että mitä siellä on sen ylimainostetun Rion karnevaalin ja rantarosvojen lisäksi? Ai niin, iltaisin saattaa kaupungilla kävellen päästä hengestään tietämättä mikä iski(harhalaukaus). Ja baarissa suomitytön iskee se "salskea TUMMA hurmuri" jolta tipat ja satiaiset siirtyy Suomen kamaralle ja kotitollon pettereihin! Läksiäisiksi käsilaukku jää hässäkässä siihen asti kavaljeerina olleen haltuun huomaamatta. Noo, opas pelastaa ja vie kotomaahan suremaan ja rasvaamaan satiaisia pihalle!
Vastaukset 6
- samaa mutta
Miksi niin isossa maassa täytyy tuppautua niiden rantarosvojen pariin. Onhan siellä kolme ilmasto- ja viisi kasvillisuusvyöhykettä erilaisine maisemineen ja luontotyyppeineen. Lisäksi maailmanperintökohteita vähän joka lajia. Lisäksi turistikohteiden ulkopuolella on halpaa ja ne karnevaalitkin on pikkukaupungeissa hauskemmat kuin Rion turistinäytös. Hiekkarantaakin on 7200 km, suurin osa Rion ulkopuolella :).
- vaihtoehto
on mielestäni mukavampi, eli ne toiset rapakontakaiset maat, El Salvadoria en kyllä suosittele sen kummemmin. Ja samaa rajua seikkailua löytää noista toisista paljon halvemmalla, jos sitä hakee.
- käsilaukullinen
Brassithan on etupäässä pohjoismaalaisten miesten
seksilomaobjekteita? Kyllä naiset täältä lähtee sitä yhtä hakemaan Turkkiin ja nykyään paljon myös Gambiaan. Omakohtaisesti voin kertoa, että
Turkissa miehet lähtee seuraamaan päiväsaikaankin
ja niitä saa siellä sitten piilotella ja eksyttää. Myös Kyproksen Limassolissa miehet tulee koskettelemaan hiuksia ja yrittää kadullakin vastaantullessaan suudella. Siellä ei ainakaan nainen voi yksin illalla kulkea. Vaarana ei tosin ole se, että tulee käännetyksi vaan paikallisten, ainakin Turkkilaisten miesten halu päästä Suomeen.
Brasseissa on maailman toiseksi suurin miesten rikollisuusaste, HIV:n kantajia on melkein miljoona (kaikki varmaan ymmärtää mille alueille ne tapaukset keskittyy), huumerikollisuus ja pornoteollisuus kukoistaa, naisten asema on niin kurja, että niiden täytyy sen tähden tyrkyttää itseään jopa turisteille, saadakseen vähän ylöspitoa. Tapaus Keskinenhän on siitä tunnettu
esimerkki. Muutaman viikon lomasuhteestahan ei voi koskaan tietää, mitä taustalla on. Miksiköhän jotkut luulee, ettei niillä lomarakkauksilla ole just edellisellä viikolla ollut joku toinen turisti "seuralaisenaan" ja parin viikon päästä taas uusi? Mutta eiköhän ole ihan hyvä, jos joku on niin tyhmä, että uskoo vaikka sen brassijätkän tai -vosun juttuihin, että se käsilaukku jää sille jätkälle ja rahat sille vosulle ja saa kaupanpäälle vielä sitten sen taudinkin.- käyty on
Kuulkaas nyt, kyllä me naiset tiedetään, että sillä turkkilaisella/kreikkalaisella/tai mitä vaan, on ollut turistinainen edelliselläkin viikolla. Ja sitten vielä tulevillakin viikoilla. Mitä sitten? Lomaromanssit rules. Ei ole kuule aikomuskaan sen enempään. See you never again :-)) Ja mitähän ne mahtaa suomipojat Thaikuissa tehdä? Vanha ruppana junttieinari tuo sieltä 20 v thaitytön tänne vaimoksi. Varmaan SUURTA rakkautta, tytön puolelta. Antakaa ihmisten tehdä lomallaan ihan mitä itse haluavat. Se ei kuulu kenellekään.
- Käsilaukullinen
käyty on kirjoitti:
Kuulkaas nyt, kyllä me naiset tiedetään, että sillä turkkilaisella/kreikkalaisella/tai mitä vaan, on ollut turistinainen edelliselläkin viikolla. Ja sitten vielä tulevillakin viikoilla. Mitä sitten? Lomaromanssit rules. Ei ole kuule aikomuskaan sen enempään. See you never again :-)) Ja mitähän ne mahtaa suomipojat Thaikuissa tehdä? Vanha ruppana junttieinari tuo sieltä 20 v thaitytön tänne vaimoksi. Varmaan SUURTA rakkautta, tytön puolelta. Antakaa ihmisten tehdä lomallaan ihan mitä itse haluavat. Se ei kuulu kenellekään.
Asioistahan voi aina keskustella. Eihän se tarkoita sitä, ettei anneta sinunkaan rauhassa elää alennustilassasi ja käydä alapäätäsi jakamassa etelän miehille. Jos antaa itseään käyttää hyväksi,niin aika lailla täytyy kyllä alentua. Thaimaassa ja brasseissa käyvät just kans ne miehet, jotka ei enää jostain syystä sitä pimppaa suomalaiselta naiselta saa tai ei ole koskaan saanutkaan. Oli sitten kyseessä Thaimaa, Viro, brassit,Kuuba, Turkki jne. niin
suurin osa kansastahan siellä elää normaalia elämää, mutta sitten on nämä ääriainekset, niin
kuin esim. romanit meillä suomessa, jotka lyöttäytyvät turistin seuraan hyötyäkseen siitä jotenkin. Eihän ne pojat esim. Gambiassakaan vanhojen mummojen kanssa kulkis, jos ei sais mummoilta tippiä hyvästä "palvelusta". - Cats2
Käsilaukullinen kirjoitti:
Asioistahan voi aina keskustella. Eihän se tarkoita sitä, ettei anneta sinunkaan rauhassa elää alennustilassasi ja käydä alapäätäsi jakamassa etelän miehille. Jos antaa itseään käyttää hyväksi,niin aika lailla täytyy kyllä alentua. Thaimaassa ja brasseissa käyvät just kans ne miehet, jotka ei enää jostain syystä sitä pimppaa suomalaiselta naiselta saa tai ei ole koskaan saanutkaan. Oli sitten kyseessä Thaimaa, Viro, brassit,Kuuba, Turkki jne. niin
suurin osa kansastahan siellä elää normaalia elämää, mutta sitten on nämä ääriainekset, niin
kuin esim. romanit meillä suomessa, jotka lyöttäytyvät turistin seuraan hyötyäkseen siitä jotenkin. Eihän ne pojat esim. Gambiassakaan vanhojen mummojen kanssa kulkis, jos ei sais mummoilta tippiä hyvästä "palvelusta".Vai alentua? Joko olet nainen joka ei saa tyydytystä seksistä, tai mies joka ei ymmärrä mitään..Kyllä se on yleensä, tai pitäisi olla molemminpuolista, ei alentumista / alistamista.
Miten ne suomen romanit tähän liittyy??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211351Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701072Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041070- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57762Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee564634Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 31551
- 7544
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14525- 43523
- 44511
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499