Ehdotus

Olisiko mahdollista, että SHY ja Hypnoosiliitto ottaisivat kantaa puoskarilakiin tällä palstalla? Se voisi omalta osaltaan purkaa paineita ja vähentää alatyylistä kirjoittelua.

Kyllä kai yhdistyksillä on kanta omaa alaansa koskevaan lainsäädäntöön?
12872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

EI VOI käydä järkevää keskustelua mistään asiasta.

Ylläpito tekisi viisaasti kun sulkisi koko hypnoosifoorumin.

Äänestä

Vanhan toistoa mutta kuitenkin: Eduskunnassa ei ole käsitelty mitään puoskarilakia, on vain olemassa 2 kansanedustajan kirjallinen kysymys eduskunnan puhemiehelle koskien ns. harmaita terveyspalveluita. Tämän eduskunnan aikana tuskin tuleekaan, se mitä tuleva eduskunta sitten miettii, jää nähtäväksi ensi maaliskuun jälkeen.
Joten rauhaa sieluille...

Äänestä
  • Jep. Rauha kaikille sieluille. Parhaimmillaan puoskarilaki voisi edistää sielunrauhaa entisestään.

    Puoskarilakia ollaankin suunnittelemassa virkamiestasolla. Asiassa on lähestytty mm. joitakin uskomushoitajien edustajia, joita on pyydetty tekemään selvitystä ko. hoidoista.

    Kummallista, että hypnoosinkäyttäjät eivät ole mitään infoa saaneet. Jos puoskarilaki tulee maallikkohypnoosin edustajille ikävänä yllätyksenä, kannattaa ko.porukan katsoa peiliin.
    Aikaa valmistautumiseen on ollut. Jostain syystä jengi on vain hyvin ylimielistä ja välinpitämätöntä.

    Äänestä

  • Sielun rauha kirjoitti:

    Jep. Rauha kaikille sieluille. Parhaimmillaan puoskarilaki voisi edistää sielunrauhaa entisestään.

    Puoskarilakia ollaankin suunnittelemassa virkamiestasolla. Asiassa on lähestytty mm. joitakin uskomushoitajien edustajia, joita on pyydetty tekemään selvitystä ko. hoidoista.

    Kummallista, että hypnoosinkäyttäjät eivät ole mitään infoa saaneet. Jos puoskarilaki tulee maallikkohypnoosin edustajille ikävänä yllätyksenä, kannattaa ko.porukan katsoa peiliin.
    Aikaa valmistautumiseen on ollut. Jostain syystä jengi on vain hyvin ylimielistä ja välinpitämätöntä.

    Nimimerkki ”Sielun rauha” kirjoitti:
    ”Puoskarilakia ollaankin suunnittelemassa virkamiestasolla. Asiassa on lähestytty mm. joitakin uskomushoitajien edustajia, joita on pyydetty tekemään selvitystä ko. hoidoista.

    Kummallista, että hypnoosinkäyttäjät eivät ole mitään infoa saaneet. Jos puoskarilaki tulee maallikkohypnoosin edustajille ikävänä yllätyksenä, kannattaa ko. porukan katsoa peiliin.
    Aikaa valmistautumiseen on ollut. Jostain syystä jengi on vain hyvin ylimielistä ja välinpitämätöntä.”

    Minä puolestani kysyin aikaisemmin turhaan Olavi Tennin Hypnologiassa 1/2006 mainitsemasta:
    "Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla keskustellaan sille tehdyistä aloitteista, jotka koskevat eri alojen terapeuttien toimintaa, yhtenä osa-alueena hypnoosin käyttö erilaisten hoitojen yhteydessä. Mitä tulee tähän SHY:n toiminta-alueeseen, olemme mukana mahdollisesti jo ennen kesää 2006 toteutettavassa keskustelutilaisuudessa. Asia on tällä hetkellä alustavien keskustelujen tasolla, mistään varsinaisesta lainvalmistelusta ei ole tehty päätöstä suuntaan tai toiseen. Aiheesta lisää heti kun on uutta kerrottavaa."

    Liittyykö ”Sielun rauhan” tieto Tennin mainitsemaan keskusteluun? Onko sellainen ollut ja mistä on keskusteltu? Voiko joku infirmoida tarkemmin.

    Väinö Pertamo

    Äänestä

  • Pseudonyymi kirjoitti:

    Tämä on nyt toisen käden tietoa, mutta luotettavalta taholta.Jos tämä ei pidä paikkaansa,
    toivon, että joku korjaa käsitykseni ja esittää faktat.

    Olen kuullut, että mm. perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys on tehnyt kartoituksen jäsentensä antamista hoidoista, jotta vuoropuhelu sosiaali -ja terveysministeriön kanssa sujuisi.
    Niin ikään teo-rekisteröityjä "vaihtoehtohoitajia"
    on lähestytty kysymyskaavakkeella, jossa on pyydetty selvitystä heidän toiminnastaan. Tästä kaavakkeesta tulen ottamaan itse paremmin selkoa.
    Saamieni tietojen mukaan kysyvänä osapuolena on joko teo tai lääkintöhallitus.

    Kaiken kaikkiaan puoskarilain ympärillä on paljon villejä huhuja, mutta jotain tapahtuu myös oikeasti."Rivijäsenet" niin vaihtoehtohoitojen kuin hypnoosinkin parissa ovat keskimäärin aika passiivisia, ikäänkuin asia ratkeasi sillä, että siitä ei tiedä mitään. Mm. sen tähden luotettavan infon saaminen on työlästä.

    Se on jo huomattu, että jotkut uskomushoitajat repivät kaiken mahdollisen hyödyn siitä, että maallikkohypnoosi on ollut tapetilla. Esim. tuoreessa muistissa on Kairon-instituutin rehtorin asiantuntematon ja lähes solvaava yleisönosastokirjoitus hypnoosista. Maallikkojärjestöjen olisi nyt hyvä lyödä pöytään tietonsa puoskarilain valmistelusta, mikäli sellaista tietoa on. Tiedon panttaaminen ei voi hyödyttää ketään! Vai onko niin, että hypnoosijärjestöillä ei mitään tietoa olekaan? Ainakin luulisi Tieteellisen Hypnoosin parissa olevan tietoa lain valmistelun nykytilasta, koska siellä päin lakia on eniten toivottu. Olisiko mahdollista, että joku tieteellinen informoisi tässä asiassa?

    Ennen kuin erosin shy:stä koetin olla Väinö Pertamon tukena herättämässä keskustelua SHY:kannasta puoskarilakiin. Mutta ainakin silloin tuntui hallituksen kanta olevan, ettei mitään kannata tehdä, kun ei mitään virallista aloitetta ole tehty.
    Tietenkin maallikkohypnoosijärjestöjen tulisi olla asiassa aktiivisia ja osoittaa selkeästi halunsa olla mukana jos puoskarilaki katsotaan tarpeelliseksi. Siis aktiivisia jo tässä vaiheessa, turha rypistää enää kun on housuissa. Tosin shy.n palikat taitaa olla nyt niin sekaisin ettei siellä taida tapahtua mitään.
    Mitä tulee noihin yhteydenottoihin niin itse olen kahdenkin koulutuksen kautta teo. rekisterissä eikä ainakaan minuun olla oltu yhteydessä mistään päin.

    Äänestä

  • Sielun rauha kirjoitti:

    Tämä on nyt toisen käden tietoa, mutta luotettavalta taholta.Jos tämä ei pidä paikkaansa,
    toivon, että joku korjaa käsitykseni ja esittää faktat.

    Olen kuullut, että mm. perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys on tehnyt kartoituksen jäsentensä antamista hoidoista, jotta vuoropuhelu sosiaali -ja terveysministeriön kanssa sujuisi.
    Niin ikään teo-rekisteröityjä "vaihtoehtohoitajia"
    on lähestytty kysymyskaavakkeella, jossa on pyydetty selvitystä heidän toiminnastaan. Tästä kaavakkeesta tulen ottamaan itse paremmin selkoa.
    Saamieni tietojen mukaan kysyvänä osapuolena on joko teo tai lääkintöhallitus.

    Kaiken kaikkiaan puoskarilain ympärillä on paljon villejä huhuja, mutta jotain tapahtuu myös oikeasti."Rivijäsenet" niin vaihtoehtohoitojen kuin hypnoosinkin parissa ovat keskimäärin aika passiivisia, ikäänkuin asia ratkeasi sillä, että siitä ei tiedä mitään. Mm. sen tähden luotettavan infon saaminen on työlästä.

    Se on jo huomattu, että jotkut uskomushoitajat repivät kaiken mahdollisen hyödyn siitä, että maallikkohypnoosi on ollut tapetilla. Esim. tuoreessa muistissa on Kairon-instituutin rehtorin asiantuntematon ja lähes solvaava yleisönosastokirjoitus hypnoosista. Maallikkojärjestöjen olisi nyt hyvä lyödä pöytään tietonsa puoskarilain valmistelusta, mikäli sellaista tietoa on. Tiedon panttaaminen ei voi hyödyttää ketään! Vai onko niin, että hypnoosijärjestöillä ei mitään tietoa olekaan? Ainakin luulisi Tieteellisen Hypnoosin parissa olevan tietoa lain valmistelun nykytilasta, koska siellä päin lakia on eniten toivottu. Olisiko mahdollista, että joku tieteellinen informoisi tässä asiassa?

    olen teo:n rekisterissä suojatulla nimikkeellä ja teen myös ammattimaista hypnoosia...ja ei mulle mitään kyselyjä ole tullut. ja mistä nyt teo tietää, että teen hypnoosia...että se siitä..

    Äänestä

  • teolainen suggeri kirjoitti:

    liity Teon puoskarilakia käsittelevään
    keskustelufoorumiin

    sieltä saat ajankohtaista tietoa

    Äänestä

  • teodo kirjoitti:

    liity Teon puoskarilakia käsittelevään
    keskustelufoorumiin

    sieltä saat ajankohtaista tietoa

    Missä on teon puoskarilakia käsittelevä keskustelufoorumi? Kuinka pääsen sisään keskusteluun?

    Äänestä

  • teolainen suggeri kirjoitti:

    olen teo:n rekisterissä suojatulla nimikkeellä ja teen myös ammattimaista hypnoosia...ja ei mulle mitään kyselyjä ole tullut. ja mistä nyt teo tietää, että teen hypnoosia...että se siitä..

    Ja myös pari tuttavaani teo:n rekisterissä suojatuilla nimikkeillä ja teemme myös hypnoosia.
    Eikä KUKAAN ole lähestynyt meitä millään kyselyllä. Kysymys kuuluukin, miksi hypnnosinkäyttäjiä ei kukaan ole noteerannut tulevaa lakia pohdiskeltaessa. Ymmärrän, että teo
    ei ole tietoinen, että joku rekisterissä oleva tekee hypnoosia. Sitä en tajua, että hypnoosijärjestöt ovat hiljaa. Yksittäisten jäsenten kannattaa nyt järjestäytyä ja pitää toisiaan ajantasaisina. Ei pidä luottaa siihen, että yhdistykset informoivat sitten, kun jotain tapahtuu.

    Suomessa lienee jonkun verran hypnoosin käyttäjiä, jotka tekevät hypnoosihoitoja varsinaisen leipätyönsä ohella sivutoimisina, vastuullisesti. Mm. näiden ihmisten on hyvä tietää, missä mennään, jotta osaavat varautua noudattamaan lakia, asetuksia ja ohjeita vastaisuudessakin.

    Asiakkaan oikeuksiin kuuluu, että suggeri on tietoinen toimintaansa ohjaavasta lainsäädännöstä.

    Äänestä

  • teodo kirjoitti:

    liity Teon puoskarilakia käsittelevään
    keskustelufoorumiin

    sieltä saat ajankohtaista tietoa

    todellakin kertoa miten sinne mainitsemaasi teon puoskarilakifoorumiin pääsee.Olisi mukava käydä katsomassa onko siellä keskustelu yhtään asiapitoisempaa kuin täällä. Vai perustuuko sekin ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen.

    Äänestä

joo..kunhan lakialoite menisi edes käsittelyyn..
taitaa siirtyä seuraavan eduskunnan hommaksi....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

utelias kirjoitti:

Olisiko mahdollista, että SHY ja Hypnoosiliitto ottaisivat kantaa puoskarilakiin tällä palstalla? Se voisi omalta osaltaan purkaa paineita ja vähentää alatyylistä kirjoittelua.

Kyllä kai yhdistyksillä on kanta omaa alaansa koskevaan lainsäädäntöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu