tuska

Sama juttu. Olen ollut välillä päivän syömättä pariinkin otteeseen ja huutanut äitilleni ja paiskinut ovia. Juskus vuosisitten viiltelin käsiini linkkarilla mutta nyt se on jääny kokonaan pois. Yleensä kun tuntuu siltä että kohta räjähdän menen omaan huoneeseeni laitan oven kiinni ja mokoman cd soimaan täysillä. Äiti sanoo että sillä menee hermot muhun ja naapuritkin valittaat ovien paiskomisesta ja kovasta musiikin kuuntelusta. Koulussa kun rupee kunnolla vituttaa niin lähden välkällä kesken koulupäivän kotiin. Ei sille voi mitään että tuntuu kauheelta enkä halua ruveta riehumaan koulussa. Elämä on kovaa mutta pakko se on kestettävä. Jollei sitten mene johonkin hoitoon mutta en ny mitenkää suosittele. Saa pia jonkun hullun paperit.

no mikä siinä elämässä sitten mättää jos se on kerta noin paskaa?

Mulla oli joskus seiskalla silleen että halusin vaan laihtua ja laihtua. En syöny mitään ja lopulta jouduin sairaalaan. Oon oikeestaan koko elämäni ollut "alipainoinen". Ja joskus kuudennella yritin viillellä mutta ei siitä mitään tullu ku äiti huomasi... onneksi! Koitetaan kestää ne vaikeetkin ajat, niistä pääsee yli muttei vahingoittamalla itseään. ;-)

Kerro jollekin läheisellesi ajatuksiasi. Se on varmasti heille todella tärkeää ja voi pelastaa sinut satuttamasta itseäsi. On tärkeää saada omat tunteensa purettua ja asiansa puhuttua ihan kaikkien osapuolien mielenterveyden kannalta.
Jos haluat satuttaa itseäsi, on tilanteesi jo melko paha. Jos et halua puhua tuttavillesi, kirjoita vaikka Nuortennettiin tai Tukinettiin. http://www.nuortennetti.fi/ tai http://www.tukinet.fi/
Tiedän, miltä sinusta tuntuu, sillä olen itse ollut siellä myös. Ja sen verran voin sanoa, että ei itsensä satuttaminen helpota, aiheuttaa myöhemmin vain ongelmia, kun fyysisiä arpia saa olla aina peittelemässä.
Kiltti, usko minua, ja tee muutos. Itsesi takia. :)

Ei tämän mailman asioista, niin hirveästi kannata stressata. :)