neuvoja

Elikkäs ongelmani on nyt 4kk:n ikäinen ajokoiran pentu joka oli pari viikkoa hoidossa vanhemmillani työvuorojeni vuoksi ja totuttelemassa tähän uuteen uraansa eli jäniksen pyyntiin:) koira oli vanhempieni luona häkissä kolmen aikuisen koiran kanssa mutta, yöt sisällä eikä mitään ongelmia ollut nukkui kiltisti eteisessä yksinään vaikka oli minun luonani tottunut nukkumaan samassa huoneessa kuin minä. Kun sitten kotiin paluun aika koitti ja muutin isompaan asuntoo ajattelin että koira ei tule enää nukkumaan samaan huoneeseen kuin missä minä olin koska sillä oli lievää eroahdistusta ja luin jostakin ettei koira joka ei nuku ihamisten kanssa voi saada eroahdistusta tiä tuota sitten.. mutta kuitenki nyt koira nukkuu olohuoneessa ja mä makkarissa niin kuin kuuluukin ongelma on vain tämä että koira tuhoaa yöllä paikkoja ja vaikka oli sisäsiisti jo ennenkuin vein sen hoitoon niin nyt on saanut joka aamu ensimmäiseksi siivota kilo kaupalla k***ta ja pas** lattioilta vaikka käymme metsälenkeillä ja koirapuistossa ja vielä iltalenkin yhdentoista maissa ja aamulla taas seitsemältä lenkille.. kiitos kun jaksoit lukea näinkin pitkän stoorin ja vielä antaa neuvoja:)
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta ekaksi tulee mieleen se että mikset tekisi sille petiä samaan huoneeseen jossa itse nukut. meillä ainakin tottuvat helpommin vuorokausirytmiin juuri siten.

Äänestä

tuon ikäisen pennun joka imee vaikutteita ympäristöstään kuin pesusieni! Se on ottanut oppia muilta hoitopaikan häkkitovereiltaan. Niillä kun ei ole muuta mahdollisuutta kuin paskoa ja kusta omaan "huoneeseensa! Näillä häkkikasvateilla ei muutkaan tavat ole kovin kasosia...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaivattais kirjoitti:

Elikkäs ongelmani on nyt 4kk:n ikäinen ajokoiran pentu joka oli pari viikkoa hoidossa vanhemmillani työvuorojeni vuoksi ja totuttelemassa tähän uuteen uraansa eli jäniksen pyyntiin:) koira oli vanhempieni luona häkissä kolmen aikuisen koiran kanssa mutta, yöt sisällä eikä mitään ongelmia ollut nukkui kiltisti eteisessä yksinään vaikka oli minun luonani tottunut nukkumaan samassa huoneessa kuin minä. Kun sitten kotiin paluun aika koitti ja muutin isompaan asuntoo ajattelin että koira ei tule enää nukkumaan samaan huoneeseen kuin missä minä olin koska sillä oli lievää eroahdistusta ja luin jostakin ettei koira joka ei nuku ihamisten kanssa voi saada eroahdistusta tiä tuota sitten.. mutta kuitenki nyt koira nukkuu olohuoneessa ja mä makkarissa niin kuin kuuluukin ongelma on vain tämä että koira tuhoaa yöllä paikkoja ja vaikka oli sisäsiisti jo ennenkuin vein sen hoitoon niin nyt on saanut joka aamu ensimmäiseksi siivota kilo kaupalla k***ta ja pas** lattioilta vaikka käymme metsälenkeillä ja koirapuistossa ja vielä iltalenkin yhdentoista maissa ja aamulla taas seitsemältä lenkille.. kiitos kun jaksoit lukea näinkin pitkän stoorin ja vielä antaa neuvoja:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu