Malta

Onko kukaan käynyt maltalla..?
voisitteko kertoa kokemuksia...
4452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi!
Olimme Maltalla (aikuinen pariskunta) toissa keväänä toukokuussa. Lämmintä oli. Englanniksi toimii kaikki, onhan se virallinen kieli siellä. Paljon brittituristeja (vanhempaa väkeä). Sesonki ei oikein ollut parhaimmillaan, onhan siellä nuorillekin menomestoja.
Rantalomailukohde se ei ole, koska uimarantoja ei oikeastaan ole. Paljon kapeita,ahtaita katuja, paljon linnoituksia, "historian siipien havinaa".
Mielestämme ei mitään erityistä ruokakulttuuria, on paljon esim. italialaistyylistä pastasysteemiä. Jänis kaiketi on paikallinen "erikoisuus".
Maltalainen elämänmeno on sekoitus monesta kulttuurista.
Gozon saarella emme käyneet, sitä kyllä kehutaan, kannattanee siis tutustua. Mun mielestä Maltaa kokonaisuudessaan voisi luonnehtia kaupunkilomakohteeksi aikuisille.
Liikuntaesteisille, lastenvaunujen kanssa kulkeville tai esim. rullaluistelijoille en suosittele. Meille ei rehellisesti sanottuna jäänyt kuin "no jaa" -käteen: ei rantalöhöilyä mutta ei myöskään ison kaupungin happeningia tai kulttuurikohteita.
Emme myöskään etsineet mitään shoppailtavaa, hintataso oli jonkin verran alle Suomen tason.
Kävi lisäksi niin, että matkanjärjestäjä ei ollut varannut meille hotellimajoitusta. Emme päässeet saaren pohjoisosaan varaamaamme hotelliin vaan päädyimme lopulta lähelle Vallettaa, paljon vilkkaammalle alueelle minne alunperin halusimme. Hotellit tuntuvat olevan hieman vaatimattomampia kuin vastaavan tähdityksen hotellit esim. Kreikan saarilla.
Pitää muistaa, että me olimme siellä vain kerran ja muilla voi olla ihan eri fiilikset, ehkä emme vain osanneet etsiä elämyksiä oikeista paikoista.

Äänestä

mukava pieni saari ,halpaa , paljon nähtävää helppoa ja turvallista liikkua koko saaren voi kiertää hyvin . Ystävälliset ihmiset .
Mainioita ruokailupaikkoja.
Hyviä retkiä ja jopa hyvin voit mennä käymään sisiliassa sieltä .
Kulttuuri on mahtavaa . konsertteja ym .
Menen itse vielä uudelleen . Rannat ihania erilaisia mahdollisuuksia harrastaa kaikenlaista sukelluksesta lähtein . Ihmiset on kaikki englanninkielen taitajia vaikka o omakin kieli heillä . Suosittelen oikein hyvä paikka

Äänestä
  • Minustakin Malta oli ihana paikka! Ensimmäisenä tulee mieleen bussit: edullista ja niillä tosiaan voi helposti kierrellä ympäri saaren. En ole rantalomailija, mutta kävin kyllä pari kertaa uimassa. Vesi oli niin ihanan kirkasta että muistan sen aina! Hotelli oli ihan hyvä myös, pari kolme tähteä, ja sijaitsi Bugibbassa. Englannilla selviää, mutta paikalliseten oma kieli toi lisäeksotiikkaa! Melko kummalisen näköistä (ja kuuloista), jotenkin arabiankielen sävyttämää. Gozossakin kannatta käydä!

    Äänestä

mukava pieni saari ,halpaa , paljon nähtävää helppoa ja turvallista liikkua koko saaren voi kiertää hyvin . Ystävälliset ihmiset .
Mainioita ruokailupaikkoja.
Hyviä retkiä ja jopa hyvin voit mennä käymään sisiliassa sieltä .
Kulttuuri on mahtavaa . konsertteja ym .
Menen itse vielä uudelleen . Rannat ihania erilaisia mahdollisuuksia harrastaa kaikenlaista sukelluksesta lähtein . Ihmiset on kaikki englanninkielen taitajia vaikka o omakin kieli heillä . Suosittelen oikein hyvä paikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kouhia kirjoitti:

Onko kukaan käynyt maltalla..?
voisitteko kertoa kokemuksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu