Törmään useasti tilanteisiin, joissa kysyn selvästi vaikkapa "paistaako aurinko" ja saan vastaukseksi "niinpäniin pilvet vaeltavat". Tarkoitan tällä palavereja työpaikalla tai vaikkapa kohtaamista puolituttujen kanssa. Väistetään kysymys ja kierretään vastauksen kanssa kuun kautta, mutta sittenkin on vielä uudelleen kysyttävä sama kysymys.Miksi niin?
sujuvasti asian sivusta?
kikakakkonen
16629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Se on varmaan sitä kuuluisaa epävarmuutta,halutaan välttää viimeiseen asti mahdollisesti väärää vastausta eikä oteta "vastuuta" siitä,jos se "sää vaihtuukin juuri seuraavalla sekunnilla .." Jos vaikka kysyy joltain:kuinka olet voinut? Vastaus usein : noooh..enpä tiedä,kai se tässä on mennyt jotenkin.
Sorrun kieltämättä itsekin kiertelyyn ja kaarteluun,varmuuden vuoksi;)
...se vastuun kiertäminen.Olen kai liian suorasukainen tätsykkä arvailemaan, missä mennään ja roikotan toista henkisesti takajaloista parvekkeen reunalla kuin koettaisin vaikkapa muotoilla kysymyksen uusiksi.
Jotkut suorastaan tarvitsevat sitä roikottamista ;))
Meillä Savossa tämä on sääntö, eikä suinkaan poikkeus. Savolaiseen koskee; hän suorastaan kärsii, mikäli hänet pakotetaan vastaamaan kysymykseen suoraan. Vaikkapa käyttäen sanoja; Kyllä tai Ei. Ja pitää muuten paikkansa. Ne ei ihan helpolla suusta tule ulos ;D
...mutta kun sen tietää heimokieleksi, niin siihen löytyy varmasti pitkää pinnaa vaikkapa kauppareissulla pohdiskelemaan auringon paistetta? Vai riittääkö?
Savolaiset puhuu vaikka pelkästään ilmoista ihan kevyesti pari tuntisen. Eikä loppujen lopuksi sano sitten yhtään mitään, tuumailevat vain. "
Jos se tuolta päen tuuloo, niin hennoo sattoo, mutta jos tuas toeselta suunnalta syöntyy tuuleksimmaan, niin suattaa vaekka sae männä ohitekkii, taekka misteepä tuon nyt ihan varmaks tiennöön kukkaan.... "
Tällä tyylillä, juu :D
Toimin alalla, jossa tämä ison porukan kanssa asioiden vääntäminen ja vatkaaminen on ihan jokapäiväistä. Ja mulla kun on vähän kärsimätön ja töksähtelevä luonne niin se ei todellakaan ole paras mahdollinen tuollaiseen, useimmiten tekis mieli vaan kysyä sitten että "no paistaako se p-leen aurinko vai ei" kuin kuunnella. Mutta vuosien kuluessa kaikkeen tottuu, ehkä se kaikki on jotenkin tarpeellista se pyörittely...? Nykyään useimmiten annan tämän kaiken valua korvasta toiseen ihan rauhassa ja sitten lopuksi kysyn ne alun jutut uudestaan ja hyväksyn vastaukseksi vain Kyllä tai Ei.
Tuttujen ja puolituttujenkin kanssa kyllä tavallisimmin kysyn ihan suoraan (pilke silmässä tietenkin) että vältteletkö nyt vastaamista vai mitä... Savolaisiin nämä suorat kysymykset ei kyllä sitten tosiaankaan toimi, eikä japanilaisiin, hihii.
jos ilmiö on tuttu työpaikallasi. En siis ole yksin ajatuksieni kanssa, mutta aiheuttaako suhtautumisesi millaisia reaktioita? Meillä kun se on kauhean väärin ja joskus mietin olenko eksynyt murkkuikään taantuneiden ja kuitenkin ihan täyskasvuisilta näyttävien ihmisten sekaan???
aluksi, silloin lähes 10 (APUAPUA!!)vuotta sitten kun aloitin tässä työssä se ensin herättikin närkästystä. Mutta nykyään tuntuu siltä, etä kaikki ovat helpottuneita, koska TÄYTYYHÄN niihin juttuihin vastaus saada, sitä vartenhan ne palaverit on.
Ja sitten tietty huvittaa katsella näitä rooleja, jotka vähitellen kehittyy varmaan joka työpaikalle: yks on hyökkääjä ja toinen puolustaja ja osa vaan pyörittää sitä palloa. Joku kälättää koko ajan ja joku on hiljaa. Mulle on nyt sitten "langennut" tää rooli, että lopetan aina kokoukset siihen samaan yhteenvetoon... Mitäköhän tapahtuis jos vain antais olla joskus?
Mutta joo, sehän se onkin vielä parasta että taannutaan kyllä ihan lapseks, kiukutellaan ja paiskotaan ovia ja mökötetään, ilmeillään ja mitä vielä! Joskus aikoinaan oli lapsilla päiväkodissa aamukokouksia ja yhtä seurattuani en voinut kuin todeta, että uskomatonta miten viisivuotiaat keskenään kykeneekin niin hienoon käytökseen kun itsellä on välillä vaikeuksia!
on pakko olla jotakin hyvää, jos kuitenkin näet asiassa onnistunutta toisiinsa tottumisen suopeaa ilmapiiriä :) Niinhän sen pitäisi mennäkin ja sanon sitä myös ammattitaidoksi, tulemiseksi toimeen työyhteissössään puolin sekä toisin. Vai?
Voin aivan hyvin uskoa senkin, että viisivuotiaat lapset hallitsevat aikuisten kuviot paljon paremmin halutessaan :D Ei jäädä taivastelemaan Miltä Minusta Nyt Tuntuu :)
ihmisissä toivottavasti on jotakin hyvää! Mutta oikeassa olet, kyllä asian ydin varmaan löytyy siitä että ollaan oltu suht samalla porukalla pitkän aikaa ja ollaan myös nostettu kissa pöydälle aina aika ajoin. Siis reipashenkistä asioiden selvittelyä välillä volyymistä välittämättä. Sitten taas löytyy ymmärrystä toisen tavalle tehdä töitä. Niin ja huumori on tietty tärkeää, että voidaan nauraa välillä koko työnteolle ja toisillemme.
...lähes päivittäistä. Olen isossa työpaikassa töissä, missä on työntekijöitä eri puolelta Suomea. Uskallan väittää, että se mistä ihminen on kotoisin vaikuttaa tapaan vastata selvään kysymykseen.
...kartoitus, koska voiskohan synnyinseudun käytösmallit vaikuttaa vaikka olisi muuttanut ajat sitten uuteen paikkakuntaan?
ovat mielestäsi ne, jotka vastaavat kiertelemättä?
Länsi-Suomesta!
Kyllä minäkin arvostan suora vastaus suoraan kysymykseen.. paitsi.. mulla on paha tapa, jos joku kysyy "haluanko" vastaan melkein aina "en tarvii". Eli kiertelen. On mulle siitä huomautettukin ;))