Joo, no anorektikko missejähän televisioon vain otetaan. Tavallisen näköiset ihmiset kun ovat niin rumia, ettei kannata poistua kotoaan kun heitä aina kävelee vastaan. Siis hyi että oksennan kohta...
Järki käteen pinnalliset ihmiset! Ihmiset ovat erilaisia ja hyvä niin, ettei koko maailma ole täynnä pissisklooneja (pissaliisat kun käyttävät aina aivan samoja vaatteita kuin kaverinsa ettei toisistaan erota.)
BB on minusta hyvä kun ne ihmiset ovat siellä niin erilaisia ja se herättää toistensa kesken jännitteitä ja ihmissuhteita positiiviseen ja negatiiviseen suuntaan :)
Tuntuu, että kaikki koko ajan odottavat näiden ihmisten (ja muidenkin) olevan täydellisiä ja täysin virheettömiä kaikin puolin.
BB extrassakin puhuttiin kuinka keskustellaan Sorellan pitkistä ripsistä tai Jennin olohousuista. Tai muista oudoista asioista O_o
Ihmettelen suuresti tätä. Toki ihmiset saavat puhua, mutta ajatteleeko kukaan oikeasti ketään ihmisinä vai onko kaikille se pinta ja ulkonäkö tärkeintä?
Jossei kaikki niin ainakin persoonalliset ihmiset ovat kauniita! :)
Järki käteen pinnalliset ihmiset! Ihmiset ovat erilaisia ja hyvä niin, ettei koko maailma ole täynnä pissisklooneja (pissaliisat kun käyttävät aina aivan samoja vaatteita kuin kaverinsa ettei toisistaan erota.)
BB on minusta hyvä kun ne ihmiset ovat siellä niin erilaisia ja se herättää toistensa kesken jännitteitä ja ihmissuhteita positiiviseen ja negatiiviseen suuntaan :)
Tuntuu, että kaikki koko ajan odottavat näiden ihmisten (ja muidenkin) olevan täydellisiä ja täysin virheettömiä kaikin puolin.
BB extrassakin puhuttiin kuinka keskustellaan Sorellan pitkistä ripsistä tai Jennin olohousuista. Tai muista oudoista asioista O_o
Ihmettelen suuresti tätä. Toki ihmiset saavat puhua, mutta ajatteleeko kukaan oikeasti ketään ihmisinä vai onko kaikille se pinta ja ulkonäkö tärkeintä?
Jossei kaikki niin ainakin persoonalliset ihmiset ovat kauniita! :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ulkonäöllä oikeestaan on mulle aika pieni merkitys.
Sisäinen kauneus korvaa ulkonäön.
Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, niin se näkyy kyllä ulospäin, ihminen suorastaan loistaa, eikä ulkonäön tarvi kummonen olla.
Totta :) Puhut asiaa :)
Harmittaa niin kovin, että monissa keskusteluissa joko Kakia haukutaan rumaksi läskiksi äijäksi (en ole mikään himo Kaki fani, mutta ottaa päähän tollainen) ja tuossa äsken näkyi, että sanottiin joko Mia tai Pirittalla olevan perunanenä (jätti sellaisen kuvan, että huomio oli negatiivinen kun se piti manita).
Lisäksi, ei kukaan ulkonäköön kuten nenän muotoon tai mihin tahansa pysty vaikuttamaan. Eikä kukaan fiksu ihminen mene moisten takia kauneusleikkauksiin tai vastaaviin. Tietenkin jokaisen oma asia, että hyväksyykö itsensä.
Joo, ja todelliset pissikset kyselevät heti mistä saa ostaa, kun näkevät televisiossa olevan päällä mageen takin.
Tosi pissis matkii aina muita :))
Hyvä "ajattelen ite".
Arvasin että joku huomaa tuon asian. Pidin itse takista, en siksi että se oli tv:ssä jonkun päällä.
En ostaisi takkia siksi, että se olisi muotia tai muuta. Minusta takki on hieno ja lämpimän näköinen. Siinä oli vielä huppukin jos oikein näin joten tykästyin takkiin siksi :)
Ajattelen kyllä itse kun haluan sellaisen takin. Toistan vielä, etten sen takia, että kun se oli tv:ssä ja jonkun "julkkiksen" päällä.
Pissikset muuten ostavat samanlaisia vaatteita mitä kavereillaan on, jotteivat erottuisi pissiskavereistaan ;)
Sisäinen kauneus on tärkeintä. BB-talossa ei näytä löytyvän sitäkään. Järkyin akka on se Mia, joka on äärettömän ruma, etenkin se ns. hymy. Vie viimeisetkin toiveet alkamalla puhuun. Hirveetä kuunneltavaa tollanen slangi-mouruaminen.
niinpä. rumasta ihmisestä näkee heti että se on sisältäkin ruma!
samaa mieltä Kuroi-baran kanssa. kaikki tuntuu liikaa katsovan ulkonäköä vaikka saaha sitä omia mielipiteitä itsekukin julki tuodakki. Ihmisten persoonallisuus on jännittävä asia. Ei massatuotantoa ihmisten ulkonäöstä.
Mä oon todennu mun ihmissuhteissa sellasen et aina ne kauniit ja komeat ihmiset on kaikkein tyhmimmästä ja sydämmettömästä päästä. Sitten ne muut jokka ei näytä mallilta tai missiltä nii ne on yleensä mukavempia :DDD ei toki yleistetä
kommenteista tulee kyllä mieleen, että mitään ei toisen ulkonäössä siedetä.
Toisaalta kun joku vuosien kiusaamisen ja pilkkaamisen takia leikkauttaa nenänsä tai rintansa niin siitäkin tulee haukut päälle.
Eli ei saa olla luomu mutta pitää olla luomu.?!?
Omaa ulkonäköäni haukuttiin rankasti kun olin murrosikäinen. Jälkeenpäin olen ihmetellyt ihmisten motiivia. En mikään missi ole mutta en mikään peikkokaan. Kai siinä oli se- joukossa tyhmyys tiivistyy. Joku ei minusta pitänyt ja sen jälkeen tuiki tuntemattomillakin oli "oikeus" huudella mitä päähän pälkähtää.
Viimeksi pari viikkoa sitten mieskollega sanoi, että minulla pitäisi olla enemmän läskiä varsinkin rinnoissa,häh. Vieressä oli minua laihempi nainen, jonka ulkonäkö on voisko sanoa huomaamaton. Hänen ulkonäköään ei arvostella.
Tämä mies taas on isomahainen ja naamakin sen näköinen, että paras ystävä on kossupullo ja nukkumista harrastetaan sitten kuoleman jälkeen.
Pitäisi jonkun katsoa ensin peiliin ja tulla sitten suutaan soittamaan. No, hyvin me muuten tullaan juttuun, eli ei olla vihollisia.
Ei kukaan voi kaikkia miellyttää. Hyvä huomio on se, että jokaisessa on jotain kaunista ja jotain ei niin kaunista.
Kaikki julkisuudessa olevat ihmiset ryöpätään ulkonäkönsä suhteen. Viat etsitään vaikka suurennuslasilla jos ei muuten.
Sitten on sitäkin, että pelätään tavallaan jonkun naisen tai miehen saavan liikaa huomiota tissien tai lihaksien takia. Kateutta - vai mitä?
Naisilla on pelko, että Sari on miesten nielijä tms. Ei ole sellaista naista tai miestä, joka olisi kaikkien unelma.
Tätä jotkut tuntuu kuitenkin pelkäävän.
todellakaan olisi kateellinen kellekkään iso tissiselle siksi että hänessä huomataan vain ne kaksi lihan palaa edessä ja mahdollisesti myös jotain takana eli tissit ja perse.
Vissiin tosi kivaa kun kaikki miehet pyörii ympärilläsi vain ajatellen että "pääsispä naimaan tota tissien väliin" kun nainen pohtii "nyt tuntuu siltä, että tämä mies näkee minun sisälleni ja minun älykkyyteni ja arvostaa mielipiteitään" etc.
Kiva tosiaan sitten olla hyvännäköinen. En todellakaan olisi kateellinen. ns. rumana taas ei olisi hyvä olla mutta olempa tyytyväinen itseeni kun olen tavallisen näköinen.
totta, kaikissa on jotain rumaa JA kaunista.
Mielestäni rumat yrittävät hyväksyttää oman rumuutensa muille, arvostelemalla niitä jotka katsovat mielummin kauniita kuin rumiluksia. Kaki hyvä esimerkki Ihrakasasta, joka hautautuu unohdukseen pudottuaan.
Työkaverisi puhui asiaa, itse syyllistyt ulkonäön kritisointiin. Miksi siis emme me komeat ja menestyneet voisi niin tehdä?
Ruma on ruma, vaikka voissa paistaisi.
Talossa ei ole yhtään naista, jonka daamikseni kelpuuttaisin.
Onneksi on varaa valita, sehän teitä harmittaa.
vain rumat arvostelee toisten ulkonäköä!
Omaa epävarmuutta yritetään peitellä kun etsimällä etsitään vikoja.
En ymmärrä sitäkään, että joku päättää tuntemattomasta ihmisestä, että hän on tyhmä tai kylmä kun on kaunis.
Seuraavalla kerralla taidankin sanoa työkaverilleni tuon mitä kirjoitin. En ole halunnut häntä loukata mutta pitänee tiputtaa ukko maan pinnalle. Tai sitten laitan vähän vällyä paidan alle niin saadaan c-kuppi vaikka E tai F kokoon. Ei siinä mitään muitahan täällä ollaan miellyttämässä. Pointti on vaan se, etten ole työssä, jossa ulkonäkömme olisi jotenkin se tärkein asia. Varmasti olen jonkun mielestä ruma ja liian pieni ja vaikka mitä.
Saat valita ihan sen, joka sut huolii. Itse olen ollut pitkään mieheni kanssa, eikä tarvitse haikailla jokaisen kikkelin perään. Varsinkin kun on ihan riittävästi kokemusta siitä, että puheet on suuremmat kuin teot. Jokainen nainen osaa näytellä kun joku yrittää olla niin taitava.
Varsinkin miehillä tuntuu olevan liian suuret luulot itsestään. 60 vuotias kaappijuoppo ei oikein innosta vaikka ei olis muita tarjolla.
kyllä on pakko sanoa, että mieluummin katselen kaarlon kroppaa saunassa kuin kakin!
Ulkonäkö ei auta pelkästään tuolla talossa kovinkaan pitkälle jos ei oe muuta annettavaa. Huomioi tässä kohta avaikka Heidi joka ei itseasiassa ollut mielestäni kaunis vaan näytti aivan niiltä halvemmilta kovakroppaisilta barbeilta. Täällä kritisoitiin tyttöä aika rajusti juuri ulkonäöstä vaikka oli pituutta ja kroppaakin tarjolla..
Ruma ja tylsä ja vähän tyhmä ei kerää suosiota sekään, mutta ruma jolla on hauskat jutut on ihan siedettävä. Viime vuonna Pertun jutu oli hauskoja ja todellinen ilmiö syntyi kaverin ympärille, mutta ei sitä voi todellakaan komeaksi sanoa miltään kantilta vaikka ihan mukavan näköinen olikin.