Olen alkanut jauhamaan vanhoja asioita ja se on rasittavaa. Mietin, olisko elämäni toisenlainen jos en olisi tehnyt aikanaan kakskymppisenä niin yksioikoisia johtopäätöksiä ja ollut niin ylpeä ja anteeksiantamaton. Kaduttaa sillä en ole voinut unohtaa elämäni ihmistä, vaikka minulla on perhe ja työ ja pitäs olla onnellinen jne. Mutta aina kun törmään tähän ihmiseen, sydän väpättäää ja tiedän tehneeni anteeksiantamattoman virheen.
Olen rauhaton, ajatukset harhailevat, en ole tyytyväinen. Mitä pitäs tehdä, olen yrittänyt ajatella positiivisesti, kirjoitella paperille kaikkea hyvää siitä. mitä olen saanut aikaiseksi, mutta aina palaan lähtöpisteeseen. Voi eiiiiiiiiiiii.....
Olen rauhaton, ajatukset harhailevat, en ole tyytyväinen. Mitä pitäs tehdä, olen yrittänyt ajatella positiivisesti, kirjoitella paperille kaikkea hyvää siitä. mitä olen saanut aikaiseksi, mutta aina palaan lähtöpisteeseen. Voi eiiiiiiiiiiii.....
Vastaukset 23
Vanhimmat
on enää jossitella ja muistuuhan nämä nuoruuden kohellukset itsekullekin silloin tällöin mieleen ja sussut. "Morsiamia" tuli,sekä meni ja tuskinpa sitä silloin itsekään kovin vakavasti ajatellut suhteitaan.
Täytyy tyytyä kohtaloonsa ja kukapa se pystyy sanomaan olisiko se nuoruuden ihastus ollut parempi vaihtoehto ja eipä ole valittamista omasta muijasta, vaikka joskus tulee suutuspäissään kirottua koko eukon suku ja sukujuuret:))
nuoruuden ja koko elämäni valinnat. Ne olen tehnyt tietoisesti, joten turha itkeä perään. Onhan minulle tietenkin tapahtunut yllättäviäki, jopa karmeita asioita, mutta ne ovat tulleet minun ulkopuoleltani, joten en ole pystynyt vaikuttamaan. elän tässä ja nyt. Mielummin olen huolestuneempi tulevaisuudesta kuin menneisyydestä.
Olin 19-vuotiaana 1-vuotiaan pojan äiti ja naimisissa. Lapsiavioliitto! Tuolloin jo aviossa "sukset ristissä", veli tulossa isäni pyynnöstä hakemaan poikaani ja minua synnyinkotiini. Mutta eikös anoppi ollut pyytänyt naapurin rouvaa seuraamaan liikkeitäni. Veljeni ajettua pihaan puskaradio alkoi toimia ja hetken kuluttua mieheni oli paikalla (saanut töihin hälytyksen). Niin sitä sillä kertaa sovittiin, että jatketaan vielä yhdessä. Olisi pitänyt silloin lähteä, poikakin olisi paremmin sopeutunut vielä niin pienenä. Niin on myös mieheni sanonut myöhemmin. Tämä on sitä kunnon jälkiviisautta!!! Viimeistään 10 vuotta myöhemmin, kun vanhempani laittoivat sijoitusasunnostaan vuokralaiset pois ja kalustivat sen minulle, olisi pitänut erota. Mutta kun ei ollut rohkeutta. Eniten pelotti se, että poikani ei olisi halunnut muuttaa mukana.
Niin että kyllä kaduttaa minuakin, koska olen ollut tosi naivi, arka ja saamaton hissukka. Mutta turha tässä enää on rypistellä. Eletään vain näiden "olisi pitänyt / ei olisi pitänyt" -ajatusten kanssa ja yritetään työntää ne taka-alalle.
Alkaaa voisin.
Eilispäivän virheet korjaisin.
Vaan kun hajallinen hattu se nurinperin sattu mitä minä siitä olen moksiskaan.
Minä taas luulen että olet silloin nuorena tehnyt oikeita johtopäätöksiä ja että on ollut vain hyvä, että olet ollut riittävän ylpeä tekemään niitä johtopäätöksiä, joita olet tehnyt siitä huolimatta että sydämesi väpättää aina kun törmäät siihen ihmiseen, jota kauan sitten pidit elämäsi ihmisenä. Tai mikä minä tietysti olen sanomaan että etteikö sinun kohdallasi olisi kyse jostain muustakin kuin minun kohdallani.
Toi kirjoituksesi loppuosa taas muutoin kelpaa meikäläisellekin, olen jo kaksi vuotta miettinyt, että mitä helvettiä oikein meinaan.
Yhdestä yhteisestä piirteestä olen kyllä aivan varma: Puolison pitäisi olla se "yksi ylitse muiden", menneeseen ei pitäisi olla jäänyt sellaisia, jotka tuntuvat joltain enemmältä kuin se, joka on tässä.
Ainut itselleni sopiva järkevä selitys oli tällainen: Onnellisen lapsuuden ja nuoruuden viettäneelle naiselle kehittyy korkea itsetunto ja rima rakastumiseen on niin korkeaalla että sen yli pääsee vain joku "don juan" tai vastaava, jolla on näennäisesti korkeampi itsetunto. Siitä sitten seuraa, että jos naisesta ei tule ikisinkkua niin sitten, kun se nainen on perustanut perheen jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan pääse koskaan oikeasti sen naisen lähelle (niinkuin rakastuessa käy) niin jossain myöhemmässä elämänvaiheessa nainen joutuu niin suurten tunneristiriitojen valtaan, että ne johtavat avioeroon. Rakastuminen vaatii jonkinlaista itsetunnon alenemista, että se hyvä itsetunto ei olekaan pelkästään hyvä asia... Suuret rakkaustarinatkin ovat liittyneet usein sotiin ja luonnonmullistuksiin...
Että tervetuloa vaan tänne ristiriitaisten joukkoon... Mulla näitä selityksiä piisaa. Keksin vaikka jok'ainoa päivä uuden... Niinhän sinäkin?
Sellaista on ja off nappulaa en ole vielä itsestäni löytänyt, jolla poistettaisiin mennyt, sillä kyllä se kaikki mitä olen elänyt ja kokenut on minun elämääni, joka on tehnyt minusta sen, mitä nyt olen.
Tämän takia en kyllä ole ajatellut ottaa avioeroa, ainakaan vielä. Päinvastoin, koetan kaikilta osin parantaa kaikkea mahdollista, mikä on mahdollista parantaa.
Sun elämäs vois olla jopa huonompikin, jos olisit tehnyt toisin. Ei kaikki päällisin puolin houkuttelevalta ja hyvältä näyttävä ole sitä. Ne ulospäin onnelliset paritkin usein eroavat ilman ulkopuolisille "näkyvää" syytä.
Auttoks?
Juuri noin olen ajatellut itsekin, että tekemäni päätökset olivat sittenkin oikeita. Tämä syksy vain masentaa, kun aina vain sataa ja on pimeää. Törmäsin tuohon elämääni rasittavaan ihmiseen vastikään ja hän katsoi minua jälleen kerran kuin olisi aaveen nähnyt. Ero silloin aikanaan oli hänen ajatuksensa, samoin yhteen palaaminen, mutta minä en enää halunnutkaan häntä. Jostain syystä hän oli minulle kauhean vihainen, vaikka erotessa sovimme kumpikin jatkavamme elämäämme ja jos sopiva sattuu kohdalle, kumpikin on vapaa ottamaan uuden. Minusta kuitenkin tuli sitten se lopullinen syntipukki, vaikka tein kuten sovimme. Syntipukkina olemista en millään tahdo kestää,enkä sitä vihaista katsetta, jonka hän minuun viimeisenä iltana loi.
Kuitenkin sydän sanoi silloin aikanaan, ettei häneen voi enää luottaa, eikä hänen tunteensa ole aitoja minua kohtaan. Ehkä olen unohtanut ajan saatossa, mikä oli lopullinen syy siihen, etten enää antanut anteeksi. Toivottavasti en kovin usein törmää häneen, ettei tarvitse näitä samoja asioita miettiä kovin moneen kertaan.
Joskus kuitenkin tuntuu, että kohtalo pilailee kustannuksellani, sillä törmään häneen paikoissa, joissa en ole siihen osannut varautua. Hänen uudella puolisollaan on kaiken lisäksi melkein sama nimi kuin minulla, hänen lapsillaan on samantyyliset nimet jne.
En minä häntä takaisin ottaisi, mutta haluaisin jutella ja puhua oikein kunnolla suuni puhtaaksi, tyhjentää kaappini luurangoista ja olla sinut menneisyyteni kanssa, ei kait se ole liikaa pyydetty, vai onko.
Nuoruuteni rakkauksia(monikko)!En tosin niin,etta haluaisin vaihtaa heista ketaan nyt olemassa olevaan.Syita sellaisille ajatuksille toki loytyisi.On vaan pakko todeta ja kasittaa menneen olevan mennytta.JOS valinta olisi ollut toinen,elamani historiaa kirjoitettais toisin.
"Hyvan katon" alla on helppo haaveilla!
Eihan haaveet ole kiellettyja.Painvastoin,jos niista saa voimia arkeen,niissa on hauska viivahtaa.
"Rakkauksieni" kanssa haaveilen viettavani mukavia keskustelutuokioita.
Nain kuvittelisin palaavani hetkeksi ajassa taaksepain-nuoruuteen.Tietoisesti ja harkiten pyrin kin tilanteeseen.Jospa joskus,missa,milloin-jos koskaan???
Haaveet on haaveita,toiveet toteutuu jos on toteutuakseen.
ajateltua täs itse kukin, että voi kun olisi tämä viisaus ja parinkympin ikä.
Itsekin olen tehnyt virheitä elämässäni ja ne ahdistavat toisinaan tosi kovaa.
Valokuvatkin nuoruuden ajoilta saavat valtavan ahdistuksen joskus päälle.
Kuuluukohan se tähän ikään.
Huomaa nuoruuden jääneen taakse ja jotain on vielä kokematta.
Ei vanhoja asioota kannata kovin paljon mielehnänsä pohtia, eilistä ei saa takaasin ja muutoonkin soon sellaasta jäläkiviisahutta, turhaa ja hyöryrtöntä. Jäläkiviisahutta on maailmas kaikkeen eniten, soon oikeen oma viisautensa laji. Jäläkiviisahan silimä kattoo taaksepäin ja siinä kuvitellahan menny tapahtuma uurestansa tulevaksi ja jäläkiviisas tietää tarkkahan miten mihinäkin tilantehes olis pitäny menetellä. Kaikkihan me toki kaipaamme ja mieluuten sellaasia näkyviä asioota, sellaasia käsin kosketeltavia, niin jo silloon nuoruures. Sitä kuviteltihin tulevasta elämästä ja elämän kumppanista kovasti ruusuusia päiväunia. Unelmien prinsejä ja prinsessoota, osa niistä elämän varisitiellä on kyllä toteutunukki. Ainakin ittellä, vaikka nöyrtyäkkin on pitäny, mulla oli maailmanparas vaimo, niin hyvä notta siinä ei ollu mitään vikaa. Sen parempaa hengen ja myöskin kärentairooltaan kaveria en olis löytäny mistään ja oli tavattoman ahkera ja kultaanen puoliso. Myös torella kaunis nainen, olin hänestä aina ylpeä kun yhyres liikuttihin. Miksihän aina sellaaset hyvät ihmiset otetahan ensin pois? Onhan sitä yksineläjälläkin omat päiväunensa, siniiset ajatukset, saa ny nähärä toteutuvatko. Tiitu-kani ainakin on kovasti ny tärinäs kun mun miniä oli neulonu sille pienen siniisen lippalakin, se laitetahan nauhoolla leuan alta kiinni, jotta pysyy pääs. On se ny olevinansa ja hianoo mielestänsä, sanoon sille notta se on vaan pyhäkäyttöhön, arkisin kelepaa olla palijaspäänä, täällä koti oloos.
Kyllä on mukavaa, että Sinä aina niin kauniisti puolisostasi puhut. Minä ihan silmissäni näen teidät yhdessä ja toivon, jotta Sinä vielä löydät itsellesi sopivan ehtoon jakajan. Tiedätkö olen usein ajatellut, että oli ikävä, kun minulle tuli ero miehestäni, mutta sisimässäni olen ajatellut, että se on se toiseksi pahin vaihtoehto, sillä hän elää vielä ja voin toisinaan jorista ja jakaa mietteitä lasten asioista hänen kanssaan. Hän oli minulle hyvä puoliso ja aivan kuten sinunkin niin henkisesti kuin käden taidoilla sekä kovin ahkera. Sellainen hän on vieläkin, mutta nyt vain jonkun toisen ilona. Ei se kuitenkaan tee hänestä sen huonompaa enkä häntä pahalla ajattele vaan olen onnellinen siitä yhteisestä ajasta, joka meillä oli. Vaikka ihminen niin haluaa itsensä hyvänä nähdä, niin jotain minussa oli sellaista, joka ei vastannut hänen ihannekuvaansa. Olen tällainen lyhyt ja tosi pyöreä eli ei silmälle mikään ilo. Luulen, että se jotenkin sen meidän asian sotki. No... mitä minä nyt näitä tuntojani tässä vatkaamaan. Eteenpäin katselen minäkin elämässäni. Kaikkea hyvää Sinulle Akaton mies ja hyvä, että et anna kanin arkena hattu päässä kulkea :-)
Kiitos Vailet, Sä olisit ansaannu parempaa elämässäsi, parisuhtehes, oot niin mukavan oloonen likka. Varmasti kiltti ja liiankin hyväluontoonen tänne joskus pahaankin maailmahan. Osaat antaa anteeksi läheesilles ja muillekin tämän maailman töytäälyt. No oot sitten kotiutunu sieltä etelän reissusta. Oliko siellä mukavaa? Aurinko varmahan ny ainakin paistoo ja oli lämmintä. Kyllähän täs olis lomanpaikka ittelläkin, ku sais vaan lähäretyks. Sano ny jotaan lomareissuustasi.
Olin sellaisella risteilyllä Kristiina Reginalla. Ensin lennettiin Italian Nizzaan ja sieltä sitten veneseen. Matka jatkui Nizzasta, Roomaan, Napoliin, Kataloniaan, Santarioon ja Iraklioon ja sieltä tas lennettiin Suomeen. Laiva oli suomalainen ja asuimme koko ajan laivassa. Laivassa oli tietenkin myös sauna :-) Yksi päivä merellä, muuten seilailitiin yöllä ja retkeiltiin päivisin kaupungeissa ja kylissä. Se oli sellaista leppoisaa ja rentoa oloa. Ei ruuhkia ja matkasressiä, kun niin hyvin huolehdittiin. Kyllä siellä vähän väriäkin tuli pintaan ja oli monenlaista ohjelmaa, mutta oli myös aikaa olla ja ajatella elämän menoa, kun se tekee aina niin hyvää. Matkan tarkoitus oli juhlistaa ystävättäreni 50-vuotis päivää ja olimme asiaan jo ajoissa perehtyneet ja pistäneet kuukausittain vähän rahaa syrjään :-). Kyllä näin paljon ja huomasin sen miten monella tavalla voimme elellä täällä maailmassa. Suosittelen Sinulle lämpimästi loma matkaa ja tällanen risteilykin on tosi kiva, mutta niin on monet muutkin matkat. Jokainen tietenkin oman makunsa mukaan.
On kiva kun aina vähän kehaiset minua. Kyllä se saa mielen aina sillai hykerteleen vaikka kyllä minun päässäni istuu ne pirun sarvet siinä kuin muidenkin :-). Hyvää viikonloppua Sinulle ja kanillesi. Kanillahan on kiva viikonloppu tiedossa, kun saa lakin päähänsä :-)
Talvihan se on tulossa, - Tiitun pitää kai saada villasukat kans.. :)
Täytyy pitää mieles sellaanen laivaloma maharollisuus, varmahan ihan kiva ja erilaanen vaihtoehto. Täs kotona ei voi ajatellakaan mitään lomanpitoa, on tuota työtä ja ne aina vieres ja päällimmääsenä. Tulin taas laittamahan ruokaa välillä ittelleni, riisikattila kiehuu tuolla hellalla. Pitää lähteä hakemahan tuolta työmaalta tänä ehtoona kuorma-auto vielä viikonlopuksi huoltohon tänne kotio. Poika tuloo huomenna kaveriksi kyllä se sitten remonttihomma menestyy. Enhän mä oo sua kehunu tarpeeksikaan, ja tuollaanen mukava likka kehuja tarvittekaan, sähän oot hyvä iliman mun kehumistakin. No ny menen syömähän, kärsii sitten taas jo näläkäästä puhuttaa.
Joo ihan totta, pitää kurottaa sille tosiaankin ne villaaset sukat. Jos vain antaa niiren olla sitten jaloos. On se kyllä niin kova juoksemahan notta siellä voi töppööset lentää startissa.
Kaikkien elämä on semmoista. Toiset näyttävät hyvältä paperilla ja se auttaa. Voihan semmoisen tekaista omistakin saavutuksista curriculumin. Se voi helpottaa ja rauhoittaa.
Ylipäänsäkin silloin kannattaa mielessään luetella elämänsä hyvät puolet, kun rupeaa kaduttamaan ja masentamaan.
ihanat ihmiset. Kyllä se tähän ikään kuuluu tuo menneiden muistelu. Kun lapset ovat muuttamassa pois kotoa ja alkaa arvioida omaa elämäänsä. Tein illalla pitkän lenkin metsään ja tajusin miksi silloin aikanaan olin niin ehdoton. Suhteemme päättyi ystäväni sanoihin; sinä saat ottaa uuden kaverin - kyllä SINUTKIN joku vielä huolii. Eli se oli tuo viimeinen lause. Tajusin, ettei minua kunnioitettu ja sehän on hyvän avioliiton edellytys, toisen kunnioittaminen ja tukeminen, eikä rakastamalleen ihmiselle myöskään halua tuottaa turhaa tuskaa. Kun ystäväni olisi alkanut seurustelun uudestaan, en enää voinut. Olin oikeassa mielestäni silloin, vaikka niin nuori olinkin. Ystäväni ei täyttänyt niitä kriteerejä, jotka olin hyvälle ihmissuhteelle asettanut. Niin yksinkertaista se olikin, muisti vain petti vai liekö jo dementiaa.
Tämä syysmasennus sen tekee. Yksi teistä kirjoitti, että puolison on oltava "ylitse muiden", ehkä minun nykyinen avioliittoni ei ole aivan sellainen kuin toivoin, minä olen meidän suhteessa se henkinen voimavara ja joskus haluaisin minäkin olla heikko ja painaa pään toisen olkapäälle ja antaa toisen huolehtia asioista. Tällaista en ole saanut kokea avioliitossani, vaan olen murheeni yksin saanut selvittää, toinen on vain lisännyt taakkaani, kun olen yrittänyt saada apuja.
Tämä ja kaikki muu saa joskus ajatukset hyppimään kärrynpyörää. Haluaisin silti jutella tämän entisen ystäväni kanssa, en häneen niin suuttunut, mutta en sen enempää. Olen aina ollut omasta mielestäni rehti ja reilu ihminen muita kohtaan, joten toivon sellaista kohtelua itsellenikin.
Sepä se: "kyllä sinutkin joku vielä huolii" tai "kyllä joku vielä minutkin huolii" - ihan sama asia...
Minäkin olen se voimavara ja saan olla myös sitä ihan yksin. Saan toisen jopa tekemään kaikenlaisia positiivisia elämänmuutoksia, mutta ikäänkuin kaikki ajattelu olisi minun tehtäväni.
Se hyvä puoli sinulla on, että jos rohkeutta riittää ja mahdollisuuskin tarjoutuu, niin varmasti se juttelu sen menneisyyteen jääneen luurangon kanssa voisi saada sinut ymmärtämään - en tiedä kylläkään mitä. Henkilökohtaisesti en kait helposti masennu, koska en kestä synkkiä ajatuksia, enkä kykene säälimään itseäni, mutta ei se minua siltä pelasta, ettenkö joutuisi kohtaamaan jotain taakseni jättämää, eikä tämä ole minulle edes yllätys... Etteikö ne tunnereaktiot olisi ihan hirveitä, meinaa muistikin välillä mennä... Miltään helposti olankohautuksella ohitettavaa nää jutut ei oo, vaikka joillekin onkin. Että koeta kestää...
Ystavaasi!
Juttele hanen kanssaan.
On hyva tutkailla mita taaksensa on jattanyt.
Voihan olla etta huomaat hanessa ne samat "viat"joiden vuoksi suhteenne aikoinaan kaatui.
Jos toisin,niin unelmissasi voit yha jatkaa haavelua hanesta.
Kerro hanelle ,et loukkaa ketaan,vaikka han tietaa uinuvista tunteistasi.
Siita huolimatta asiat eivat muutu miksikaan--kohdallasi.
Tai sitten kehittyy ystavyys valillenne.
haluaisin myös olla se joka sais vain olla ja toinen murehtisi.
Olen joutunut kaikenlaista nielemään ja antamaan anteeksi.
Voimavarat on olleet lujilla ja jälkiä minuun jättäneet, mutta huumorini on silti säilynyt.
Kait se on se voimavara millä menen eteenpäin.
Vielä on paljon asioita joita haluaisin kokea ja saada.
Luin tämän ketjun vielä kerran ja pysyn edelleen sen alkuperäisen viestini takana, "katua ei ainakaan kannata"... En aio palata menneeseen... Kyse on muistoista, eikö vain? Halusta siihen, että omassa elämässä olisi jotain, mitä sinne taakse jäi. Se, mitä, selviää vain nykytilannetta tutkailemalla. Joku sanoi mulle, että kyse on menneen peilaamisesta nykyisyyteen, ei paluusta eiliseen...Yhtäläisyyksiä löytyy kirjoittamastasi enemmänkin. Emme ole tehneet vääriä ratkaisuja. Sinäkin jätit kaiken jo kauan sitten taaksesi...eli sellainen "ohje" on naurettavan lapsellinen meille. Mehän on jätetty jo se taaksemme... Muistoita eroon pääseminen - pelkkä ajatuskin on naurettava, eihän ne katoa...
Nykyinen elämäntilanteeni ei tyydytä minua ja siksi mennyt elämä on alkanut kummittelemaan mielessäni, koska tunnen, että menneisyyteen jäi ihminen, joka olisi ehkä ollut se sopivampi minulle. Olisi pitänyt silloin alentua keskustelemaan syvällisemmin ja unohtaa turha ylpeys, madaltaa itsetuntoa. Silti en tunnen siinä tapauksessa tehneeni kovin väärin.
Jos en nyt kärsisi näistä ristiriitaisista ajatuksista elämässäni ei minun tarvitsisi turhaan ajatella eilistä.
Se ei koskaan palaa, eikä sen ole tarkoituskaan palata. Pitää saada tämänhetkinen elämä järjestykseen.
Jätä taakse entinen ja katso eteenpäin. Itse uskon, että tekisin samat "virheet", jos olisin taas kaksikymppinen. Täytyy antaa itselleen anteeksi myös se eilinen.