mikään ei oikein maistu..
lämpimän ruuan söin kai viimeksi sunnuntaina ja silloinki ihan vähän, koska tuli huono olo.
koulussa en käy syömässä ja kotona jätän aamupalan, joskus kun tulen koulusta syön yhden leivän ja iltapalaa en syö.. huijaan äitiä sanomalla että lämmintin eilistä tai jtn vastaavaa..
sitten tekee mieli makeaa koko ajan.. mutta ei siltikään tee mieli. ja joskus maha kurnii ja on tyhjänä, mutta kun ajattelen ruokaa se saa mut voimaan pahoin. ja sitten jos edes yritän jotain syödä se maistuu pahalta ja joskus en jaksa edes jauhaa leipää kun en oikeastaan edes tahdo syödä.
Eilenkin mun oli tarkoitus lähteä pyörällä ajaan vähän kauemmas kaverin kanssa, ja päätin sitten syödä muutaman leivän jotta jaksan ajaa.. niin kaveri ei sitten päässytkään ja yksin en viittiny.. tuntui kun olisin syönyt ihan turhaan.
tuli paha olo ja tahtoin kaiken ulos minkä olin ahtanut. mutta en siltikään tehnyt mitään.
en juurikaan syö enää koskaan mitään.. tiedän että olen kai vähän alipainoinen. Poikaystävänikin laski mun painoindeksin ja sitten se sano etten saa aloittaa mitään laikkaria (mutta hän ei tiedä että sellainen on jo menossa).. huijaan kaikille että olen muka syönyt mutta en ole.. keksin ruokia päästä, kuten mitä oli muka koulussa ruokana, jos en tiedä sitä oikeasti.
Tiedän että pitäisi syödä mutta en halua. tai haluan mutta en siltikään..:/
tahtoisin painaa rutkasti vähemmän kun mitä nyt painan.. yhteen väliin painoinkin melkein unelman verran mutta sitten se nousi.. tahdon sen takaisin alemmas.. olla kevyt ja laiha.. en vain onnistu siinä.
Kaikki hokee että pitäisi liikkua enemmän ja syömistä ei saa jättää pois, mutta en ole mitään jos syön. silloin olen vain iso läski possu.
ruoka on pahasta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla oli joskus yläasteella sama juttu...
Mutta se johtui siitä että tavallaan pelkäsin ruokaa koska olin sen takia joutunut nii helvetisti kärsimään. Vuosien allergiat ynnä muut sai mut pelkäämään kaikkea "tuntematonta" ruokaa koska en halunnut aina sitä samaa sairaalarumbaa. En itsekään käynyt koulussa syömässä, ja sitten oli kivaa kun tuli kaikki v*tun anoreksiaepäilyt ynnä muut. Toki olin laiha ja siihen ihan tyytyväinen, mutta kyllä otti pannuun. Kukaan ei uskonut ettei mulla mitään anoreksiaa ole. Mutta jos sä jätät syömättä aina ja haluat vielä LAIHDUTTAA, niin voisi luulla että sinulla on anoreksia. Joten ole kiltti ja mene puhumaan vaikka terkkarille... Sinulla on ehkä siihen aihetta toisin kuin mulla silloin.
Nykyään syön ihan kunnolla, joskus mätän karkkia liikaakin ja on tullut mieleen parin kilon pudottamista... Olen kyllä ilmeisesti painoindeksin mukaan alipainoinen, mutta tämä tyttömäinen turhuus aiheuttaa sellaisen tunteen että liikaa muka on... Tuota painoa. Heh. No sentään osaan nauraa itselleni...
Hyvää jatkoa sulle, mitä sitten ikinä päätätkään tehdä!
äläs nyt, ruoka on ihana asia! Syön paljon (mutta myös liikun) ja olen hyvässä kunnossa (en ylipainoinen eikä paikat pömpötä eikä mitään).
Ei se ruoka vihollinen ole; syödä voi, mutta kohtuudella ja terveellä tavalla.
Pitänee sinun myös muistaa, että ruoka on ravintomme. Jos ei saa ravintoo, ei saa energiaa. Jos ei saa energiaa, niin et sä kovin pitkään jaksa mitään. Sit sä vaan kuolet pois.
Oletko yrittänyt aiemmin vähentää syömistä?
Oireet vaikuttaisivat anoreksialta, mutta siitä ei voi olla tasantarkkaan varma.
Aineen vaihduntasi saattaa olla hidas tai sitten sinulla on enemmän tahtoa laihtua, kuin syödä ja nämä ovat niitä anorexian ensioireita: paljon kuntoilua, vähän ruokaa.
Voit yrittää totuttaa elimistöäsi syömällä hiljalleen enemmän.
Pahoinvointi voi olla myös kuviteltua tai sitten johtuu aineenvaihdunnasta.
Jos oot viel kasvuiässä, nii noi voi olla samoi juttuja niinku mullaki:
elikkä kyseessä on kasvuiässä tulevat syömiskaudet.
siis se tarkoittaa, että joskus on nälkä, ja tekee mieli vaan syyä kokoajan. Ja joskus on taas sillee, et ei vaan tee mieli ruokaa pitkään aikaan, ja ainakun syö, niin rupeaa voimaan pahoin.
Älähän siis hätäile, kyllä sun ruokahalu viel palaa.