miten voi olla

Siis aivan käsittämätöntä, kihisen täällä kiukusta.. Näin loistavasti on meidän lapsettomuushoitojen alku mennyt.. Sain lähetteen yksityiseltä gyneltä (julkiselle puolelle) Loimaan aluesairaalaan, siellä todettiin sperma-analyysin jälkeen ettei meitä voida auttaa loimaalla. No lääkäri laittoi lähetteen tyksiin, sieltä ei kuulunut 3 kuukauteen mitään jolloin päätin vihdoin soittaa ja kysellä koskakohan mahdollisesti aika saataisiin, vastauksena oli pahoittelut että meidän lähete oli jäänyt jonnekin kasan alimmaksi. Lupasivat sieltä pikimmiten laittaa ajan tulemaan. Eipä mennyt kun muutama päivä kun soittivat ja antoivat puhelimitse ajan mutta ihmettelivät että maksusitoumus puuttuu joten lupasivat vielä sen perään kysellä.. Ja tänään onneton postinkantaja toi tyksistä kirjeen jossa pahoiteltiin, että maksusitoumusta ei ollut myönnetty ja lähete on laitettu satakunnan keskussairaalaan huomautuksena että lähetteemme on ollut jo matkalla lähes 4 kuukautta. Kyllä sitten voi harmittaa, tyksin aika kun olisi ollut jo kohta. Ja kaiken huippuna meidän todennäköisin hoitokeino tulee olemaan mikrohedelmöitys jota ei edes ymmärtääkseni porissa tehdä. Kyllä voi olla huonoa tuuria kun meitä nyt eri sairaaloiden välillä pompotellaan. No odottavan aika on pitkä, olisi vaan mukavaa jo päästä *itse asiaan* kun lapsettomuutta meillä on takana reilut 2 vuotta. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on Satakunnan keskussairaalan lapsettomuus tutkimuksista/hoidoista? Kerrottakoon vielä sen verran että LAS:ssa minulle on tehty aukiolotutkimukset ja kaikki verikokeet on otettu ja todettu ettei mitään vikaa sillä saralla. Miehen sperma-analyysin tulokset olikin sitten jo ikävämpää luettavaa. Nyt kun meidät tuonne poriin lähetettiin niin mitenkäs siellä tapahtuu tuo sperma-analyysin uusiminen vai passitetaanko meidät sitten taas tyksiin vai kenties yksityiselle? Kiitokset kaikille jotka jaksoivat vuodatukseni lukea loppuun asti ja tosiaan kokemukset porista kovasti kiinnostaisi.
5932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

luin rivin ja kyllästyin

Äänestä
  • ole niitten lastes kanssa muuta tekemistä kuin heitellä typeriä kommentteja toisten keskusteluihin?

    Äänestä

  • Mitä helvettiä sä sitten tällä palstalla teet kolmen lapses kanssa??? Mee itkemään jollekki muulle palstalle. Täällä puhutaan vakavista asioista!

    Äänestä

Kuulostaa turhauttavalta. Me asumme Helsingissä ja menimme ensin yksityiselle hoitoihin. Yksityisellä hoidot sujuivat suurinpiirtein aikataulussa, mutta kun hoidot kovenivat, niin lasku alkoi hirvittää. Päätimme vaihtaa kunnalliselle puolelle.

Meille sanottiin ensin, että jonot ovat 2 vuotta pitkiä, mutta teidän tapauksessa pääsette puolessa vuodessa, mutta puolen vuoden jälkeen piti vasta ilmoittautua ja muutaman kuukauden päästä siitä saatiin vasta aika. Sitten kun piti tulla toimenpide niin olikin ruuhkaa ja menee homma seuraavaan kiertoon eli kuukauden päähän.
Kun seuraava kerta tuli, niin ilmoittivat jälleen että ei ole tilaa.

Onneksi tarjosivat vaihtoehtoisesti yksityistä mahdollisuutta kunnan kustannuksella ja tartuimme heti tilausuuteen. Menimme sinne mistä lähdimme kunnalliselle puolelle. Homma toimi taas hienosti ja nyt odottelemme tammikuussa syntyvää vauvaaa kovasti.

Onnea ja jaksamista odotuksellenne. Suosittelen yksityistä jos teillä on resursseja sinne. Homma toimii huomattavasti sujuvammin ja nopeammin. Loppujen lopuksi kun kela korvaa hoidoista ja lääkkeistä puolet ei hinnaksikaan jää ihan mahdottomia. Me hukkasimme yhden vuoden kunnallisella puolella, kun oltais maksettu hieman enemmän olisi meillä jo puolivuotias pienokainen jos homma olisi sujunut kuin nyt.

Äänestä

Meillä ollaan vasta alussa. Mut satakunnan alueella.
Meillä jouduttiin ainakin heti tyksiin menemään sen sperma-analyysin takia. Tosin meillä ollaan vasta lapsettomuustutkimusten alussa.
Ehkäpä teitä pompotellaan takas tyksiin...
Tyksikin osaa mokailla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollista kirjoitti:

Siis aivan käsittämätöntä, kihisen täällä kiukusta.. Näin loistavasti on meidän lapsettomuushoitojen alku mennyt.. Sain lähetteen yksityiseltä gyneltä (julkiselle puolelle) Loimaan aluesairaalaan, siellä todettiin sperma-analyysin jälkeen ettei meitä voida auttaa loimaalla. No lääkäri laittoi lähetteen tyksiin, sieltä ei kuulunut 3 kuukauteen mitään jolloin päätin vihdoin soittaa ja kysellä koskakohan mahdollisesti aika saataisiin, vastauksena oli pahoittelut että meidän lähete oli jäänyt jonnekin kasan alimmaksi. Lupasivat sieltä pikimmiten laittaa ajan tulemaan. Eipä mennyt kun muutama päivä kun soittivat ja antoivat puhelimitse ajan mutta ihmettelivät että maksusitoumus puuttuu joten lupasivat vielä sen perään kysellä.. Ja tänään onneton postinkantaja toi tyksistä kirjeen jossa pahoiteltiin, että maksusitoumusta ei ollut myönnetty ja lähete on laitettu satakunnan keskussairaalaan huomautuksena että lähetteemme on ollut jo matkalla lähes 4 kuukautta. Kyllä sitten voi harmittaa, tyksin aika kun olisi ollut jo kohta. Ja kaiken huippuna meidän todennäköisin hoitokeino tulee olemaan mikrohedelmöitys jota ei edes ymmärtääkseni porissa tehdä. Kyllä voi olla huonoa tuuria kun meitä nyt eri sairaaloiden välillä pompotellaan. No odottavan aika on pitkä, olisi vaan mukavaa jo päästä *itse asiaan* kun lapsettomuutta meillä on takana reilut 2 vuotta. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on Satakunnan keskussairaalan lapsettomuus tutkimuksista/hoidoista? Kerrottakoon vielä sen verran että LAS:ssa minulle on tehty aukiolotutkimukset ja kaikki verikokeet on otettu ja todettu ettei mitään vikaa sillä saralla. Miehen sperma-analyysin tulokset olikin sitten jo ikävämpää luettavaa. Nyt kun meidät tuonne poriin lähetettiin niin mitenkäs siellä tapahtuu tuo sperma-analyysin uusiminen vai passitetaanko meidät sitten taas tyksiin vai kenties yksityiselle? Kiitokset kaikille jotka jaksoivat vuodatukseni lukea loppuun asti ja tosiaan kokemukset porista kovasti kiinnostaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu