkea. Sillä tavalla saadaan tähän harrastukseen muutama onnellinen mieskalastaja lisää. Itse en lukeudu niihin.

Mitä tulee kovuuteen olla miesten mukana harrastamassa, uskon Sinua.

Sitä minäkin odotan, siis kevättä.

Panin mukaan oman sähköpostiosoitteeni, jos haluat ola minuun yhteydessä.

...että jaksoit lukea.:)

Osaan muuten olla "heikkokin", kun sille tuulelle tulen.

Osoite taisi jäädä matkan varrelle. *hymy*

Perhokalastajatar kirjoitti:

...että jaksoit lukea.:)

Osaan muuten olla "heikkokin", kun sille tuulelle tulen.

Osoite taisi jäädä matkan varrelle. *hymy*

Laitoin sp-osoitteeni uudelleen Sinulle, jotta voimme keskustella kahden kesken. Tosin, en tiedä, saatko sen tältä linkiltä. Toivotaan.

Perhokalastajatar kirjoitti:

...että jaksoit lukea.:)

Osaan muuten olla "heikkokin", kun sille tuulelle tulen.

Osoite taisi jäädä matkan varrelle. *hymy*

Laitan tähän uhallakin oman sp-osoitteeni. Se on: [email protected]

Tätä et voi olla huomaamatta.

Uhka on se, että saan epäkelpoa postia. En Sinulta, vaan joltain "pervolta" kalastajalta. Riski kuitenkin kannattaa ottaa.