Jennillä on useimmiten kaikista tehtävistä päässänsä valmis visio sekä keinot sen toteuttamiseen. Se saattaa näyttää pomottamiselta, mutta Jenni pyrkii vain toteuttamaan tehtävät ilman turhaa säätämistä. Jenni osaa kuitenkin myös arvostaa muiden tekemää työtä ja siksi kaikki ovat halukkaita tulemaan mökille vuosi toisensa jälkeen. Tämä samainen piirre on tullut esille myös BB-talossa. Uskomme kuitenkin, että tässäkin tapauksessa Jenni ajattelee kaikkien asukkaiden etua. Hän haluaa olla vaikuttamassa ja tehdä tehtävät huolellisesti, varsinkin jos kyseessä on viikkotehtävä, jonka onnistuminen takaa muhkean viikkobudjetin.
Bigsisters sivulla
mitä soopaa
3694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
silta romahtaa
Toivottavasti tämä Queen Jenni kävelee sitten ensimmäisenä sen "huolellisesti" visioidun häkkyrän yli. Siinä sortuu sitten Jennin kuningatarkunta kirjaimellisesti. Saa varmaan hyvät herkut Ärrältä sillä 1 eurolla... =)
... tehtävän varmaan epäonnistumiseen. Jenni ei osaa kuunnella muita, eikä ymmärrä millään tavalla tekniikkaa, millä silta olisi pitänyt tehdä. Tässä nähdään hyvä esimerkki siitä kun projektin johtajana toimii itsekeskeinen, tyhmä, tyranni.
Kaarlo, Kaki, Jani, Jaakko ja Olli olisivat saaneet sillan onnistumaan ilman Jennin tyhmiä ideoita. Tällä kerttaa kuitenkin joutuvat tyranni-Jennin yliajamiksi. Lopputulos on varma epäonnistuminen.