lautasmuokkaus

onhan se jo vanha keksintö,mutta miksi se ei yleisty,olen harkinnut korvata kyntämisen lautasmuokkaimella,viljelen 72ha viljatilaa peltolohkot on pieniä 1-6 hehtaaria
93464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vai ei ole yleistynyt.

Agrin myyjä kehu myyneensä reilut 50 amatzone catrosta ja kivipekan myyjä yli 80 vuoden aikana. JOs luvut pitää paikkaansa niin kaikki merkit mukaan lukien uusia lie mennyt yli 200 vuodessa kun kaikki merkit lasketaan mukaan.

Mutta suurin syy leviämiseen on isäntien perinteikkyys. "ei ole muuta kuin kyntö" Ja sitten välillä tulevat märät vuodet hiljentelevät intoa.

Ja eikös se ole ihan todettu asia, että satotaso ei ainakaan nouse.

Mutta näinä aikoina taitaa olla se satotaso toissijainen asia, kunhan kulut saa minimoitua

Äänestä

Siis miten tämä liittyy traktoreihin?
???

Äänestä

Kyl sitä saa täälläpäin jo etsiä mistä vielä kynnetyn pellon löytää.
Suurin osa lautasmuokkaimella tai kultivaattorilla ajettuja. Ja suorakylvö yleistyy kovaa vauhtia. Kultivaattoria käyttävillä tiloilla on monilla jo yli 20 kokemus aurattomasta viljelystä.

Näin täällä Uudellamaalla.

Äänestä
  • asia on sillä tavalla että ei millään lautasmuokkauksilla tai kultivaattoreilla korvata kunnon kynnön jälkeä. Mutta EU:n myötä on tullut se tosiasia että satotasolla yms. ei ole mitään väliä kunhan työt tulee tehtyä ajallaan jne. jne. jne.

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    asia on sillä tavalla että ei millään lautasmuokkauksilla tai kultivaattoreilla korvata kunnon kynnön jälkeä. Mutta EU:n myötä on tullut se tosiasia että satotasolla yms. ei ole mitään väliä kunhan työt tulee tehtyä ajallaan jne. jne. jne.

    Saksassa kyntö jätetty jo aikapäiviä sitten ja satotasot vehnällä yli 8T/ha. Ei maa kyntöä kaipaa. Kultivaattorit ja lautasäkeet suorakylvön rinnalle huonoja vuosia varten.

    Ei nykyhinnoilla kannata kyntää. Suorakylvö tai kevytmuokkaus ja sopiva viljelykierto on päivän sana.

    Äänestä

  • Pitäisi kyntää?? kirjoitti:

    Saksassa kyntö jätetty jo aikapäiviä sitten ja satotasot vehnällä yli 8T/ha. Ei maa kyntöä kaipaa. Kultivaattorit ja lautasäkeet suorakylvön rinnalle huonoja vuosia varten.

    Ei nykyhinnoilla kannata kyntää. Suorakylvö tai kevytmuokkaus ja sopiva viljelykierto on päivän sana.

    että kuivina syksyinä lautaskoneilla saa kyllä hyvää jälkeä, mutta jos syystyöt joutuu tekemään oikein märissä oloissa, ei mikään pyörivä toimi.
    Siis kaikki mikä pyörii muuttuu kuution kokoisiksi kurapalloiksi (lapiorulla, lautas, yms)ja koneet voi ajaa liiteriin odottamaan kuivumista puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen kuivuneen kuran voi piikata pois.
    Kyntö menee kunhan ei ole esiauroja, kuorimia, eikä pakkereita, siis vain siivet. Kultivaattorikin menee kunhan heittää mikserit yms. pyörivän pois.
    Siis ainakin meidän maalajeilla on niin, että jos
    märkiä, niin unohda kaikki pyörivät vehkeet.

    Äänestä

  • Jusu kirjoitti:

    Amazonen Catros toimii yllättävänkin märissä olosuhteissa.

    Äänestä

  • Unohtaa kirjoitti:

    Amazonen Catros toimii yllättävänkin märissä olosuhteissa.

    on aivan hanurista

    Äänestä

  • Katoo kirjoitti:

    on aivan hanurista

    Kyntö kuivuu keväällä paremmin harjanteensa ansiosta ja pehmeillä mailla maa saattaa vetää ilman kyntöä itseensä sellaisen kosteuden, ettei sinne ole mitään asiaa keväällä. Samanlaisen kokemuksen saa, jos kynnetty maa muokataan liian aikaisin kevään sateisiin. Kaikella on merkityksensä: maan kaltevuus, laji ja kivisyys sanelee joitakin pääsuuntia. Viisas valitsee sopivimman ja huolehtii viljelykierrolla maan parhaasta hyödyntämisestä. Suosittelen siis molempia tapoja muokata maata tilanteen mukaan. Meiltä löytyy huippulaadukkaat koneet molempiin tapoihin muokata maata. Suurin ohjailija taitaa kuitenkin olla käytetty aika ja suorat kulut (koneen hankintahinta).
    Täällä on näköjään muitakin myyntiargumentteja >myyjän huomio< kannattaa omaa kehua, mutta saako siitä joltakin korvausta näkyy kirjoituksissa.
    Oikeastaan hymyillyttää tämä koko tapa käsitellä maailman asioita (myydä mielikuvia) netissä, sanomalehtien tekstiviestipalstoilla ja nolla gallupeilla. Meistä on kaikista tullut omaan torveen huutelijoita, oikeat tapaamiset, vertailut ja keskustelut on jääneet unholaan. Ennen mielipiteen takana oli ihminen tai ihmiset, nykyään useimmin nimimerkki tai salanimi (keskusliike tai liikekeskus). Minäkin edustan jotain huippumerkkiä >yksi mielipide lisää< nimimerkin takaa.
    Mikähän se voisi olla? Tähän voi nyt kaikki laittaa sen oman lempimerkkinsä tekstissä olevalla kriteerillä: Merkki/korvaus.

    Ehdottomasti hauskaa päivää kaikille netissä maataan muokkaaville.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kverneland kirjoitti:

onhan se jo vanha keksintö,mutta miksi se ei yleisty,olen harkinnut korvata kyntämisen lautasmuokkaimella,viljelen 72ha viljatilaa peltolohkot on pieniä 1-6 hehtaaria

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu