miten sen ikävän kestää??

onneksi pääsen 11 viikon päästä istanbuliin oman miehen luo... on tää vaan välillä niin helvetin hankalaa.. puhelin helpottaa vähän.. miten tän kestää ettei pää hajoa?
296386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tämä ei ollut lomaromanssi, tavattiin ihan muissa merkeissä.

Ikävä on kyllä suuri, minä justiin tulin Istanbulista kotia ja raskain sydämin. No Messenger on hyvä, nähdään päivittäin ja kuullaan myös, VIELÄKIN, vaikka varmaan parempi olisi molemmille lopettaa kerralla.

Oltiin yhdessä reilu vuosi ja mies oli mitä kultaisin, hellin, otti huomioon joka asiassa.

Hän oli eronnut ja kaksi lasta.

Mutta nyt hänen isä oli sairastunut ja pyysi poikaansa menemään uudelleen naimisiin ex-waimonsa kanssa ja poika teki niin kuin isä pyysi.

Olen ottanut selvää että voiko tällainen olla mahdollista ja moni turkkilainen ystävä on sanonut että kyllä anatolian ihmisillä voi olla mahdollista, hänen perheensä on anatoliasta. Kuulemma kunnioittavat vanhempiansa suuressa määrin. Mutta nykyaikana vähän muuttunut, kaikki ei ole niin vanhoillisia.

Hän ei uskaltanut sitä kertoo minulle muuten kuin kasvotusten, oli ollut jo 2 kk naimisissa. Nyt meillä molemmilla suuri tuska sydämessä. Kumpikin tietää että meidän tarina on loppu, kuinka vaikeaa onkin joka aamu katsoa häntä ja ajatella tätä, tuska näkyy kasvoista ja kuinka vaikeaa on aina sulkea msn, kun ajattelee onko tämä nyt se viimeinen kerta. sanoja ei enään tarvita, katsomme vain toisiamme kyyneleet silmissä.

IKÄVÄ ON TOSI SUURI…………………

Muistakaa sitten nämä kulttuuri erot, jotakin voi sattua.

Äänestä
  • voivat ottaa neljä vaimoa, älä sitä unohda, elämä jatkuu normaaliin tapaan jos sen hyväksyt, ei se niin kamalaa ole ja yhtenä vaimona sun tailantees pysyy vakaana,kultturierot on suuret mut kun sen oikein oivaltaa niin anna mennä vaan, mitäs tota suremaan jos kerran tykkäät kaverista

    Äänestä

  • muslimimiehet kirjoitti:

    voivat ottaa neljä vaimoa, älä sitä unohda, elämä jatkuu normaaliin tapaan jos sen hyväksyt, ei se niin kamalaa ole ja yhtenä vaimona sun tailantees pysyy vakaana,kultturierot on suuret mut kun sen oikein oivaltaa niin anna mennä vaan, mitäs tota suremaan jos kerran tykkäät kaverista

    Sehän on juuri työväenluokkaisen suomibimbon osa tässä maailmassa - Turkkilaisen muslimin jalkavaimo. Siihen ne kelpaa, ei muuhun.

    Äänestä

  • muslimimiehet kirjoitti:

    voivat ottaa neljä vaimoa, älä sitä unohda, elämä jatkuu normaaliin tapaan jos sen hyväksyt, ei se niin kamalaa ole ja yhtenä vaimona sun tailantees pysyy vakaana,kultturierot on suuret mut kun sen oikein oivaltaa niin anna mennä vaan, mitäs tota suremaan jos kerran tykkäät kaverista

    kiitos sinulle, niin mitäpä minä suremaan kun kerran rakastan häntä koko sydämestä ja hän haluaa jatkaa minun kanssani.

    Eihän tässä minulla mitään hätää ole, käyn vierailulla siellä niin kuin tähänkin asti ja hän voi käydä täällä liikematkalla niin kuin ennenkin, antaa ajan kulua ja näyttää mitä tapahtuu.

    moniavioisuus on ollu laissa kiellettyä Turkissa jo 20-luvulta lähtien, kun Turkin valtio perustettiin. Muissa muslimimaissa varmaan vielä sallittua, mutta ei Turkissa..

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    moniavioisuus on ollu laissa kiellettyä Turkissa jo 20-luvulta lähtien, kun Turkin valtio perustettiin. Muissa muslimimaissa varmaan vielä sallittua, mutta ei Turkissa..

    ottaa tänä päivänä useamman vaimon jos pussi sallii,nähty on

    Äänestä

  • minulla oli myös ja pysyy kirjoitti:

    kiitos sinulle, niin mitäpä minä suremaan kun kerran rakastan häntä koko sydämestä ja hän haluaa jatkaa minun kanssani.

    Eihän tässä minulla mitään hätää ole, käyn vierailulla siellä niin kuin tähänkin asti ja hän voi käydä täällä liikematkalla niin kuin ennenkin, antaa ajan kulua ja näyttää mitä tapahtuu.

    pitää kiinni siitä mitä on,todellinen rakkaus on pyyteetöntä,sen kun muistais

    Äänestä

  • muslimimiehet kirjoitti:

    voivat ottaa neljä vaimoa, älä sitä unohda, elämä jatkuu normaaliin tapaan jos sen hyväksyt, ei se niin kamalaa ole ja yhtenä vaimona sun tailantees pysyy vakaana,kultturierot on suuret mut kun sen oikein oivaltaa niin anna mennä vaan, mitäs tota suremaan jos kerran tykkäät kaverista

    Mä voisin sit ottaa muslimimiehen kans useamman ukon, eiks ni?

    Äänestä

  • silleen kirjoitti:

    Mä voisin sit ottaa muslimimiehen kans useamman ukon, eiks ni?

    miehinen uskonto. Naisella ei sellaita oikeutta ole. Oletko todellakin noin tyhmä vai haluatko vain antaa itsestäsi sellaisen kuvan.

    Äänestä

  • minulla oli myös ja pysyy kirjoitti:

    kiitos sinulle, niin mitäpä minä suremaan kun kerran rakastan häntä koko sydämestä ja hän haluaa jatkaa minun kanssani.

    Eihän tässä minulla mitään hätää ole, käyn vierailulla siellä niin kuin tähänkin asti ja hän voi käydä täällä liikematkalla niin kuin ennenkin, antaa ajan kulua ja näyttää mitä tapahtuu.

    vanhaksipiiaksi siina 40 iassa! Muut naiset on kuuteenkymppiin asti vahemman karttyisia! Voi etta on taman ainoan elamansa tuhlaajia paljon juoppojen, hullujen ja muslimien tai muuten outojen tyyppien kanssa!

    Äänestä

  • karttyisaksi kirjoitti:

    vanhaksipiiaksi siina 40 iassa! Muut naiset on kuuteenkymppiin asti vahemman karttyisia! Voi etta on taman ainoan elamansa tuhlaajia paljon juoppojen, hullujen ja muslimien tai muuten outojen tyyppien kanssa!

    minä olen tosiaankin jo yli 40 ja en yhtään kärttyisä, päinvastoin kaikki sanovat että kylläpä sinä kukoistat mikä on elämäsi salaisuus ja se on; en ole katkera enkä kateellinen.

    Ei ole huolia eikä murheita nyt kun osasin sisäistää tämän asian. En vietä aikaani juoppojen tai muuten omitusten kanssa, etenkään kateellisten. Otan elämästä vain nautinnon.

    Elä tuhlaa sinäkään aikaasi tuollaiseen, parasta on lämmin sydän :-)

    Äänestä

  • mies on ja pysyy kirjoitti:

    tuhlasin olemalla "vanhanajan" fiksu ihminen. Valilla meinasin hajottaa perheen, mutta nyt sen tajuaa etta ei se ole ruoho varista huolimatta sen makeempaa nurkan takana. Silti, jos tulee varmasti mukava ihminen vastaan, saattaa olla senkertaisen nautinnon paikka. Omien kersojen kersoista kylla on todellisuudessa hirvea riesa kun koko kaikkien jalkelaisten lauma saapuu yhta aikaa! Lomareissu korvaa sen sitten.

    Äänestä

Käyppä lähiöyksiöstäsi vähän lenkillä luonnossa välillä, jospa vähän helpottais (ja järkikin päähän palais).

Äänestä
  • suomalaisukkoja kun katselee niin pakosti järki palailee

    Äänestä

  • juoppoja kirjoitti:

    suomalaisukkoja kun katselee niin pakosti järki palailee

    Kylläpä nyt sattui pahasti! ;)

    Äänestä

johonkin sinulle jo vastailin, että samassa tilanteessa ollaan. Istanbuliin joulukuussa, mutta mahdollista olla vain yhden viikon :(.
Voinko laittaa sinulle meiliä ja kysellä vähän kokemuksia?

Äänestä
  • Millä lentoyhtiöllä meinaat lentää joulukuussa?
    Olisin itsekin menossa,mutta vaan ankaraan..

    Äänestä

  • Lennät? kirjoitti:

    Millä lentoyhtiöllä meinaat lentää joulukuussa?
    Olisin itsekin menossa,mutta vaan ankaraan..

    Malevilla lennän Budabestin kautta. Suoraa lentoa ei ollut muutakuin Finnairilla joka oli tuplasti tuota kalliimpi.

    Äänestä

  • lissu kirjoitti:

    Malevilla lennän Budabestin kautta. Suoraa lentoa ei ollut muutakuin Finnairilla joka oli tuplasti tuota kalliimpi.

    laita ilman muuta meiliä... [email protected]

    Äänestä

  • dainamai kirjoitti:

    laita ilman muuta meiliä... [email protected]

    Moikka tytöt tai siis kohtalontoverit!:) Kaikista halvinta mulla ainakin on lentää suoraan helsingistä istanbuliin Turkish Airlines jos varaa ajoissa niin vaan n.200 euroa meno-paluu.

    Äänestä

  • CanimBenim kirjoitti:

    Moikka tytöt tai siis kohtalontoverit!:) Kaikista halvinta mulla ainakin on lentää suoraan helsingistä istanbuliin Turkish Airlines jos varaa ajoissa niin vaan n.200 euroa meno-paluu.

    kehua jotai turkkkilaisia miehiä maasta taivaaseen..iha ku ne ois jotai ihmeellistä..olen seurustellu iteki ulkomaalaisten kanssa mut ei koskaa enää..yök..suomalaiset miehet best!

    Äänestä

  • mari+ kirjoitti:

    kehua jotai turkkkilaisia miehiä maasta taivaaseen..iha ku ne ois jotai ihmeellistä..olen seurustellu iteki ulkomaalaisten kanssa mut ei koskaa enää..yök..suomalaiset miehet best!

    "..olen seurustellu iteki ulkomaalaisten kanssa mut ei koskaa enää..yök..suomalaiset miehet best! "

    En tunne ainoataan parasta laatua olevaa suomalaismiestä, jolle kelpaisi turkkilaisen jäljiltä oleva nainen.

    Äänestä

  • vaan totta kirjoitti:

    "..olen seurustellu iteki ulkomaalaisten kanssa mut ei koskaa enää..yök..suomalaiset miehet best! "

    En tunne ainoataan parasta laatua olevaa suomalaismiestä, jolle kelpaisi turkkilaisen jäljiltä oleva nainen.

    en puutu mitenkään tässä muiden sanomisiin tai sanomatta jättämisiin.
    Kyllä minulle kelpaa mainiosta suomalainenkin mies jos vaan sellainen hyvä yksilö eteen kävelisi. Olen melkein 30 v ja vuosien varrella olen tavannut paljon (seurustellut 4 kanssa) suomalaisia ja ulkomaalaisia miehiä.
    Yhtä ihania kaikki. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että tutustun turkkilaiseen kulttuuriin sen maan ihmisen kautta. Realiteetit tiedän ja voikin olla, että mitään ei tule kulttuurieroista johtuen.
    Joskus vaan suomessakin on tuntunut, että jopa helsinkiläisen ja turkulaisen välillä on kulttuurieroja puhumattakaan suomenruotsalaisista :).

    Kyllä täällä Suomessa suomalaisia miehiä ja naisia riittää, joten jos muutama ulkomaalaisen kanssa heilasteleekin eihän se ole keneltäkään pois.

    Äänestä

Jos haluat elää alistettuna ja ali-arvostettuna, niin turkkilainen mies on siihen hyvä ratkaisu. Jos taas haluat oikeaa, aitoa rakkautta, kunnioitusta ja välittämistä, niin valitse suomalainen. Itse kokeilin turkkilaista, päädyin jopa naimisiin. Ja nyt yritän päästä ko. henkilöstä eroon. Ei ole helppoa eikä halpaa. Miettikää ihmiset tarkkaan, ennen kuin teette samat virheet ku minä tein. Onnea kuitenkin kaikille, jotka mahd. on löytänyt onnen turkkilaisen tai muun maalaisen muslimimiehen kanssa.

Äänestä
  • minä taas olin naimisissa suomalaisen alkoholistin ja hullun (really) kanssa. kyllä niitä löytyy joka maasta ja kulttuurista, ei se ole varmaa että kun ottaa suomalaisen miehen niin asiat hyvin..

    Äänestä

  • dainamai kirjoitti:

    minä taas olin naimisissa suomalaisen alkoholistin ja hullun (really) kanssa. kyllä niitä löytyy joka maasta ja kulttuurista, ei se ole varmaa että kun ottaa suomalaisen miehen niin asiat hyvin..

    Älä yleistä!Usko tai älä,on olemassa kunnollisia ja ihania suomipoikia myöskin.

    Äänestä

  • _____ kirjoitti:

    Älä yleistä!Usko tai älä,on olemassa kunnollisia ja ihania suomipoikia myöskin.

    vaan että molempia löytyy molemmista kulttuureista.

    Äänestä

Ja omaksi kutsuminen ilman tulevaisuuden varmuutta on unissakavelya! Omaksi voi sanoa kun on asumassa yhdessa ja nayttaa jatkuvan samalla kaavalla eteenpain, ei silloin talloin lemmiskely ole omuutta!

Äänestä

paasee alle sadan euron meno-paluu!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

dainamai kirjoitti:

onneksi pääsen 11 viikon päästä istanbuliin oman miehen luo... on tää vaan välillä niin helvetin hankalaa.. puhelin helpottaa vähän.. miten tän kestää ettei pää hajoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu