voiko olla muka

morjens. Mä olen lukenut palstaa hieman aikaa. ja ruvennut miettiin että olenkohan mä raskaana...Mulla on ollut jo kolmen päivän ajan omituista poltetta alaselässä vasemmalla puolella. Rintojen arkuus on nyt häipynyt pikkuhiljaa mutta ne nännit nöpöttää. Viikon aikana röyhtäily on kasvanut ja lähiaikoina on ollut "pala" kurkussa olo. Kyyneleetkin tulee yllättävän herkästi. Ja vessassa ravaaminen on laitettu merkille, jopa töissäkin. Tukkoinen olo aina aamusin. No voihan nää olla nuhan oireita. rauhottelen vaan itseäni sanomalla että et voi tulla raskaaksi näin pian. Olen ollut kuukauden syömättä pilleireitä, Joten tosiaan ajattelen noin mutta salaa...... toivon
2478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän sitä voi tietää ennen kuin tekee testin, mulla ei ainakaan ole mitään tutkaa millä voisin tarkistaa toisen raskaana olemisen, varsinkaan jos siitä ei ole vielä näkyvää merkkiä, jotta testin ostoon, ja kärsivällisesti oottelet siihen päivään jolloin testin teko päivä koittaa... Kyllä se siitä, ja näillä palstoilla rampatessa monikin huomaa "olevansa raskaana" sama kuin lukisi lääkäri kirjaa, kaikki taudin kuvat täsmää itseensä xD plussa onnea vaan!

Äänestä

pillereiden lopettamisestakin nuo oireet.itellä oli AIVAN samat oireet ja menkat on silti alkanu.mut kaikkihan on yksilöllistä.tee testi:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollista!!!! kirjoitti:

morjens. Mä olen lukenut palstaa hieman aikaa. ja ruvennut miettiin että olenkohan mä raskaana...Mulla on ollut jo kolmen päivän ajan omituista poltetta alaselässä vasemmalla puolella. Rintojen arkuus on nyt häipynyt pikkuhiljaa mutta ne nännit nöpöttää. Viikon aikana röyhtäily on kasvanut ja lähiaikoina on ollut "pala" kurkussa olo. Kyyneleetkin tulee yllättävän herkästi. Ja vessassa ravaaminen on laitettu merkille, jopa töissäkin. Tukkoinen olo aina aamusin. No voihan nää olla nuhan oireita. rauhottelen vaan itseäni sanomalla että et voi tulla raskaaksi näin pian. Olen ollut kuukauden syömättä pilleireitä, Joten tosiaan ajattelen noin mutta salaa...... toivon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu