Fahrenheit 9/11

Kuka kattoi neloselta Tiistaina Fahrenheitin. Siinä oli hyviä esimerkkejä pelosta. Juuri tuolla tavalla saadaan ihmisetkin pelkäämään Ufo-tapauksia ja puhumaan niistä. Juuri tuolla tavalla luodaan pelkoa ihmisiin. Siinä kylläkin puhuttiin terrorismi pelosta, mutta silti juuripa tuolla tavalla hallitukset lietsovat pelkoa ihmisiin. Oli ken tahansa niin jokaiseen ne yrittävät luoda pelkoa. Esimerkiksi raamatun, median ja monien muiden kautta yritetään saada meihin muukalais ja ufo-tapaus pelkoa.

Siinä myös puhuttiin siitä että Amerikka oli hyökännyt Irakiin öljyn takia. Amerikka esimerkiksi pystyy tekemään peitetarinan toista maata vastaan koska se on toisella puolella maapalloa ja se on suuri maa. Onkohan se niin että Amerikan syy on se kun emme ole yhteydessä oltu niin kovasti muukalaisten kanssa vaikka muukalaiset ovat käyneet välissä vilkaisemassa meitä. Mutta ainakin se on saanut monet maat Amerikan puolelle Ufo-salailussa.

Amerikka katsokaas rahoittaa pieniä maita että ufot pysyisivät ihmisten mielistä ulkona. Rahoittajia ovat yhtiöt, hallitukset ja muut. Että esimerkiksi ilmavoimille annetaan rahaa että pysyisivät hiljaa ufo-asioista. Eli juuri raha pistää röyhkeät ihmiset liikkeelle. Kumman sinä valitsisit, rahan vaiko totuuden???
351475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Totuuden.Suurin osa taivaalla näkyvistä "satelliiteista" on joko maassa tai maan ulkopuolella rakennettuja,lentokonetta suorituskykyisempiä enemmän tai vähemmän eteerisiä ,kirkasta valoa hohtavia(varsinkin yöllä)lentoaluksia.Nuo alukset kykenevät halutessaan kirkastumaan moninkertaisiksi,eikä silloin valonlähde ole mikään valonheitin,vaan kyse on jostain paljon muusta.Aivan varmasti nuo alukset näkyvät myös tutkassa joten se epäily ,että hallituksemme ei niistä tiedä,on täysin turhaa.

Äänestä
  • että kaikki mitä hallituksemme sanoo on totta, paitsi ufoalukset , jutut niistä eivät ole totta. Vaikka selvä rako jossa tilaa salailulle, on olemassa ja salailun mahdollisuus on suurempi kuin epäilijöiden epäilyt, koska epäilyillä tämän asian suhteen ei ole pitävää tilaa, kun taas salailulle on juuri tuota tilaa.

    Äänestä

  • luulevat... kirjoitti:

    että kaikki mitä hallituksemme sanoo on totta, paitsi ufoalukset , jutut niistä eivät ole totta. Vaikka selvä rako jossa tilaa salailulle, on olemassa ja salailun mahdollisuus on suurempi kuin epäilijöiden epäilyt, koska epäilyillä tämän asian suhteen ei ole pitävää tilaa, kun taas salailulle on juuri tuota tilaa.

    saahan sitä epäillä, mutta mitkään luulot ihmisten korvien välissä eivät poista ufosalailua.

    Äänestä

  • kun niiden siivekkeet osuvat sopivassa kulmassa aurinkoa kohden.Ylen teksti-tv-llä on muuten Suomen yli lentävien satelliittien aikataulut,jos kiinnostaa:)Tavataan Hengen ja Tiedon messuilla.

    Äänestä

  • AROSUSI-09 kirjoitti:

    kun niiden siivekkeet osuvat sopivassa kulmassa aurinkoa kohden.Ylen teksti-tv-llä on muuten Suomen yli lentävien satelliittien aikataulut,jos kiinnostaa:)Tavataan Hengen ja Tiedon messuilla.

    paikoiltaan liikkeelle, niin että sen näkee kun yht äkkiä saa sateliitti hepulin.

    ja osataan tarkistaakin että oliko joku satelliitti siellä liikkeellä.Toki ufoja nähnytkin osaa katsoa kriittisesti näkemäänsä,ja poissulkea erinäisiä asioita.Kai sitä jokainen ajattelee kaikki tavalliset syyt lentokoneesta lähtien kun jotain poikkeuksellista näkee.

    Kaupalliset ja tieteelliset satelliitit löytyvät.
    MIL satelliitit tuskin ovat julkisia ja vaikka en asiaa syvällisemmin tunnekaan, niin jos satelliteista osa liikehtii poikkeuksellisesti, niin juuri MIL-sellaiset.
    Totta on kuitenkin, että melko suurikin osa kerrotuista havainnoista vastaisi satelliittia. Hyvää kuitenkin on se, että kun tieto lisääntyy, niin luonnollisista syistä johtuvat UFO-havainnot karsiutuvat tehokkaamin pois.

    Äänestä

  • on tiedossa.. kirjoitti:

    "Kai sitä jokainen ajattelee kaikki tavalliset syyt lentokoneesta lähtien kun jotain poikkeuksellista näkee."

    Varmaan ajattelee, mutta tekeekö oikeita johtopäätöksiä. Ilmakehän ilmiöiden tunteminen on jo sinällään ylivoimainen tehtävä maallikolle. Sitten tulevat lentokoneet, satelliitit, meteoriitit, meteorit, bolidit... Ajattelepa ite.

    Äänestä

  • lähtevätkin aina kirjoitti:

    paikoiltaan liikkeelle, niin että sen näkee kun yht äkkiä saa sateliitti hepulin.

    Kerran näin kanssa välkkyvän satelliitin,ehkä iridium?,veti taivaalla omaa rataansa,välkehti muutamia kertoja,mutta ufo ei ollut huoh;),jos se olisi ollut paikallaan ja sit tehnyt liikkeitä niin:),tai jos se olisi välkehtinyt erivärisenä ja tehnyt ympyröitä tai siksakkia taivaalla niin:)),mut pahus,oli vaan tavallinen ifo:/.
    Ps:Ei kaikki kultaa mikä kiiltää;).
    T:Toivossa on hyvä elää.

    Äänestä

  • AdvocateusDiaboli kirjoitti:

    Kaupalliset ja tieteelliset satelliitit löytyvät.
    MIL satelliitit tuskin ovat julkisia ja vaikka en asiaa syvällisemmin tunnekaan, niin jos satelliteista osa liikehtii poikkeuksellisesti, niin juuri MIL-sellaiset.
    Totta on kuitenkin, että melko suurikin osa kerrotuista havainnoista vastaisi satelliittia. Hyvää kuitenkin on se, että kun tieto lisääntyy, niin luonnollisista syistä johtuvat UFO-havainnot karsiutuvat tehokkaamin pois.

    kuinka kuun oikealta puolelta, eri kohdista, ilmestyi kuin kirkkaita tähtiä,ne lähtivät paikoiltaan muutamien sekunttien sisällä liikkeelle. tästä puhuttiin tällä palstalla aiemmin ja monet muutkin olivat havainneet ilmiön. Eräät väitti seuranneensa ilmiötä joitain tunteja meitä kauemmin. Ne eivät välkehtineet, vaan kirkastuivat entisestään liikkeelle lähtiessä ja sitten himmensivät valonsa jatkaen vielä matkaa hetken kunnes katosivat näkyvistä. Sateliitit ei käsittääkseni katoa näkyvistä eivätkä ole niin kirkkaita.

    Äänestä

  • kaverini kanssa kirjoitti:

    Kirkkaus on yleensä tähtien luokkaa, mutta voi olla huomattavastikin suurempi. Sateliitit katoavat useinkin näkyvistä jouduttuaan maan varjoon. Nehän eivät säteile omaa valoaan, vaan heijastavat auringon valoa. Myöhäisiltana satelliitit häviävät usein jo ennen kuin ne saavuttavat taivaan lakipisteen.

    Äänestä

  • kirkkaus kirjoitti:

    ovat aluksi paikoillaan?.. ja silloin niitä lenteli paljon peräjälkeen, tulin näkeväni kuin monet muutkin tällä palstalla näkivät niitä sinä yönä kuun vieressä. lisäksi joku väitti, että on nähnyt näitä lentelemässä matalalla, lähellä maan pintaa. Lisäksi jotkut tällä palstalla väittivät nähneensä' vastaavanlaisen ilmiön, mutta ovat nähneet näiden tekevän äkkikäännöksiäkin. Eräs väitti että näitä näkee jatkuvasti jos vaivautuu katselemaan öiselle taivaalle,eivätkä nämä hänestäkään olleet mitään sateliitteja.

    Äänestä

  • kuin tähdiksi jotka kirjoitti:

    "Eräs väitti että näitä näkee jatkuvasti jos vaivautuu katselemaan öiselle taivaalle,eivätkä nämä hänestäkään olleet mitään sateliitteja"
    Jos selittämättömiä ilmiöitä näkyisi jatkuvasti, niin kai joku "virallinenkn taho" olisi kiinnittänyt niihin huomiota. En tiedä,onko kysymys suoranaisesta valehtelusta, vilkkaasta mielikuvituksesta vai aistiharhoista. Miten olisi mahdollista, että tietyt ihmiset näkevät jatkuvasti selittämättömiä ilmiöitä ja samaan aikaan harrastelija-astronomit tuijottaessaan putkiensa läpi ilta illan jälkeen taivaalle, eivät juuri koskaan näe selittämättömiä ilmiöitä.
    Heillä tietysti tunnistutaso on huomatavasti tavallista pulliaista korkeammalla.
    Asun nykyään itse maalla ja katselen usein öiselle taivaalle. Satelliitteja näkyy tiettyinä aikoina usein jo muutaman minuutin katselun jälkeen. Meteoriittejäkin näkyy melko usein. Ikinä en ole nähnyt mitään selittämätöntä.
    Onko silmissäni vikaa, jos joku muu näkee niitä jatkuvasti??
    Epäilen.

    Äänestä

  • uskoa kaikkea kirjoitti:

    Nää harrastelija astronomit eivät tietenkään kerro näkemistään, koska silloinhan heille naurettaisiin, ja oon kuullu että ne pelkää naurunalaiseksi joutumista.

    viralliset tahothan myös pelkäävät naurettaviksi joutumista ja on olemassa tahoja jotka luovat ympärille semmost et ne viralliset tahot ei kehtaa ruveta "ns" ufo hörhöiks joikska heidät leimattais sitte.

    Äänestä

  • bngfvscbd kirjoitti:

    Nää harrastelija astronomit eivät tietenkään kerro näkemistään, koska silloinhan heille naurettaisiin, ja oon kuullu että ne pelkää naurunalaiseksi joutumista.

    Itse kyllä uskaltaisin raportoida ja kertoa kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Karsinoit tähtitieteen harrastajat yhteen ahtaaseen laatikkoon ja ehkä jopa itse uskot selitykseesi.
    meitä on kuitenkin niin moneksi, että selityksesi on köppänen. Itse uskon jatkuvasti selittämättömiä ilmiöitä näkevien olevan ylivilkkaalla mielikuvituksella varustettuja pentuja.

    Äänestä

  • selitysyritys kirjoitti:

    elikkä osa pelkää että heille nauretaan, osa ei.

    Äänestä

  • älä unta nää kirjoitti:

    viralliset tahothan myös pelkäävät naurettaviksi joutumista ja on olemassa tahoja jotka luovat ympärille semmost et ne viralliset tahot ei kehtaa ruveta "ns" ufo hörhöiks joikska heidät leimattais sitte.

    Jos esimerkiksi meteorologit ja astronomit havainnoisivat jatkuvasti selittämättömiä ilmiöitä ilmakehässä tai sen ulkopuolella, olisi se tiedepiireissä niin tuttua, ettei mitään leimautumispelkoa ilmiöiden tutkijoille voisi edes olla. Ruutia poltettaisiin ankarasti selityksen saamiseksi. Selityksesi ei mielestäni kestä loogista tarkastelua. Seuraava vaihtoehto olisi se, että selittämättömät ilmiöt ovat niin harvinaisia, ettei niiden tutkimiseen kannata panostaa. Ammatti-ihmiselle selitämättömän raja on huomatavasti korkeammalla, kuin maallikolla.
    Osa värikkäistä havainnoista saattaa myös olla varhaismurrosikäisten alan harrastajien nokitusta. Jos kaveri on nähnyt jotain, olen minäkin nähnyt ainakin yhtä ällistytävää.
    Toisin sanoen itsekritiikki pettää.

    tiedepiirien henkilöt eivät usko muuta ku sateliitteihi, meteoriitteihi, tähenlentoihi, revontuliihi, kuuhun, aurinkoon, vesisateisiin, ukonilmoihin, haloihin, hallusinaatioihin, joukkohysteriaan, joukkohypnoosiin, nuorten nokitteluu, ruokaa, vessapapereihin, autoihin, ylipäänsä norm arkeen vailla mitään ulkopuolisia, ihmiset eläimet tms lukuunottamatta. Sit ne on selitelly ufoi jopa Planeetta venukseksi!

    Äänestä

  • tässä) kirjoitti:

    Sit ne on selitelly ufoi jopa Planeetta venukseksi!

    Vaan Mars. Vielä 60-luvun alussa joku tilastonikkari havaitsi, että UFO-havainnot lisääntyvät selvästi silloin, kun Mars on lähinnä maata. Silloinen johtopäätös: UFO:t tulevat Marsista.
    Oikea johtopäätös: Kun Mars on lähellä maata, se loistaa suhteellisen suurena punertavan kohteena, ja jos havainnoitsija on liikkeessä, syntyy helposti vaikutelma, että punertava UFO seuraa juuri kyseistä havainnoijaa.
    Mars on todellakin ollut monen autosta tms. liikkuvasta kulkuneuvosta nähdyn UFO-havainnon aiheuttaja.
    Sori vaan, mutta näin on.

    Kylläpä se itseasiassa on nimenomaan Venus, joka on tulkittu useamman kuin kerran ufo-havainnoksi. Tämä johtuu siitä, että kyseinen planeetta kuuluu tähtitaivaan kirkkaimpiin kappaleisiin. Maasta katsoen sen voittavat vain Kuu (toinen ufoksi usein väärin tulkittu kohde).

    http://science.nasa.gov/headlines/y2004/03may_maximumvenus.htm

    tuhannet havainnot Ufoista voi olla luuloja tai hallusinaatioita.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Venus nimenomaan on se..........

    Äänestä

  • ei ne kaikki kirjoitti:

    tuhannet havainnot Ufoista voi olla luuloja tai hallusinaatioita.

    Yksi pöljä kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

    Äänestä

  • muistisääntö kirjoitti:

    Vai että monet tosi viisaat ihmiset ei muka tiedä ufoalusten humanoidineen olevan olemassa. Ei ne viisaimmat ihmiset oo mitään tämmösii et ei tommost voi olla, ei tota voi olla, vaan kyllä ne vastaa tyhmällekin että niitä on, mutta onkin sitten aivan eri juttu ymmärtääkö tyhmä että Ufoaluksia ja humiksia on olemas. Ja ei todellakaan tarvita kuin yksi riittävän viisas, joka tietää ufoalushumanoidien olevan totta, mutta jos ei kysyjä ymmärrä, niin ei ymmärrä. Et toi on se rako jonka jätit huomiotta, mut sori.

    Äänestä

  • a.. kirjoitti:

    joka kysyy kymmeneltä viisaalta, eikä ymmärrä sitä kuinka ne yrittävät sinulle selittää ja selittää, että niitä on olemassa.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Kylläpä se itseasiassa on nimenomaan Venus, joka on tulkittu useamman kuin kerran ufo-havainnoksi. Tämä johtuu siitä, että kyseinen planeetta kuuluu tähtitaivaan kirkkaimpiin kappaleisiin. Maasta katsoen sen voittavat vain Kuu (toinen ufoksi usein väärin tulkittu kohde).

    http://science.nasa.gov/headlines/y2004/03may_maximumvenus.htm

    Mars.
    Hyväksyn hyvinkin venuksen.
    Peruskymysyshän lienee se, että luonnolliset tähtitaivaan tai ilmakehän ilmiöt tulkitaan alieenien kulkuneuvoiksi.
    Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että Mars on ollut hyvin usein väärien havaintojen aiheuttaja.

    Äänestä

  • AdvocateusDiaboli kirjoitti:

    Mars.
    Hyväksyn hyvinkin venuksen.
    Peruskymysyshän lienee se, että luonnolliset tähtitaivaan tai ilmakehän ilmiöt tulkitaan alieenien kulkuneuvoiksi.
    Kuitenkin olen vahvasti sitä mieltä, että Mars on ollut hyvin usein väärien havaintojen aiheuttaja.

    sentään kuitenkaan. esimerkiksi eräs tuttavani näki erään toisen kanssa, taivaalla meni valopallo joka vaihteli väriä, se kulki hitaasti heidän ylitse ja muistaakseni linnut olivat lopettaneet ääntelynsä sillä hetkellä kun ufo kulki heidän ylitse. Seuraavana päivänä oli tuosta valopallosta kuva lehdessä kun joku oli ottanut siitä ufosta kuvan.

    Äänestä

  • muistisääntö kirjoitti:

    Yksi pöljä kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

    että olkoot vaikka kuinka pöljä niin 10, jos ne on niit viisaimpii, niin niin kyl ne antaa vastauksen Humanoideista. ei toi väittämäsi muistisääntö kertakaikkiaan ole ufoalus humanoideja poissulkeva. Väitteessäsi on reikä ja täten se ei päde.

    Äänestä

  • on niin kirjoitti:

    tajuu mutta voihan sitä 10 viisasta yrittää jos huvittaa tai jotain, mut juttusi vuotaa kuin seula! Juttusi on kuin onkin vanha, ilmeisesti joku kivikautinen sanonta Hah!

    Äänestä

  • ei nyt niin usein kirjoitti:

    sentään kuitenkaan. esimerkiksi eräs tuttavani näki erään toisen kanssa, taivaalla meni valopallo joka vaihteli väriä, se kulki hitaasti heidän ylitse ja muistaakseni linnut olivat lopettaneet ääntelynsä sillä hetkellä kun ufo kulki heidän ylitse. Seuraavana päivänä oli tuosta valopallosta kuva lehdessä kun joku oli ottanut siitä ufosta kuvan.

    vaikka hieman myöhemminkin, mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • viikolla tai kirjoitti:

    vaikka hieman myöhemminkin, mutta kuitenkin.

    Löytyykö mistään enään sitä lehteä kun haluaisin nähdä sen kuvan???

    Äänestä

Oletteko huomanneet miten paljon ufoja täällä suomessakin on havaittu? Sitä eivät enää mitkään amerikkalaiset pysty enää peittelemään. itsekin olen jo 6 vuoden ajan nähnyt ufoja aina silloin tällöin. Olen sitä mieltä, että niitä ei tarvitse pelätä. Vaikka koko kansalle kerrottaisiin, että ufoja on oikeasti olemassa, niin on paljon ihmisiä, jotka eivät silti usko. Eivät usko ennenkuin omin silmin näkevät...

Äänestä

Mikä tekee ihmisiin vähän vielä enemmän pelkoa. Uskaltaisitko kertoa jollekkin henkilölle ufoista ja muukalaisille suoraan. Eikö vain, se on aika vaikeaa vai mitä. Mutta kenelle kertoa. Itse olen jutellun yhden kamun kanssa rajatiedosta. Mutta löytyy läheltä sellaisia tyyppejä jotka ovat skepoja, ettei usko mihinkään oikeastaan vaikka näkisivätkin. Itse olen nähnyt ufo havaintoja, hienoja olivat. Nyt ei vaan ole niin paljoa tullut katseltua yötaivaalle kun peppu ei meinaa liikkua tuolista kun väsyttää. :P

Ihmisiä on monenlaisia, on niitä jotka väittävät omankin havainnon olevan harhaa. Niitä skepojen lauseita - Jokin roska oli silmässä, autonvalo häikäisi silmiin, näin harhaa, kuvittelin kaiken. Tuollaisia aina skepoilla mielessä. Juuri niiden valheessa elävien kanssa meidän on elettävä jotka uskovat useaan rajatiedon asiaan. En minäkään uskalla pistää minnekkään raporttia havainnoista koska pelkään hörhöksi leimautumista. Parhain ufo-havaintoni oli se kun se lensi **Paikka** yllä lähellä minua.

Eli olen pohtinut hyvin omat ufo-havainnot ja olen muuttanut ne tunnistettaviksi flying objecteiksi. Ne olivat älyllisten olentojen ohjaamia, koska ne näyttivät liikkeeltään, näöltään. Ne oli myös hemmetin lähellä maatakin. Ei muutakuin kaikki ufoja bongailemaan, jos sattuisit näkemään jonkun älyllisten olentojen lentolaitteen bongaillessasi taivahalle. :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuus on tärkeintä elämässä kirjoitti:

Kuka kattoi neloselta Tiistaina Fahrenheitin. Siinä oli hyviä esimerkkejä pelosta. Juuri tuolla tavalla saadaan ihmisetkin pelkäämään Ufo-tapauksia ja puhumaan niistä. Juuri tuolla tavalla luodaan pelkoa ihmisiin. Siinä kylläkin puhuttiin terrorismi pelosta, mutta silti juuripa tuolla tavalla hallitukset lietsovat pelkoa ihmisiin. Oli ken tahansa niin jokaiseen ne yrittävät luoda pelkoa. Esimerkiksi raamatun, median ja monien muiden kautta yritetään saada meihin muukalais ja ufo-tapaus pelkoa.

Siinä myös puhuttiin siitä että Amerikka oli hyökännyt Irakiin öljyn takia. Amerikka esimerkiksi pystyy tekemään peitetarinan toista maata vastaan koska se on toisella puolella maapalloa ja se on suuri maa. Onkohan se niin että Amerikan syy on se kun emme ole yhteydessä oltu niin kovasti muukalaisten kanssa vaikka muukalaiset ovat käyneet välissä vilkaisemassa meitä. Mutta ainakin se on saanut monet maat Amerikan puolelle Ufo-salailussa.

Amerikka katsokaas rahoittaa pieniä maita että ufot pysyisivät ihmisten mielistä ulkona. Rahoittajia ovat yhtiöt, hallitukset ja muut. Että esimerkiksi ilmavoimille annetaan rahaa että pysyisivät hiljaa ufo-asioista. Eli juuri raha pistää röyhkeät ihmiset liikkeelle. Kumman sinä valitsisit, rahan vaiko totuuden???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu